Kotimaa http://taruannelindevall.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/2/all Sun, 20 May 2018 20:41:23 +0300 fi Onko klassillinen sivistys Sivistystä isolla S:llä? http://tuuliahlholm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255583-onko-klassillinen-sivistys-sivistysta-isolla-slla <p><em>&ldquo;Jättäytymällä vapaaehtoisesti eurooppalaisen kulttuuriyhteisön ulkopuolelle me vain korostamme että me täällä Pohjoismaissa olemme barbaareja.&rdquo;</em></p><p><em>&ldquo;Klassillisen arkeologian lehtoraatin lakkauttaminen on häpeäksi koko sivistysvaltion käsitteelle.&rdquo;</em></p><p><em>&ldquo;Länsimaisessa sivistysmaassa täytyy olla yliopisto, jossa pystyy opiskelemaan ja tutkimaan kulttuurimme syntyhistoriaa.&rdquo;</em></p><p>Tässä muutama poiminta kommenteista, joita allekirjoittaneet ovat jättäneet internetissä tälläkin hetkellä kiertävään Helsingin yliopiston opiskelijoiden 11.5. aloittamaan <a href="https://www.adressit.com/antiikin_kulttuurin_ja_klassillisen_arkeologian_opetuksen_on_jatkuttava_helsingissa">adressiin</a>, jolla vastustetaan Helsingin yliopiston päätöstä lakkauttaa antiikin kulttuurin ja klassillisen arkeologian lehtoraatti. Kun 13 vuotta kyseistä lehtoraatin virkaa ansiokkaasti hoitanut dosentti Leena Pietilä-Castrén tänä vuonna jää eläkkeelle, ei Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani aio enää nimittää viralle uutta haltijaa.</p><p>Vuonna 2014 myös Oulun klassillisen arkeologian lehtoraatti lakkautettiin. Helsingin yliopiston päätös tarkoittaakin, että kesän päättyessä Suomessa ei ole jäljellä yhtäkään klassillisen arkeologian yliopistovirkaa. Opiskelijoiden protestien jälkeen jonkinlaisia retorisia lupauksia on tehty, että alan kontaktiopetusta pyrittäisiin yhä tarjoamaan jossain muodossa, mutta herää epäilys, kuinka säännöllistä, monipuolista tai laadukasta tämä opetus voi tulevaisuudessa olla, kun jo nyt perusopetuksen järjestäminen antiikin fyysisestä perinnöstä kaikessa sen monimuotoisuudessa - taide, arkkitehtuuri, arkeologia, keramiikka, topografia, hautauskulttuuri, ja niin edespäin - lepäsi vain yhden viran harteilla. Suomesta uhkaa tulla ainoa Pohjoismaa, ellei ainoa Euroopan maa, jossa antiikin materiaalista kulttuuria ei enää käytännössä voi opiskella. Ruotsistakin löytyy viisi alan professuuria ja yhdeksän lehtoraattia.</p><p><strong>Mihin antiikintutkimusta vielä tarvitaan?</strong></p><p>Meille suomalaisille humanisteille Helsingin Yliopiston päätös on tietysti kuin sammiollinen jäävettä vasten kasvoja; pyhäinhäväistys! Tosin, me suomalaiset humanistit olemme jo ennestään vakuuttuneita, että mahdollisimman laaja humanististen tutkimusaineden kirjo, ja varsinkin antiikin kulttuurin tuntemus, ovat itsessään itseisarvoja: tiede ja akateeminen tutkimus ovat ihmisyyden korkeimpia funktioita, joita Suomen kaltaisten hyvinvointivaltioiden kuuluukin toteuttaa. Meille alan toimijoille ei myöskään tarvitse kertoa, kuinka ansiokas Suomen panos kokoonsa nähden on ollut antiikintutkimuksen kansainvälisillä kentillä. Kuka tahansa meistä osaisi lonkalta kertoa, kuinka keskeistä Suomessa koulutettujen arkeologien ja historijoitsijoiden työ on ollut kansainväliselle yhteisölle esimerkiksi Pompeijin kaivauksissa tai latinalaisten piirtokirjoitusten (epigrafiikan) tutkimuksessa, jopa nykyisillä pienillä resursseilla kituuttaen. Meitä ei yllätä ollenkaan, että yllä mainittu vetoomus on kerännyt jo melkein 2000 nimeä, joiden joukosta löytyy alan arvovaltaisimpien akateemikkojen nimiä Pohjoismaiden lisäksi ympäri maailmaa: Oxfordista, Cambridgesta, Ranskasta, Saksasta, Yhdysvalloista, Australiasta.</p><p>Mutta <em>onko</em> täysin itsestään selvää, että klassillisen perinteen vaaliminen ja tutkiminen Suomessa on itseisarvo vielä näin vuonna 2018? Ainakin on päässyt käymään niin, että Suomen korkeakouluinstituutiot ja kenties myös suurempi yleisö eivät näin enää usko. Tietysti osaltaan pitää syyttää nykyisen porvarihallituksemme rajuja leikkauksia yliopistokoulutukseen, joiden kitkerin kärki on osunut humanistitieteisiin ja nk. &lsquo;pieniin aloihin&rsquo;; ja toisaalta yleistä <em>zeitgeistia, </em>jossa jopa maan pääministeri voi julkisuudessa valittaa &lsquo;kaiken maailman dosenteista&rsquo;. Mutta ainakin itseäni alkoi myös huolestuttaa, että voisiko meillä humanisteillakin olla peiliin katsomista? Teemmekö me tarpeeksi, että kansa tietää meidän läsnäolostamme ja tekemämme työn tärkeydestä, jos vuodesta 1780-luvulta lähtien opetettu ala ollaan näin kepeästi kuihduttamassa pois?</p><p>Tietysti argumentti &lsquo;näin pitää tehdä koska niin on aina tehty&rsquo; ei ole koskaan kovin hyvä peruste millekään. Joku voisi kyseenalaistaa, että <em>miksi </em>näin vuonna 2018 globaalissa Suomessa meidän pitäisi yhä antaa antiikintutkimukselle erityisasema. Eikö antiikintutkimus ja latinan löpötys ole muinaisjäänne ajalta, jolloin maailmankuvamme oli paljon kapeampi ja uskoimme, että &lsquo;eurooppalainen sivistys&rsquo; oli jonkinlainen timanttinen entiteetti, jonka loivat valkoiset, keski-ikäiset miehet Perikleen Ateenassa - ja että kaikki kulttuuri, joka ei ollut tämän perinteen suoraa jatketta tai emulointia, ei ollut sivistystä ollenkaan? Eikö nykymaailmassa muinaiskreikkaa lähinnä opiskele kultalusikka suussa syntyneet kermaperseet, joilla on varaa olla tekemättä &ldquo;oikeita töitä&rdquo; ja sen sijaan istua nahkatuolissa konjakkilasia huljutellen ja väitellä homeroslaisesta runomitasta? Miksi meillä Suomessa edes pitäisi olla klassillisen arkeologian osaajia, kun itse arkeologiset artefaktit löytyvät lähinnä sieltä Välimeren rannalta 2000 kilometrin päästä?</p><p>Näissä kaikissa vastalauseissa on pieni totuuden siemen - suomalaisten yhteys antiikkiin ei enää näytä olevan kaikille ilmiselvää, ja historiallisesti latinan, kreikan ja antiikin harrastajat ovat pyrkineet luomaan tietoisen eksklusiivista ja snobistista kerhoa. Klassillisella sivistyksellä on ollut kenties kyseenalaisenkin suuri asema eurooppalaisessa yhteiskunnassa.</p><p>Mutta juuri tässä profeetallisessa roolissa, jota antiikin Kreikka ja Rooma ovat aina kantaneet Euroopassa, piilee syy sille miksi antiikintutkimuksen säilyttäminen oleellisena osana yliopistojemme kulttuuria on kriittisen tärkeää. Antiikin estetiikka, arkkitehtuuri, tiede, retoriikka, kirjallisuus ja politiikka ovat olleet koko eurooppalaisen historian halki se täydellisen ihmiskuvan malli, johon jokainen koskaan kynään, pensseliin, talttaan tai harppiin tarttunut eurooppalainen pyrki aina 1900-luvun alkuun asti. Sokrates, Parthenonin veistokset, Platon, Aristoteles, tragedia, demokratia, Aleksanteri Suuri, Caesarin valloitukset, Rooman laki, Cicero, akveduktit, imperiumi, Vergilius&hellip; Jos haluamme ymmärtää mitään eurooppalaisen kulttuurin tai historian suuntauksia renesanssitaiteesta kolonialismiin, niin meidän on myös ymmärrettävä niitä malleja ja teorioita, jotka antoivat historian toimijoille kipinän ja rationaalin niiden toteuttamiseen - eli antiikin perintöä.</p><p><strong>Antiikin perintö elää Suomen nykypäivässä</strong></p><p>Antiikin kulttuurin elinvoimainen ja ajantasainen opetus ei ole tärkeää pelkästään Euroopan ymmärtämisen kannalta; antiikin perintö on myös itsenäisen Suomen historiaa. Meidän koko yhteiskuntamme ja kulttuurimme on rakennettu ammentamalla, leikkaamalla ja liimamalla rakennuspaloja antiikin henkisestä maisemasta. Kuinka moni suomalainen vielä tiedostaa, kuinka kiinteästi Suomea rakentaneet taiteilijat, kirjailijat ja valtiomiehet pitivät katseensa kiinnitettynä &ldquo;loisteliaaseen&rdquo; klassiseen menneisyyteen? Kun suomalaisuuden käsitettä alettiin vihdoin tietoisesti luoda käsivoimin, kaikkein tärkein kysymys oli aina, että miten todistaa, että suomalaiset eivät ole muita eurooppalaisia huonompia, eli että mekin olemme osa samaa antiikin Sivistyksen tarinaa.</p><p>Historian ensimmäinen kirjallinen ylistys suomalaisista kansakuntana on 22-vuotiaan porilaisen <a href="https://www.academia.edu/36261549/Johan_Paulinus_Greek_Magnus_Principatus_Finlandia_1678_nova_ex_veteribus_in_Northern_Classicizing_Ethnography">Johan Paulinuksen muinaiskreikaksi vuonna 1678 kirjoittama <em>Magnus Principatus Finlandia</em></a><em>. </em>Runoelmassa hän ylistää niin Suomen sitkeää kansaa ja routaista maata kuin sitä, että antiikin Kreikan muusat ovat laskeutuneet Suomeen ja tuoneet sivistyksen valon mukanaan. Antiikin mytologia ja estetiikka olivat tärkeä osa niin kansallisrunoilijoidemme Runebergin ja Eino Leinon kuin ensimmäisen modernin ja teollistuvan Suomen kuvaajan, Pentti Saarikosken, sielunmaisemaa. Tarvitseeko edes erikseen mainita kirjallisuutemme superryhmää Tulenkantajat, joiden nimi oli suora viittaus Prometheuksen myyttiin - joka toki myös on inspiraatio Prometheus-liikkeen takana, josta on tullut maailmanlaajuisesti uniikki osa suomalaisten nuorten aikuistumisriittejä. Joka joulu koululapset marssitetaan joulukirkkoon kuulemaan, kuinka keisari Augustus antoi käskyn, että kaikki maailma oli verolle pantava. Helsingissä Eduskuntatalo korinttilaisine pylväineen ja Senaatintori uusklassisessa komeudessaan ovat pysyvia monumentteja siita, kuinka antiikin materiaalinen kulttuuri saneli myös suomalaisen urbaanin identiteetin ja poliittisen vallan muotokielen. Vain pieni pintaraapaisu riittää osoittamaan, että monet symbolit, jotka me tänä päivänä koemme &lsquo;suomalaisiksi&rsquo;, ovat toistoja ja sovituksia antiikin kaiuista.</p><p><strong>Antiikin perintö on suositumpaa kuin koskaan</strong></p><p>Viidessäkymmenessä vuodessa paljon on muuttunut, vaikka mielikuvat eivät kenties olekaan. On surullista, että antiikintutkimuksen status Suomen korkeakouluissa on laskenut samalla, kun antiikin perintö on demokratisoitunut: alan ammattilaisista voi löytyä tänä päivänä myös työväenluokan vesoja, ja antiikki on elokuvien, tv-sarjojen ja videopelien kautta paremmin tunnettu suuren yleisön keskuudessa kuin se on ollut koskaan ihmiskunnan historiassa. Media ja populaarikulttuuri kierrättävät antiikin esikuvia pyrkiessään selittämään 2000-luvun poliittisen kaoottisuuden ja fragmentoitumisen aikakautta; Donald Trumpia on mediassa verrattu Rooman keisareista ainakin Caligulaan, Neroon, Commodukseen ja Tiberiukseen. Antiikin hahmot ja symbolit elävät globaalissa, kollektiivisessa muistissamme niin voimakkaasti, että niitä heitellään ilmaan liiankin heppoisasti; on todellinen riski, että historiaamme väärinymmärretään ja väärinkäytetään. Esimerkiksi <a href="https://sites.lsa.umich.edu/learn-speak-act/2018/02/15/classics-and-the-alt-right/">Amerikassa alt-right käyttää propagandassaan antiikin symboleja &lsquo;puhtaan valkoisen rodun</a>&rsquo; kimaltelevina paradigmoina.</p><p>Me tarvitsemme siis kipeästi asiantuntijoita, jotka pystyvät analysoimaan kriittisesti antiikin kulttuuria ja sen elävää perintöä nykypäivänä - niin akateemisissa julkaisuissa kuin sitten julkisessa ja sosiaalisessa mediassa. Näin esimerkiksi hiljattain teki Cambridgen Rooman historian professori Mary Beard, joka on kovaäänisesti vastustanut äärioikeiston &ldquo;klassillista fantasiaa&rdquo; tekemällä selväksi, että Rooman valtakunta oli etniseltä kokoonpanoltaan kaikkea muuta kuin lumenvalkea - tai Helsingin yliopiston latinan ja Rooman kirjallisuuden dosentti Maijastina Kahlos, joka kirjoitti aiheesta artikkelin <a href="https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/kiehahti-ja-nettiviha-yltyi-antiikin-erivariset-ihmispatsaat-ja-tummaihoinen-perheenisa-olivat-liikaa/">Suomen Kuvalehteen</a>. &nbsp;Elitistisen, länsimaakeskeisen, orientalistisen, seksistisen ja muiden erilaisten tummanpuhuvien ismien - joilla tässä voisin syyttävästi kuvata klassisen sivistyksen suuntauksia vuosituhansien saatolta - perinnön suurimpia kriitikoita ovatkin monesti antiikintutkijat itse.</p><p>Antiikintutkijoita vuonna 2018 siis tarvitaan paitsi analysoimaan jatkuvasti maasta ja manuskripteistä kaivettavaa uutta historiallista materiaalia - ja uskokaa pois, uuden ja tutkimattoman lähdeaineiston virta on valtava - mutta myös kirjoittamaan uudelleen vuosisatoja vanhoja käsityksiä siitä, mitä antiikissa <em>oikeasti</em> tapahtui ja arvioimaan, mitä antiikin perintö tänä päivänä tarkoittaa. Meillä Suomessa ei ole varaa jäädä tämän diskurssin ulkopuolelle. Antiikin perintö ei ole vain &ldquo;silta Eurooppaan&rdquo; tai abstrakti &ldquo;Sivistyksen ruumiillistuma&rdquo; - me suomalaiset &nbsp;kansakuntana olemme osa elävää antiikin perintöä. Antiikin materiaalisen kulttuuriin opetuksen säilyttäminen on tarkeää niin korkeakoulujemme maineelle, kansainväliselle antiikintutkimuksen yhteisölle, kuin omien juuriemme ja identiteettiemme jatkuvalle, kriittiselle tutkiskelulle. Itse asiassa, me tarvitsemme antiikin sivistyksen tuntijoita tänään enemmän kuin silloin 1600-luvulla, kun Johan Paulinus runoili Kreikan muusat Suomeen ja visioi Suomesta eurooppalaisen sivistysvaltion. Antiikin kulttuurin ja klassillisen arkeologian lehtoraatin lakkauttaminen on suunnaton virhe, josta on vaikea enää palata takaisin.&nbsp;&nbsp;</p><p><br /><em>Kirjoittaja tekee väitöskirjaa keisarillisen Rooman sosiaali- ja kulttuurihistoriasta, klassillisen aivovuodon johdosta Oxfordissa. Vetoomuksen lehtoraatin säilyttämisen puolesta voi allekirjoittaa </em><a href="https://www.adressit.com/antiikin_kulttuurin_ja_klassillisen_arkeologian_opetuksen_on_jatkuttava_helsingissa"><em>täällä</em></a><em> ja lehtoraatin lakkauttamisesta HY:n opiskelijoiden näkökulmasta voi lukea antiikin </em><em>kielten ja kulttuurien opiskelijoiden ainejärjestö </em><a href="https://rostrasymposion.wixsite.com/rostra/julkaisut/antiikin-kulttuurin-ja-klassillisen-arkeologian-opetuksen-on-jatkuttava-helsingin-yliopistossa"><em>Symposionin sivuilta</em></a><em>. </em></p> “Jättäytymällä vapaaehtoisesti eurooppalaisen kulttuuriyhteisön ulkopuolelle me vain korostamme että me täällä Pohjoismaissa olemme barbaareja.”

“Klassillisen arkeologian lehtoraatin lakkauttaminen on häpeäksi koko sivistysvaltion käsitteelle.”

“Länsimaisessa sivistysmaassa täytyy olla yliopisto, jossa pystyy opiskelemaan ja tutkimaan kulttuurimme syntyhistoriaa.”

Tässä muutama poiminta kommenteista, joita allekirjoittaneet ovat jättäneet internetissä tälläkin hetkellä kiertävään Helsingin yliopiston opiskelijoiden 11.5. aloittamaan adressiin, jolla vastustetaan Helsingin yliopiston päätöstä lakkauttaa antiikin kulttuurin ja klassillisen arkeologian lehtoraatti. Kun 13 vuotta kyseistä lehtoraatin virkaa ansiokkaasti hoitanut dosentti Leena Pietilä-Castrén tänä vuonna jää eläkkeelle, ei Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani aio enää nimittää viralle uutta haltijaa.

Vuonna 2014 myös Oulun klassillisen arkeologian lehtoraatti lakkautettiin. Helsingin yliopiston päätös tarkoittaakin, että kesän päättyessä Suomessa ei ole jäljellä yhtäkään klassillisen arkeologian yliopistovirkaa. Opiskelijoiden protestien jälkeen jonkinlaisia retorisia lupauksia on tehty, että alan kontaktiopetusta pyrittäisiin yhä tarjoamaan jossain muodossa, mutta herää epäilys, kuinka säännöllistä, monipuolista tai laadukasta tämä opetus voi tulevaisuudessa olla, kun jo nyt perusopetuksen järjestäminen antiikin fyysisestä perinnöstä kaikessa sen monimuotoisuudessa - taide, arkkitehtuuri, arkeologia, keramiikka, topografia, hautauskulttuuri, ja niin edespäin - lepäsi vain yhden viran harteilla. Suomesta uhkaa tulla ainoa Pohjoismaa, ellei ainoa Euroopan maa, jossa antiikin materiaalista kulttuuria ei enää käytännössä voi opiskella. Ruotsistakin löytyy viisi alan professuuria ja yhdeksän lehtoraattia.

Mihin antiikintutkimusta vielä tarvitaan?

Meille suomalaisille humanisteille Helsingin Yliopiston päätös on tietysti kuin sammiollinen jäävettä vasten kasvoja; pyhäinhäväistys! Tosin, me suomalaiset humanistit olemme jo ennestään vakuuttuneita, että mahdollisimman laaja humanististen tutkimusaineden kirjo, ja varsinkin antiikin kulttuurin tuntemus, ovat itsessään itseisarvoja: tiede ja akateeminen tutkimus ovat ihmisyyden korkeimpia funktioita, joita Suomen kaltaisten hyvinvointivaltioiden kuuluukin toteuttaa. Meille alan toimijoille ei myöskään tarvitse kertoa, kuinka ansiokas Suomen panos kokoonsa nähden on ollut antiikintutkimuksen kansainvälisillä kentillä. Kuka tahansa meistä osaisi lonkalta kertoa, kuinka keskeistä Suomessa koulutettujen arkeologien ja historijoitsijoiden työ on ollut kansainväliselle yhteisölle esimerkiksi Pompeijin kaivauksissa tai latinalaisten piirtokirjoitusten (epigrafiikan) tutkimuksessa, jopa nykyisillä pienillä resursseilla kituuttaen. Meitä ei yllätä ollenkaan, että yllä mainittu vetoomus on kerännyt jo melkein 2000 nimeä, joiden joukosta löytyy alan arvovaltaisimpien akateemikkojen nimiä Pohjoismaiden lisäksi ympäri maailmaa: Oxfordista, Cambridgesta, Ranskasta, Saksasta, Yhdysvalloista, Australiasta.

Mutta onko täysin itsestään selvää, että klassillisen perinteen vaaliminen ja tutkiminen Suomessa on itseisarvo vielä näin vuonna 2018? Ainakin on päässyt käymään niin, että Suomen korkeakouluinstituutiot ja kenties myös suurempi yleisö eivät näin enää usko. Tietysti osaltaan pitää syyttää nykyisen porvarihallituksemme rajuja leikkauksia yliopistokoulutukseen, joiden kitkerin kärki on osunut humanistitieteisiin ja nk. ‘pieniin aloihin’; ja toisaalta yleistä zeitgeistia, jossa jopa maan pääministeri voi julkisuudessa valittaa ‘kaiken maailman dosenteista’. Mutta ainakin itseäni alkoi myös huolestuttaa, että voisiko meillä humanisteillakin olla peiliin katsomista? Teemmekö me tarpeeksi, että kansa tietää meidän läsnäolostamme ja tekemämme työn tärkeydestä, jos vuodesta 1780-luvulta lähtien opetettu ala ollaan näin kepeästi kuihduttamassa pois?

Tietysti argumentti ‘näin pitää tehdä koska niin on aina tehty’ ei ole koskaan kovin hyvä peruste millekään. Joku voisi kyseenalaistaa, että miksi näin vuonna 2018 globaalissa Suomessa meidän pitäisi yhä antaa antiikintutkimukselle erityisasema. Eikö antiikintutkimus ja latinan löpötys ole muinaisjäänne ajalta, jolloin maailmankuvamme oli paljon kapeampi ja uskoimme, että ‘eurooppalainen sivistys’ oli jonkinlainen timanttinen entiteetti, jonka loivat valkoiset, keski-ikäiset miehet Perikleen Ateenassa - ja että kaikki kulttuuri, joka ei ollut tämän perinteen suoraa jatketta tai emulointia, ei ollut sivistystä ollenkaan? Eikö nykymaailmassa muinaiskreikkaa lähinnä opiskele kultalusikka suussa syntyneet kermaperseet, joilla on varaa olla tekemättä “oikeita töitä” ja sen sijaan istua nahkatuolissa konjakkilasia huljutellen ja väitellä homeroslaisesta runomitasta? Miksi meillä Suomessa edes pitäisi olla klassillisen arkeologian osaajia, kun itse arkeologiset artefaktit löytyvät lähinnä sieltä Välimeren rannalta 2000 kilometrin päästä?

Näissä kaikissa vastalauseissa on pieni totuuden siemen - suomalaisten yhteys antiikkiin ei enää näytä olevan kaikille ilmiselvää, ja historiallisesti latinan, kreikan ja antiikin harrastajat ovat pyrkineet luomaan tietoisen eksklusiivista ja snobistista kerhoa. Klassillisella sivistyksellä on ollut kenties kyseenalaisenkin suuri asema eurooppalaisessa yhteiskunnassa.

Mutta juuri tässä profeetallisessa roolissa, jota antiikin Kreikka ja Rooma ovat aina kantaneet Euroopassa, piilee syy sille miksi antiikintutkimuksen säilyttäminen oleellisena osana yliopistojemme kulttuuria on kriittisen tärkeää. Antiikin estetiikka, arkkitehtuuri, tiede, retoriikka, kirjallisuus ja politiikka ovat olleet koko eurooppalaisen historian halki se täydellisen ihmiskuvan malli, johon jokainen koskaan kynään, pensseliin, talttaan tai harppiin tarttunut eurooppalainen pyrki aina 1900-luvun alkuun asti. Sokrates, Parthenonin veistokset, Platon, Aristoteles, tragedia, demokratia, Aleksanteri Suuri, Caesarin valloitukset, Rooman laki, Cicero, akveduktit, imperiumi, Vergilius… Jos haluamme ymmärtää mitään eurooppalaisen kulttuurin tai historian suuntauksia renesanssitaiteesta kolonialismiin, niin meidän on myös ymmärrettävä niitä malleja ja teorioita, jotka antoivat historian toimijoille kipinän ja rationaalin niiden toteuttamiseen - eli antiikin perintöä.

Antiikin perintö elää Suomen nykypäivässä

Antiikin kulttuurin elinvoimainen ja ajantasainen opetus ei ole tärkeää pelkästään Euroopan ymmärtämisen kannalta; antiikin perintö on myös itsenäisen Suomen historiaa. Meidän koko yhteiskuntamme ja kulttuurimme on rakennettu ammentamalla, leikkaamalla ja liimamalla rakennuspaloja antiikin henkisestä maisemasta. Kuinka moni suomalainen vielä tiedostaa, kuinka kiinteästi Suomea rakentaneet taiteilijat, kirjailijat ja valtiomiehet pitivät katseensa kiinnitettynä “loisteliaaseen” klassiseen menneisyyteen? Kun suomalaisuuden käsitettä alettiin vihdoin tietoisesti luoda käsivoimin, kaikkein tärkein kysymys oli aina, että miten todistaa, että suomalaiset eivät ole muita eurooppalaisia huonompia, eli että mekin olemme osa samaa antiikin Sivistyksen tarinaa.

Historian ensimmäinen kirjallinen ylistys suomalaisista kansakuntana on 22-vuotiaan porilaisen Johan Paulinuksen muinaiskreikaksi vuonna 1678 kirjoittama Magnus Principatus Finlandia. Runoelmassa hän ylistää niin Suomen sitkeää kansaa ja routaista maata kuin sitä, että antiikin Kreikan muusat ovat laskeutuneet Suomeen ja tuoneet sivistyksen valon mukanaan. Antiikin mytologia ja estetiikka olivat tärkeä osa niin kansallisrunoilijoidemme Runebergin ja Eino Leinon kuin ensimmäisen modernin ja teollistuvan Suomen kuvaajan, Pentti Saarikosken, sielunmaisemaa. Tarvitseeko edes erikseen mainita kirjallisuutemme superryhmää Tulenkantajat, joiden nimi oli suora viittaus Prometheuksen myyttiin - joka toki myös on inspiraatio Prometheus-liikkeen takana, josta on tullut maailmanlaajuisesti uniikki osa suomalaisten nuorten aikuistumisriittejä. Joka joulu koululapset marssitetaan joulukirkkoon kuulemaan, kuinka keisari Augustus antoi käskyn, että kaikki maailma oli verolle pantava. Helsingissä Eduskuntatalo korinttilaisine pylväineen ja Senaatintori uusklassisessa komeudessaan ovat pysyvia monumentteja siita, kuinka antiikin materiaalinen kulttuuri saneli myös suomalaisen urbaanin identiteetin ja poliittisen vallan muotokielen. Vain pieni pintaraapaisu riittää osoittamaan, että monet symbolit, jotka me tänä päivänä koemme ‘suomalaisiksi’, ovat toistoja ja sovituksia antiikin kaiuista.

Antiikin perintö on suositumpaa kuin koskaan

Viidessäkymmenessä vuodessa paljon on muuttunut, vaikka mielikuvat eivät kenties olekaan. On surullista, että antiikintutkimuksen status Suomen korkeakouluissa on laskenut samalla, kun antiikin perintö on demokratisoitunut: alan ammattilaisista voi löytyä tänä päivänä myös työväenluokan vesoja, ja antiikki on elokuvien, tv-sarjojen ja videopelien kautta paremmin tunnettu suuren yleisön keskuudessa kuin se on ollut koskaan ihmiskunnan historiassa. Media ja populaarikulttuuri kierrättävät antiikin esikuvia pyrkiessään selittämään 2000-luvun poliittisen kaoottisuuden ja fragmentoitumisen aikakautta; Donald Trumpia on mediassa verrattu Rooman keisareista ainakin Caligulaan, Neroon, Commodukseen ja Tiberiukseen. Antiikin hahmot ja symbolit elävät globaalissa, kollektiivisessa muistissamme niin voimakkaasti, että niitä heitellään ilmaan liiankin heppoisasti; on todellinen riski, että historiaamme väärinymmärretään ja väärinkäytetään. Esimerkiksi Amerikassa alt-right käyttää propagandassaan antiikin symboleja ‘puhtaan valkoisen rodun’ kimaltelevina paradigmoina.

Me tarvitsemme siis kipeästi asiantuntijoita, jotka pystyvät analysoimaan kriittisesti antiikin kulttuuria ja sen elävää perintöä nykypäivänä - niin akateemisissa julkaisuissa kuin sitten julkisessa ja sosiaalisessa mediassa. Näin esimerkiksi hiljattain teki Cambridgen Rooman historian professori Mary Beard, joka on kovaäänisesti vastustanut äärioikeiston “klassillista fantasiaa” tekemällä selväksi, että Rooman valtakunta oli etniseltä kokoonpanoltaan kaikkea muuta kuin lumenvalkea - tai Helsingin yliopiston latinan ja Rooman kirjallisuuden dosentti Maijastina Kahlos, joka kirjoitti aiheesta artikkelin Suomen Kuvalehteen.  Elitistisen, länsimaakeskeisen, orientalistisen, seksistisen ja muiden erilaisten tummanpuhuvien ismien - joilla tässä voisin syyttävästi kuvata klassisen sivistyksen suuntauksia vuosituhansien saatolta - perinnön suurimpia kriitikoita ovatkin monesti antiikintutkijat itse.

Antiikintutkijoita vuonna 2018 siis tarvitaan paitsi analysoimaan jatkuvasti maasta ja manuskripteistä kaivettavaa uutta historiallista materiaalia - ja uskokaa pois, uuden ja tutkimattoman lähdeaineiston virta on valtava - mutta myös kirjoittamaan uudelleen vuosisatoja vanhoja käsityksiä siitä, mitä antiikissa oikeasti tapahtui ja arvioimaan, mitä antiikin perintö tänä päivänä tarkoittaa. Meillä Suomessa ei ole varaa jäädä tämän diskurssin ulkopuolelle. Antiikin perintö ei ole vain “silta Eurooppaan” tai abstrakti “Sivistyksen ruumiillistuma” - me suomalaiset  kansakuntana olemme osa elävää antiikin perintöä. Antiikin materiaalisen kulttuuriin opetuksen säilyttäminen on tarkeää niin korkeakoulujemme maineelle, kansainväliselle antiikintutkimuksen yhteisölle, kuin omien juuriemme ja identiteettiemme jatkuvalle, kriittiselle tutkiskelulle. Itse asiassa, me tarvitsemme antiikin sivistyksen tuntijoita tänään enemmän kuin silloin 1600-luvulla, kun Johan Paulinus runoili Kreikan muusat Suomeen ja visioi Suomesta eurooppalaisen sivistysvaltion. Antiikin kulttuurin ja klassillisen arkeologian lehtoraatin lakkauttaminen on suunnaton virhe, josta on vaikea enää palata takaisin.  


Kirjoittaja tekee väitöskirjaa keisarillisen Rooman sosiaali- ja kulttuurihistoriasta, klassillisen aivovuodon johdosta Oxfordissa. Vetoomuksen lehtoraatin säilyttämisen puolesta voi allekirjoittaa täällä ja lehtoraatin lakkauttamisesta HY:n opiskelijoiden näkökulmasta voi lukea antiikin kielten ja kulttuurien opiskelijoiden ainejärjestö Symposionin sivuilta.

]]>
6 http://tuuliahlholm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255583-onko-klassillinen-sivistys-sivistysta-isolla-slla#comments Kotimaa Antiikin perintö Helsingin yliopisto Koulutusleikkaukset Sun, 20 May 2018 17:41:23 +0000 Tuuli Ahlholm http://tuuliahlholm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255583-onko-klassillinen-sivistys-sivistysta-isolla-slla
Sankareita kunnioitetaan http://artoartovihavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255578-sankareita-kunnioitetaan <p>Siellä he nyt lepäävät, arkuissaan tai ilman arkkua, papin siunaamina tai ilman siunausta, sisällissotamme sankarit. Jotkut kaatuivat taisteluissa, toiset teloitettiin taistelujen aikana tai niiden jälkeen. Suurin osa sankareista koki normaalimman kuoleman jossain vaiheessa ja heidät haudattiin omiin sukuhautoihinsa tavalliseen tapaan.</p><p>Toiset&nbsp; sankarit lepäävät&nbsp; sankarihaudoissa, toiset tavallisissa perhehaudoissaan, toiset jossain maakuopassa, jossain metsikössä tai muinaisessa hiekkakuopassa, eikä kukaan tiedä missä he ovat.</p><p>He kaikki, ne kuolleet sankarit, ovat joidenkin meidän suomalaisten esi-isä, tai ainakin sukulaisia, iso-enoja, isosetiä ja muita. Minä en tiedä yhdenkään oman sukulaiseni menehtymisestä sisällissodassa, mutta kaikkia kirkonkirjoja tuolta ajalta en toki ole tutkinut, niin että mahdollista se on että joku sukulainen on saanut surmansa noissa tapahtumissa.</p><hr /><p>Ne jotka kaaatuivat sodassa olivat luultavasti niitä kaikkein rohkeimpia, kaikkein sankarillisimpia sotilaita. He menivät eteen, etenivät eturintamassa, asettivat itsensä vaaralle alttiiksi ja kuolivat todennäköisemmin kuin aremmat aseveljensä.</p><p>Siellä he silloin ampuivat tosiaan, meidän esi-isämme. Kenties joku valkoisten sankarihaudassa makaava oli ampunut jonkun niistä punaisista sankareista jotka makaavat hiekkakuopassa ja kenties joku pellonreunan metsikköön haudattu punainen sankari oli sitten saanut tämän kaverinsa tappajan tähtäimeensä ja siksi molemmat sankarit saiivat surmansa.</p><p>Sodan molemmille osapuolille, riippumatta siitä miten heidät aikoinaan haudattiin, on nyt pystytetty muistomerkkejä. Presidentti ja ministerit käyvät muistomerkeillä laskemassa seppeleitä, sytyttämässä kynttilöitä ja pitämässä arvokkaita juhlapuheita heidän kunniakseen.</p><hr /><p>Mistä me heitä kunnioitamme?&nbsp; Siitäkö että he tappoivat toinen toisiaan, vai siitäkö minkä vuoksi he taistelivat ja kuolivat.&nbsp; He taistelivat itsensä ja tulevaisuutensa puolesta. Valkoiset taistelivat sääty-yhteiskunnan säilyttämisen puolesta, koska he kuuluivat ylempään säätyyn ja punaiset taistelivat sääyty-yhteiskuntaa vastaan, koska he kuuluivat siihen alempaan säätyyn.</p><hr /><p>Saivatko he mitä halusivat?&nbsp;</p><p>Valkoiset voittivat, mutta sääty-yhteiskunta ei kokonaan pelastunut. Perinteinen säätyjako katosi, mutta nyt on syntynyt vanhan säätyjaon tilalle uusi säätyjako.</p><p>Enää ei ole varmaa että rikkaan lapsi pystyy säilyttämään vanhempiensa sääty-aseman. Sääty-aseman säilyttäminen vaatii työtä ja ponnistelua, ellei ole ihan sikarikas perijä.</p><p>Enää ei ole varmaa että köyhän lapsi kuuluu köyhien luokkaan koko ikänsä. Köyhä voi ponnistelemalla ja yrittämällä nousta parempaan yhteiskuntaluokkaan ja niin on monen köyhän lapsi tehnyt ja moni on onnistunut.</p><hr /><p>Luokkajako ei kuitenkaan ole hävinnyt minnekkään Suomalaisesta yhteiskunnasta. Se elää ja voi hyvin. Edelleen on olemassa rikkaita ja etuoikeutettuja ja toisaalta sietämättömässä köyhyydessä eläviä.</p><p>Nykypäivän luokkajako pohjautuu kilpailuyhteiskuntaan.&nbsp; Kaikesta kilpaillaan. Koulussa kilpaillaan numeroista ja myöhemmin koulutuspaikoista. Sitten kilpaillaan työpaikoista ja työpaikoilla palkasta ja asemasta.</p><p>Kilpailussa jotkut aina menestyvät muita paremmin. Kilpailussa on aina voittajia ja häviäjiä ja keskinkertaisesti selvinneitä.</p><p>Erinomaisesti kilpailussa selvinneet kuuluvat hyvinvoivien suomalaisten luokkaan. He äänestävät kokoomusta. Ne jotka ovat pärjänneet huonosti kuuluvat rupusakkiin ja äänestävät vasemmistoliittoa. Keskinkertaisesti menestyneet äänestävät muita puolueita.</p><hr /><p>Huolimatta siitä että näyttää siltä että hyvinvoivia suomalaisia on paljon enemmän tänä päivänä kun rupusakkia, ainakin sen perusteella miten väki äänestää, luokkajako on yhä olemassa ja sen kyllä huomaa kun hyvinvoivien suomalaisten edustaja pannaan TV:ssä vastakkain elintasokilvassa hävinneen kanssa. Siitä kyllä huomaa etteivät puntit ole tasan.</p><p>Pitäisikö näin sitten olla, vai pitäisikö sorrettujen nousta uudestaan kapinaan, vaikka he sen kapinan taas&nbsp; varmuudella häviäisivätkin?</p><p>Edellisessä kapinassa, silloin sata vuotta sitten, enemmistö kansasta kuului alaluokkaan, siihen rupusakkiin, voimatta siltikään mitään yläluokalle. Tänä päivänä alaluokka on kutistunut varsin pieneksi, suurimman osan kansasta edustaessa yläluokkaa tai keskiluokkaa. Kapinasta ei tulisi mitään. Tilanne alaluokan osalta&nbsp; on nyt toivoton,&nbsp; se on paljon toivottomampi kuin sata vuotta sitten.</p><hr /><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Siellä he nyt lepäävät, arkuissaan tai ilman arkkua, papin siunaamina tai ilman siunausta, sisällissotamme sankarit. Jotkut kaatuivat taisteluissa, toiset teloitettiin taistelujen aikana tai niiden jälkeen. Suurin osa sankareista koki normaalimman kuoleman jossain vaiheessa ja heidät haudattiin omiin sukuhautoihinsa tavalliseen tapaan.

Toiset  sankarit lepäävät  sankarihaudoissa, toiset tavallisissa perhehaudoissaan, toiset jossain maakuopassa, jossain metsikössä tai muinaisessa hiekkakuopassa, eikä kukaan tiedä missä he ovat.

He kaikki, ne kuolleet sankarit, ovat joidenkin meidän suomalaisten esi-isä, tai ainakin sukulaisia, iso-enoja, isosetiä ja muita. Minä en tiedä yhdenkään oman sukulaiseni menehtymisestä sisällissodassa, mutta kaikkia kirkonkirjoja tuolta ajalta en toki ole tutkinut, niin että mahdollista se on että joku sukulainen on saanut surmansa noissa tapahtumissa.


Ne jotka kaaatuivat sodassa olivat luultavasti niitä kaikkein rohkeimpia, kaikkein sankarillisimpia sotilaita. He menivät eteen, etenivät eturintamassa, asettivat itsensä vaaralle alttiiksi ja kuolivat todennäköisemmin kuin aremmat aseveljensä.

Siellä he silloin ampuivat tosiaan, meidän esi-isämme. Kenties joku valkoisten sankarihaudassa makaava oli ampunut jonkun niistä punaisista sankareista jotka makaavat hiekkakuopassa ja kenties joku pellonreunan metsikköön haudattu punainen sankari oli sitten saanut tämän kaverinsa tappajan tähtäimeensä ja siksi molemmat sankarit saiivat surmansa.

Sodan molemmille osapuolille, riippumatta siitä miten heidät aikoinaan haudattiin, on nyt pystytetty muistomerkkejä. Presidentti ja ministerit käyvät muistomerkeillä laskemassa seppeleitä, sytyttämässä kynttilöitä ja pitämässä arvokkaita juhlapuheita heidän kunniakseen.


Mistä me heitä kunnioitamme?  Siitäkö että he tappoivat toinen toisiaan, vai siitäkö minkä vuoksi he taistelivat ja kuolivat.  He taistelivat itsensä ja tulevaisuutensa puolesta. Valkoiset taistelivat sääty-yhteiskunnan säilyttämisen puolesta, koska he kuuluivat ylempään säätyyn ja punaiset taistelivat sääyty-yhteiskuntaa vastaan, koska he kuuluivat siihen alempaan säätyyn.


Saivatko he mitä halusivat? 

Valkoiset voittivat, mutta sääty-yhteiskunta ei kokonaan pelastunut. Perinteinen säätyjako katosi, mutta nyt on syntynyt vanhan säätyjaon tilalle uusi säätyjako.

Enää ei ole varmaa että rikkaan lapsi pystyy säilyttämään vanhempiensa sääty-aseman. Sääty-aseman säilyttäminen vaatii työtä ja ponnistelua, ellei ole ihan sikarikas perijä.

Enää ei ole varmaa että köyhän lapsi kuuluu köyhien luokkaan koko ikänsä. Köyhä voi ponnistelemalla ja yrittämällä nousta parempaan yhteiskuntaluokkaan ja niin on monen köyhän lapsi tehnyt ja moni on onnistunut.


Luokkajako ei kuitenkaan ole hävinnyt minnekkään Suomalaisesta yhteiskunnasta. Se elää ja voi hyvin. Edelleen on olemassa rikkaita ja etuoikeutettuja ja toisaalta sietämättömässä köyhyydessä eläviä.

Nykypäivän luokkajako pohjautuu kilpailuyhteiskuntaan.  Kaikesta kilpaillaan. Koulussa kilpaillaan numeroista ja myöhemmin koulutuspaikoista. Sitten kilpaillaan työpaikoista ja työpaikoilla palkasta ja asemasta.

Kilpailussa jotkut aina menestyvät muita paremmin. Kilpailussa on aina voittajia ja häviäjiä ja keskinkertaisesti selvinneitä.

Erinomaisesti kilpailussa selvinneet kuuluvat hyvinvoivien suomalaisten luokkaan. He äänestävät kokoomusta. Ne jotka ovat pärjänneet huonosti kuuluvat rupusakkiin ja äänestävät vasemmistoliittoa. Keskinkertaisesti menestyneet äänestävät muita puolueita.


Huolimatta siitä että näyttää siltä että hyvinvoivia suomalaisia on paljon enemmän tänä päivänä kun rupusakkia, ainakin sen perusteella miten väki äänestää, luokkajako on yhä olemassa ja sen kyllä huomaa kun hyvinvoivien suomalaisten edustaja pannaan TV:ssä vastakkain elintasokilvassa hävinneen kanssa. Siitä kyllä huomaa etteivät puntit ole tasan.

Pitäisikö näin sitten olla, vai pitäisikö sorrettujen nousta uudestaan kapinaan, vaikka he sen kapinan taas  varmuudella häviäisivätkin?

Edellisessä kapinassa, silloin sata vuotta sitten, enemmistö kansasta kuului alaluokkaan, siihen rupusakkiin, voimatta siltikään mitään yläluokalle. Tänä päivänä alaluokka on kutistunut varsin pieneksi, suurimman osan kansasta edustaessa yläluokkaa tai keskiluokkaa. Kapinasta ei tulisi mitään. Tilanne alaluokan osalta  on nyt toivoton,  se on paljon toivottomampi kuin sata vuotta sitten.


 

]]>
19 http://artoartovihavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255578-sankareita-kunnioitetaan#comments Kotimaa Sisällissota 1918 Sun, 20 May 2018 15:11:35 +0000 Arto Vihavainen http://artoartovihavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255578-sankareita-kunnioitetaan
Kuka maksaa soten lisäkustannukset http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255567-kuka-maksaa-soten-lisakustannukset <p>Eduskunnan valtiovarainvaliokunta sai 17.5.2018 valmiiksi maakunta- ja sote-uudistuksen lakipakettia koskevan lausuntonsa (<a href="https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/VaVL_5+2018.aspx">https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/VaVL_5+2018.aspx</a>). Valiokunnan enemmistö totesi mm, että uudistuksen vaikutuksista ei ole kokonaisarviota, ei edes eri skenaarioiden tasolla. Lausunnossaan valtiovarainvaliokunta kehotti lakiesityksistä mietinnön antavaa sosiaali- ja terveysvaliokuntaa ottamaan havainnot huomioon. Oppositiopuolueiden edustajat taas kehottivat eriävässä mielipiteessään sosiaali- ja terveysvaliokuntaa suosittamaan uudistuksen hylkäämistä kokonaan.</p><p>Lausuntoaan valmistellessaan valtiovarainvaliokunta joutui pyytämään lisäselvityksiä lakipaketin taloudellisista vaikutuksista. Valtiosihteeri Martti Hetemäen julkisuuteen päätyneessä muistiossa kerrotaan, ettei sote-uudistuksen odoteta tuovan säästöjä, mutta sote-uudistuksen taloustavoitteet on mahdollista saavuttaa, jos 4,6 mrd euron tehostamispotentiaali toteutuu sosiaali-&nbsp; ja terveydenhuollossa. Hetemäki laskee sen osalta paljon digitalisaation ja paremman johtamisen varaan. &nbsp;</p><p>Olen itse ollut monen vuoden ajan mukana terveydenhuollon IT-hankkeissa. Hetemäen arvio digitalisaation kustannushyödyistä on lievästi sanottuna ylioptimistinen. On hyvä suhteuttaa soten taloudelliset tavoitteet terveydenhuollon kokonaismenoihin. Valtiovarainministeriön tavoite painaa sote-menojen kasvu 0,9 %:n uralle merkitsee seuraavan 10 vuoden ajalle n. 15 mrd euron kokonaisvähennystä sosiaali- ja terveyspalvelujen tarveperusteiseen rahoitukseen. Käytännössä VM uskoo, että tehostamisvaraa siis olisi niin paljon, että koko Suomen terveydenhuoltojärjestelmä voisi seuraavan 10 vuoden aikana toimia yhden vuoden kokonaan ilman julkista rahoitusta. Uskokoon, ken haluaa.</p><p>Valtiovarainministeriön muistio valtiovarainvaliokunnalle on muutoinkin tietosisältönsä suhteen vähintäänkin valikoiva, osin jopa virheellinen. Tuottavuuspotentiaalin vertailukohdaksi annetaan Eksote, vaikka Eksoten integroitu toimintamalli tuhotaan sote-uudistuksessa eriytettävien sote-keskusten ja pakollisen asiakassetelin myötä. Suoria IT-investointeja ei muka tarvittaisi ollenkaan, vaikka esimerkiksi sote-uudistukseen liittyviä IT-muutoksia tukeva Akusti-foorumi on hiljattain ministeriöille laskenut, että sote-uudistukseen liittyvistä tietojärjestelmäintegroinneista ja uusista raportointivelvollisuuksista aiheutuu n. 500 milj. euron investointitarve. Kun Kela-korvaukset poistuvat uudistuksen myötä, poistuvat myös potilaiden maksamat omavastuuosuudet. Tämä n. 948 milj. euron vuosittainen summa tulee sote-uudistuksessa julkisen toimijan maksettavaksi jne.</p><p>Disinformaatiosta huolimatta uskon, että valtiovarainministeriön muistiossa on totuuden siemen. Jos 4,6 mrd euron vuosittaisesta säästötavoitteesta on vain osa realisoitavissa digitalisaation avulla taikka toiminnallisilla muutoksilla, jää loppu Elon laskuopin mukaan maksajatahon kustannettavaksi. Tuo 3-4 mrd euron lisälasku on samaa luokkaa kuin oma aiempi arvioni soten lisäkustannuksista.</p><p>Valtiovarainministeriö uskoo siihen, että kehysbudjetoinnilla (eli jättämällä yksinkertaisesti tarveperusteiset terveysmenot maksamatta) lisäkustannus hoituisi. Hetemäki toteaa muistiossa käsityksenään, että sitovan budjettirajoitteen puuttuminen ja sote-järjestelmän kokonaisohjauksen vähyys ovat olleet nykyisen järjestelmän ilmeisiä heikkouksia. Toisaalla sekä Korkein oikeus että Korkein hallinto-oikeus toteavat valinnanvapauslaista antamissaan lausunnoissa, että sitova budjettirajoite loukkaa perustuslain 19 &sect;:ssä jokaiselle taattua oikeutta riittäviin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Valtiovarainministeriön ajatus kontrolloida sosiaali- ja terveydenhuollon menoja kehysbudjetilla onkin perustuslakimme kannalta hyvin ongelmallinen. Toteutuessaan se johtaisi yksityisiin vakuutuksiin perustuvan järjestelmän laajenemiseen, kuten on käynyt kaikissa niissä maissa, joissa terveydenhuollon julkinen rahoitus merkittävästi alittaa väestön palvelutarpeen. En usko, että suomalaiset tyytyisivät Bulgarian ja Kreikan BKT-tasolla (8,5 %) oleviin terveyspalveluihin, joihin VM:n kehysbudjetti 10 vuodessa johtaisi, vaan hankkisivat mieluummin omalla rahalla pohjoismaista tasoa olevat palvelut.</p><p>Onkin todennäköistä, että uudistuksen toteutuessa joku taho joutuu maksamaan 3-4 mrd euron lisäkustannuksen. Summa on suuruudeltaan n. 10 % vuosittaisesta tuloverokertymästä (34 mrd euroa v. 2016), josta kotitaloudet maksavat 82 %. Valtiovarainvaliokunta toteaa tältä osin lausunnossaan, että esityksen rahoitusratkaisun kannalta keskeisin muutos toteutetaan tuloverotuksen painopisteen siirrolla kunnallisverotuksesta valtionverotukseen. Valtionverotus on progressiivista, kunnallisverotus ei sitä ole. Valiokunta toteaa edelleen, että esityksen hyväksyttävyyden kannalta on perusteltua, että muutos toteutetaan siirtymävaiheessa kokonaisveroasteen kannalta neutraalisti ja muutoinkin niin, ettei työn verotus kiristy. Eri asia valiokunnan mukaan kuitenkin on, miten kestävä tämä linjaus on jatkossa, kun otetaan huomioon esitetyt huolet rahoitusmallin kestävyydestä.</p><p>Sote-uudistuksen osalta keskustelu on painottunut nyt siihen, paljonko uudistus lopulta maksaa. Yhtä tärkeää on kuitenkin kysyä, kuka lisäkustannukset maksaa. Uudistukseen on luotu siirtymävaiheen sääntöjä, joilla työn verotus ei kiristy uudistuksen alussa. Tosiasia kuitenkin on, että uudistus siirtäisi merkittävän osan palkansaajien veroista pysyvästi progressiivisen verotuksen piiriin. Jos sote-rahat loppuvat, kuten todennäköisesti käy, on valtion joko kerättävä rahat veroina taikka annettava maakunnille verotusoikeus. Tällöin sote-uudistuksen maksumiehiksi joutuvat ennen kaikkea palkansaajat. Progressiivinen verorasitus iskee silloin keski- ja hyvätuloisiin palkansaajiin sekä eniten niille maantieteellisille alueille (kuten Uusimaa), joiden tuloverokertymä on suuri.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Eduskunnan valtiovarainvaliokunta sai 17.5.2018 valmiiksi maakunta- ja sote-uudistuksen lakipakettia koskevan lausuntonsa (https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/VaVL_5+2018.aspx). Valiokunnan enemmistö totesi mm, että uudistuksen vaikutuksista ei ole kokonaisarviota, ei edes eri skenaarioiden tasolla. Lausunnossaan valtiovarainvaliokunta kehotti lakiesityksistä mietinnön antavaa sosiaali- ja terveysvaliokuntaa ottamaan havainnot huomioon. Oppositiopuolueiden edustajat taas kehottivat eriävässä mielipiteessään sosiaali- ja terveysvaliokuntaa suosittamaan uudistuksen hylkäämistä kokonaan.

Lausuntoaan valmistellessaan valtiovarainvaliokunta joutui pyytämään lisäselvityksiä lakipaketin taloudellisista vaikutuksista. Valtiosihteeri Martti Hetemäen julkisuuteen päätyneessä muistiossa kerrotaan, ettei sote-uudistuksen odoteta tuovan säästöjä, mutta sote-uudistuksen taloustavoitteet on mahdollista saavuttaa, jos 4,6 mrd euron tehostamispotentiaali toteutuu sosiaali-  ja terveydenhuollossa. Hetemäki laskee sen osalta paljon digitalisaation ja paremman johtamisen varaan.  

Olen itse ollut monen vuoden ajan mukana terveydenhuollon IT-hankkeissa. Hetemäen arvio digitalisaation kustannushyödyistä on lievästi sanottuna ylioptimistinen. On hyvä suhteuttaa soten taloudelliset tavoitteet terveydenhuollon kokonaismenoihin. Valtiovarainministeriön tavoite painaa sote-menojen kasvu 0,9 %:n uralle merkitsee seuraavan 10 vuoden ajalle n. 15 mrd euron kokonaisvähennystä sosiaali- ja terveyspalvelujen tarveperusteiseen rahoitukseen. Käytännössä VM uskoo, että tehostamisvaraa siis olisi niin paljon, että koko Suomen terveydenhuoltojärjestelmä voisi seuraavan 10 vuoden aikana toimia yhden vuoden kokonaan ilman julkista rahoitusta. Uskokoon, ken haluaa.

Valtiovarainministeriön muistio valtiovarainvaliokunnalle on muutoinkin tietosisältönsä suhteen vähintäänkin valikoiva, osin jopa virheellinen. Tuottavuuspotentiaalin vertailukohdaksi annetaan Eksote, vaikka Eksoten integroitu toimintamalli tuhotaan sote-uudistuksessa eriytettävien sote-keskusten ja pakollisen asiakassetelin myötä. Suoria IT-investointeja ei muka tarvittaisi ollenkaan, vaikka esimerkiksi sote-uudistukseen liittyviä IT-muutoksia tukeva Akusti-foorumi on hiljattain ministeriöille laskenut, että sote-uudistukseen liittyvistä tietojärjestelmäintegroinneista ja uusista raportointivelvollisuuksista aiheutuu n. 500 milj. euron investointitarve. Kun Kela-korvaukset poistuvat uudistuksen myötä, poistuvat myös potilaiden maksamat omavastuuosuudet. Tämä n. 948 milj. euron vuosittainen summa tulee sote-uudistuksessa julkisen toimijan maksettavaksi jne.

Disinformaatiosta huolimatta uskon, että valtiovarainministeriön muistiossa on totuuden siemen. Jos 4,6 mrd euron vuosittaisesta säästötavoitteesta on vain osa realisoitavissa digitalisaation avulla taikka toiminnallisilla muutoksilla, jää loppu Elon laskuopin mukaan maksajatahon kustannettavaksi. Tuo 3-4 mrd euron lisälasku on samaa luokkaa kuin oma aiempi arvioni soten lisäkustannuksista.

Valtiovarainministeriö uskoo siihen, että kehysbudjetoinnilla (eli jättämällä yksinkertaisesti tarveperusteiset terveysmenot maksamatta) lisäkustannus hoituisi. Hetemäki toteaa muistiossa käsityksenään, että sitovan budjettirajoitteen puuttuminen ja sote-järjestelmän kokonaisohjauksen vähyys ovat olleet nykyisen järjestelmän ilmeisiä heikkouksia. Toisaalla sekä Korkein oikeus että Korkein hallinto-oikeus toteavat valinnanvapauslaista antamissaan lausunnoissa, että sitova budjettirajoite loukkaa perustuslain 19 §:ssä jokaiselle taattua oikeutta riittäviin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Valtiovarainministeriön ajatus kontrolloida sosiaali- ja terveydenhuollon menoja kehysbudjetilla onkin perustuslakimme kannalta hyvin ongelmallinen. Toteutuessaan se johtaisi yksityisiin vakuutuksiin perustuvan järjestelmän laajenemiseen, kuten on käynyt kaikissa niissä maissa, joissa terveydenhuollon julkinen rahoitus merkittävästi alittaa väestön palvelutarpeen. En usko, että suomalaiset tyytyisivät Bulgarian ja Kreikan BKT-tasolla (8,5 %) oleviin terveyspalveluihin, joihin VM:n kehysbudjetti 10 vuodessa johtaisi, vaan hankkisivat mieluummin omalla rahalla pohjoismaista tasoa olevat palvelut.

Onkin todennäköistä, että uudistuksen toteutuessa joku taho joutuu maksamaan 3-4 mrd euron lisäkustannuksen. Summa on suuruudeltaan n. 10 % vuosittaisesta tuloverokertymästä (34 mrd euroa v. 2016), josta kotitaloudet maksavat 82 %. Valtiovarainvaliokunta toteaa tältä osin lausunnossaan, että esityksen rahoitusratkaisun kannalta keskeisin muutos toteutetaan tuloverotuksen painopisteen siirrolla kunnallisverotuksesta valtionverotukseen. Valtionverotus on progressiivista, kunnallisverotus ei sitä ole. Valiokunta toteaa edelleen, että esityksen hyväksyttävyyden kannalta on perusteltua, että muutos toteutetaan siirtymävaiheessa kokonaisveroasteen kannalta neutraalisti ja muutoinkin niin, ettei työn verotus kiristy. Eri asia valiokunnan mukaan kuitenkin on, miten kestävä tämä linjaus on jatkossa, kun otetaan huomioon esitetyt huolet rahoitusmallin kestävyydestä.

Sote-uudistuksen osalta keskustelu on painottunut nyt siihen, paljonko uudistus lopulta maksaa. Yhtä tärkeää on kuitenkin kysyä, kuka lisäkustannukset maksaa. Uudistukseen on luotu siirtymävaiheen sääntöjä, joilla työn verotus ei kiristy uudistuksen alussa. Tosiasia kuitenkin on, että uudistus siirtäisi merkittävän osan palkansaajien veroista pysyvästi progressiivisen verotuksen piiriin. Jos sote-rahat loppuvat, kuten todennäköisesti käy, on valtion joko kerättävä rahat veroina taikka annettava maakunnille verotusoikeus. Tällöin sote-uudistuksen maksumiehiksi joutuvat ennen kaikkea palkansaajat. Progressiivinen verorasitus iskee silloin keski- ja hyvätuloisiin palkansaajiin sekä eniten niille maantieteellisille alueille (kuten Uusimaa), joiden tuloverokertymä on suuri.

]]>
59 http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255567-kuka-maksaa-soten-lisakustannukset#comments Kotimaa Ansiotulovero Budjettikehys Sote-uudistus Vaikutusarviointi Veroaste Sun, 20 May 2018 05:18:27 +0000 Lasse Lehtonen http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255567-kuka-maksaa-soten-lisakustannukset
Naisten asepalveluksesta ei tule säästää http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255547-naisten-asepalveluksesta-ei-tule-saastaa <p>Eilen julkisessa keskustelussa oli kovasti esillä puolustusministeri Jussi Niinistön ajatus siitä, että puolustusvoimista säästettäisiin lopettamalla naisten asepalvelus määräajaksi. Esitys on sopimaton ja ainakin Keskustan riveistä se onkin heti t sssyrmätty.</p><p>Olin alkuviikosta maanpuolustuskurssilla. Siellä käytiin läpi myös kiristynyttä maailmanpoliittista tilannetta. Näinä aikoina meillä ei ole todellakaan varaa säästää maanpuolustuksesta, eikä heikentää maanpuolustustahtoa, mihin tuollainen esitys voisi pahimmillaan vaikuttaa.&nbsp;</p><p>Entä minkälaisen viestin se antaisi maamme reserviläisnaisille? Että te olette toisen luokan sotilaita? Vaikka asevelvollisuus onkin rajattu nykyisellään ainoastaan miehiin, niin miessotilaita ja vapaaehtoisesti asepalveluksen valinneita naissotilaita ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan.</p><p>Asevelvollisuutta ja asepalvelusta tulisi kehittää niin, että yhä useammat suomalaiset, niin miehet kuin naiset sen suorittaisivat.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Eilen julkisessa keskustelussa oli kovasti esillä puolustusministeri Jussi Niinistön ajatus siitä, että puolustusvoimista säästettäisiin lopettamalla naisten asepalvelus määräajaksi. Esitys on sopimaton ja ainakin Keskustan riveistä se onkin heti t sssyrmätty.

Olin alkuviikosta maanpuolustuskurssilla. Siellä käytiin läpi myös kiristynyttä maailmanpoliittista tilannetta. Näinä aikoina meillä ei ole todellakaan varaa säästää maanpuolustuksesta, eikä heikentää maanpuolustustahtoa, mihin tuollainen esitys voisi pahimmillaan vaikuttaa. 

Entä minkälaisen viestin se antaisi maamme reserviläisnaisille? Että te olette toisen luokan sotilaita? Vaikka asevelvollisuus onkin rajattu nykyisellään ainoastaan miehiin, niin miessotilaita ja vapaaehtoisesti asepalveluksen valinneita naissotilaita ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan.

Asevelvollisuutta ja asepalvelusta tulisi kehittää niin, että yhä useammat suomalaiset, niin miehet kuin naiset sen suorittaisivat.

]]>
43 http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255547-naisten-asepalveluksesta-ei-tule-saastaa#comments Kotimaa Armeija Asepalvelus Asevelvollisuus Tasa-arvo. asevelvollisuus Sat, 19 May 2018 11:49:58 +0000 Eeva-Maria Maijala http://emmaijala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255547-naisten-asepalveluksesta-ei-tule-saastaa
Sipilän hallituksen perintö http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255540-sipilan-hallituksen-perinto <p>Lähtökohtaisesti nykyinen hallitus on ollut mielestäni oppositiota oikeammilla linjoilla pyrkiessään korjaamaan julkisen sektorin kestävyysvajeita ja parantamaan suomalaisen työn kilpailukykyä kaihtamatta isoja rakenteellisia muutoksia. Olen myös sitä mieltä, että pohjoismainen hyvinvointimalli kaipaa enemmän markkinoita ja yrittäjyyttä hyvinvointipalveluissakin. Samalla joudun kuitenkin seuraamaan kauhulla sitä, miten hallitus kohtelee meille kaikille rakasta suomalaista luontoa.</p><p>Maamme on hävityn matkapuhelinkilpailun jälkeen palaamassa metsäteollisuusyhteiskunnaksi, johon suunnitellaan vauhdilla uusia suuria sellutehtaita. Tehtaiden raaka-ainetarpeet on määrä turvata muuttamalla mahdollisimman suuri osa luonnonmetsistä metsäteollisuuden tarpeisiin optimoiduiksi puupelloiksi. Näin tuhotaan suuri osa suomalaisten metsien biologisesta monimuotoisuudesta tietämättä ja välittämättä siitä, mitä vaikutuksia muutoksilla on luonnon kiertokulkuun kokonaisuudessaan.</p><p>Selluteollisuus on puuvarojen kulutuksen ohella suuri energiankäyttäjä. Nimenomaan energiaintensiivisen teollisuuden tarpeet ovat ajaneet Suomen viimeisenä länsimaana kasvattamaan ydinsähkön osuutta energiahuollossa. Olkiluoto 3:n ja Hanhikivi 1:n jatkoksi hallituksen, elinkeinoelämän ja Rosatomin piirissä havitellaan todennäköisesti jo seuraavaa reaktoria. Siten maamme tulee olemaan muita länsimaita enemmän alttiina myös ydinvoimalaonnettomuuksien aiheuttamille riskeille.</p><p>Metsäteollisuuden ohella hallitus asettaa suuria toiveita kaivosteollisuuteen, jonka tuotteet palvelevat maailman teräs- ja sähköautoteollisuuden tarpeita ympäristökuormien jäädessä suomalaiseen maaperään ja vesistöihin.</p><p>Maataloudessa hallitus on antanut EU:n yleisestä linjasta poiketen suomalaisille viljelijöille luvan neonikotinoidien käyttöön huolimatta vaikutuksista, joita niillä on hyönteiskantojen kehittymiseen. Hyönteisten kadotessa kasvit jäävät ilman pölyttäjiä ja linnut ilman ravintoa.</p><p>Suomen Kuvalehti visioi tuoreessa numerossaan tulevaisuutta, jonka toteutumista hallitus toimillaan ajaa. Jutun mukaan vuonna 2060 Suomen metsissä &rdquo;ei kuulu ötököiden surina eikä lintujen laulu. Kukat eivät enää kuki keväisin eikä syksyn tullen ole marjoja poimittaviksi&rdquo;. Kaupassa &rdquo;ostoskärryt täyttyvät perunasta, herkkusienistä ja keinolihasta&hellip; Mausteet ovat joko kadonneet tai törkeän hintaisia, ja vihanneksiakin on vähemmän saatavilla&hellip;. Omenat ovat kallista tuontitavaraa ulkomaiden synteettisistä puutarhoista, joita pölytetään robottimehiläisillä&rdquo;.</p><p>Kirjoitan tätä Pohjois-Satakunnassa. Käydessäni aamulla ulkona keväänvihreä luonto oli kasteen peittämä, ilman täytti huikea lintujen konsertti ja tuomi oli kukkeimmillaan. Juuri täällä haluaisin kuulla Juha Sipilän ja hänen ministerikollegoidensa kertovan, mikä on se tärkeämpi asia, joka oikeuttaa meidät ryöväämään saman kokemuksen lapsiltamme ja lastenlapsiltamme.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Lähtökohtaisesti nykyinen hallitus on ollut mielestäni oppositiota oikeammilla linjoilla pyrkiessään korjaamaan julkisen sektorin kestävyysvajeita ja parantamaan suomalaisen työn kilpailukykyä kaihtamatta isoja rakenteellisia muutoksia. Olen myös sitä mieltä, että pohjoismainen hyvinvointimalli kaipaa enemmän markkinoita ja yrittäjyyttä hyvinvointipalveluissakin. Samalla joudun kuitenkin seuraamaan kauhulla sitä, miten hallitus kohtelee meille kaikille rakasta suomalaista luontoa.

Maamme on hävityn matkapuhelinkilpailun jälkeen palaamassa metsäteollisuusyhteiskunnaksi, johon suunnitellaan vauhdilla uusia suuria sellutehtaita. Tehtaiden raaka-ainetarpeet on määrä turvata muuttamalla mahdollisimman suuri osa luonnonmetsistä metsäteollisuuden tarpeisiin optimoiduiksi puupelloiksi. Näin tuhotaan suuri osa suomalaisten metsien biologisesta monimuotoisuudesta tietämättä ja välittämättä siitä, mitä vaikutuksia muutoksilla on luonnon kiertokulkuun kokonaisuudessaan.

Selluteollisuus on puuvarojen kulutuksen ohella suuri energiankäyttäjä. Nimenomaan energiaintensiivisen teollisuuden tarpeet ovat ajaneet Suomen viimeisenä länsimaana kasvattamaan ydinsähkön osuutta energiahuollossa. Olkiluoto 3:n ja Hanhikivi 1:n jatkoksi hallituksen, elinkeinoelämän ja Rosatomin piirissä havitellaan todennäköisesti jo seuraavaa reaktoria. Siten maamme tulee olemaan muita länsimaita enemmän alttiina myös ydinvoimalaonnettomuuksien aiheuttamille riskeille.

Metsäteollisuuden ohella hallitus asettaa suuria toiveita kaivosteollisuuteen, jonka tuotteet palvelevat maailman teräs- ja sähköautoteollisuuden tarpeita ympäristökuormien jäädessä suomalaiseen maaperään ja vesistöihin.

Maataloudessa hallitus on antanut EU:n yleisestä linjasta poiketen suomalaisille viljelijöille luvan neonikotinoidien käyttöön huolimatta vaikutuksista, joita niillä on hyönteiskantojen kehittymiseen. Hyönteisten kadotessa kasvit jäävät ilman pölyttäjiä ja linnut ilman ravintoa.

Suomen Kuvalehti visioi tuoreessa numerossaan tulevaisuutta, jonka toteutumista hallitus toimillaan ajaa. Jutun mukaan vuonna 2060 Suomen metsissä ”ei kuulu ötököiden surina eikä lintujen laulu. Kukat eivät enää kuki keväisin eikä syksyn tullen ole marjoja poimittaviksi”. Kaupassa ”ostoskärryt täyttyvät perunasta, herkkusienistä ja keinolihasta… Mausteet ovat joko kadonneet tai törkeän hintaisia, ja vihanneksiakin on vähemmän saatavilla…. Omenat ovat kallista tuontitavaraa ulkomaiden synteettisistä puutarhoista, joita pölytetään robottimehiläisillä”.

Kirjoitan tätä Pohjois-Satakunnassa. Käydessäni aamulla ulkona keväänvihreä luonto oli kasteen peittämä, ilman täytti huikea lintujen konsertti ja tuomi oli kukkeimmillaan. Juuri täällä haluaisin kuulla Juha Sipilän ja hänen ministerikollegoidensa kertovan, mikä on se tärkeämpi asia, joka oikeuttaa meidät ryöväämään saman kokemuksen lapsiltamme ja lastenlapsiltamme.

]]>
23 http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255540-sipilan-hallituksen-perinto#comments Kotimaa Juha Sipilän hallitus Kestävä kehitys Sat, 19 May 2018 09:19:00 +0000 Antti Kasvio http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255540-sipilan-hallituksen-perinto
Tasa-arvo maksaa http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255521-tasa-arvo-maksaa <p>Mikäli naiset eivät menisi vuoteen palvelukseen, puolustusvoimat säästäisi neljä miljoonaa euroa. Ehdotus on tasa-arvon kannalta ongelmallinen, mutta väitteessä on sisäänrakennettuna toinen vähemmälle huomiolle jäänyt, osalle epämiellyttäväkin tosiasia.</p><p>Suomen varusmiespalvelus on järjestelmänä syrjivä, mutta todella tarpeellinen. Yleisen asevelvollisuuden yleisyys koskee vain noin 70-80 prosenttia ikäluokan sellaisista miehistä, jotka eivät asu Ahvenanmaalla tai ole Jehovan todistajia. Toisaalta varusmiespalvelus on käytännössä ainoa järjestelmä, jonka avulla saadaan koottua tarpeeksi iso reservi koko maan kattavaa alueellista puolustusta varten.</p><p>Tasa-arvon lisäämiseksi ehdotetaan usein erilaisia vaihtoehtoja. Yksille tasa-arvo tarkoittaa kaikille sukupuolesta riippumatonta kansalaispalvelusta, toisille valikoivaa palvelusta verokompensaatioineen. Jotkut kokevat, että parasta olisi houkutella ihmisiä palvelukseen korkeammilla päivärahoilla.</p><p>Yksi yhteinen tekijä kaikilla ehdotuksilla kuitenkin on. Ne nostavat puolustusvoimien kuluja. Ase- tai muiden palvelusvelvollisten määrän lisääminen, heidän seulomisensa tarkemmilla testeillä, päivärahojen korottaminen tai muut toimenpiteet vaativat kaikki lisää rahaa. Vaikka varsinainen kansantaloudellinen kustannus ei kasvaisi, kasvaa silti lovi puolustusbudjetissa.</p><p>Harvoissa tasa-arvovisioissa muistetaan kuitenkaan esittää tasa-arvon lisäämisen ohella puolustusvoimien määrärahojen kasvattamista, ja vielä harvemmissa esitetään tarkempia lukuja tasa-arvon lisäämisen aiheuttamista kuluista. Osa tahoista saattaa jopa olla halukas lisäämään tasa-arvoa, mutta samaan aikaan suhtautuu puolustusvoimien budjetin kasvattamiseen nihkeästi. Tämä on joko älyllisesti epärehellistä ja Suomen puolustuskykyä rapauttavaa.</p><p>Tasa-arvo maksaa. On lähtökohtaisesti hyvä ja yhteiskunnallisesti kehittävä ajatus, että palvelukseen esimerkiksi valikoidaan erilaisin testein motivoituneimmat ja hyväkuntoisimmat sukupuolesta riippumatta. Muistakaa tasa-arvoa vaatiessanne kuitenkin vaatia myös suurempaa puolustusbudjettia, sillä muuten hyvät aatteet eivät juuri vastaa niihin ongelmiin, joihin puolustusvoimat pyrkii vastaamaan.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Mikäli naiset eivät menisi vuoteen palvelukseen, puolustusvoimat säästäisi neljä miljoonaa euroa. Ehdotus on tasa-arvon kannalta ongelmallinen, mutta väitteessä on sisäänrakennettuna toinen vähemmälle huomiolle jäänyt, osalle epämiellyttäväkin tosiasia.

Suomen varusmiespalvelus on järjestelmänä syrjivä, mutta todella tarpeellinen. Yleisen asevelvollisuuden yleisyys koskee vain noin 70-80 prosenttia ikäluokan sellaisista miehistä, jotka eivät asu Ahvenanmaalla tai ole Jehovan todistajia. Toisaalta varusmiespalvelus on käytännössä ainoa järjestelmä, jonka avulla saadaan koottua tarpeeksi iso reservi koko maan kattavaa alueellista puolustusta varten.

Tasa-arvon lisäämiseksi ehdotetaan usein erilaisia vaihtoehtoja. Yksille tasa-arvo tarkoittaa kaikille sukupuolesta riippumatonta kansalaispalvelusta, toisille valikoivaa palvelusta verokompensaatioineen. Jotkut kokevat, että parasta olisi houkutella ihmisiä palvelukseen korkeammilla päivärahoilla.

Yksi yhteinen tekijä kaikilla ehdotuksilla kuitenkin on. Ne nostavat puolustusvoimien kuluja. Ase- tai muiden palvelusvelvollisten määrän lisääminen, heidän seulomisensa tarkemmilla testeillä, päivärahojen korottaminen tai muut toimenpiteet vaativat kaikki lisää rahaa. Vaikka varsinainen kansantaloudellinen kustannus ei kasvaisi, kasvaa silti lovi puolustusbudjetissa.

Harvoissa tasa-arvovisioissa muistetaan kuitenkaan esittää tasa-arvon lisäämisen ohella puolustusvoimien määrärahojen kasvattamista, ja vielä harvemmissa esitetään tarkempia lukuja tasa-arvon lisäämisen aiheuttamista kuluista. Osa tahoista saattaa jopa olla halukas lisäämään tasa-arvoa, mutta samaan aikaan suhtautuu puolustusvoimien budjetin kasvattamiseen nihkeästi. Tämä on joko älyllisesti epärehellistä ja Suomen puolustuskykyä rapauttavaa.

Tasa-arvo maksaa. On lähtökohtaisesti hyvä ja yhteiskunnallisesti kehittävä ajatus, että palvelukseen esimerkiksi valikoidaan erilaisin testein motivoituneimmat ja hyväkuntoisimmat sukupuolesta riippumatta. Muistakaa tasa-arvoa vaatiessanne kuitenkin vaatia myös suurempaa puolustusbudjettia, sillä muuten hyvät aatteet eivät juuri vastaa niihin ongelmiin, joihin puolustusvoimat pyrkii vastaamaan.

 

]]>
16 http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255521-tasa-arvo-maksaa#comments Kotimaa Puolustusbudjetti Puolustusvoimat Tasa-arvo Turpo Fri, 18 May 2018 16:45:14 +0000 Emil Sillanpää http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255521-tasa-arvo-maksaa
Sateenkaariparit voittivat ja hävisivät http://pekkaelonheimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255510-sateenkaariparit-voittivat-ja-havisivat <p>&quot;Kirkollisesti vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä.&quot; Näin määrittelee kirkollisen vihkimisen edellytykset sekä vanha (1993) että uusi tänään 18.5. 2018 hyväksytty Kirkkojärjestys.</p><p>Näennäisesti mikään ei muuttunut, mutta silti kaikki on toisin. Luterilaisella kirkolla on 500-vuotinen perinne, että avioliitto on maallinen asia &quot;..., halu ottaa vaimo, ...&quot; (Augsburgin Tunnustus &sect; 18) ja että avioliiton kriteereistä päättää valtio. &quot;Antaa ruhtinaiden ja raatimiesten päättää sellaiset asiat.&quot; (Luther, Katekismuksen avioliitto-liite.)</p><p>Vuonna 1993 Kirkkolakiin ja -järjestykseen ei tarvittu mainintaa vihittävien sukupuolista, koska Suomen Laki salli vain miehen ja naisen väliset liitot. Tilanne muuttui 1.3. 2017, kun tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan. Siitä lähtien yhteiskunta hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot.</p><p>Kirkossa tämä johti ristiriitaiseen tilanteeseen. Toisaalta kirkon perinteinen käsitys on, että avioliitto on 1 miehen ja 1 naisen (mieluiten elinikäinen) liitto. Toisaalta Lutherin ja Tunnustuskirjojen selkeä kanta on, että avioliitto on maallinen asia, jonka ehdot määrää yhteiskunta, nykysuomessa Eduskunta. Lutherista ja Luterilaisesta Tunnustuksesta on siis vaikea tai mahdoton löytää tukea samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen kiellolle.</p><p>Tämä perinteen ja Tunnustuksen ristiriita on johtanut siihen, että että Suomen Luterilainen kirkko ja sen Kirkolliskokous on aidosti jakaantunut kysymyksessä samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseta vihkimisestä ja siunaamisesta.</p><p>Perinteisellä kannalla olevat löytävät ajattelulleen tukea muutamasta yksittäisestä Raamatun jakeesta, joissa homoseksuaaliset teot katsotaan synniksi. Tällä perusteella he katsovat, että sateenkaariparien kirkollinen vihkiminen ei ole mahdiollista. Kirkolliskokouksessa perinteisellä perinteisellä kannalla olivat yleisvaliokunnan vähemmistö ja perustevaliokunnan enemmistö.</p><p>Yleisvaliokunnan enemmistö ja perustevaliokunnan vähemmistö taas olivat sitä mieltä, että kirkon pitäisi hyväksyä samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen. Heilläkin on takanaan vahvat raamatulliset perusteet Luterilaisen Tunnustuksen lisäksi. Raamattuun sisältyvä Rakkauden kaksoiskäsky käskee rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseä. Ja Kultainen sääntö käskee tehdä toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän, jos olisit hänen asemassaan.</p><p>Yli puolet papistosta on jo päätynyt sille kannalle, että tämä tarkoittaa samaa sukupuoltqa olevien parien&nbsp; kirkollista vihkimistä, jos he sitä pyytävät. Ja yli 300 &quot;sateenkaaripappia&quot; pitää jo nyt huolen, että kaikki sitä pyytävät parit vihitään tai siunataan kirkollisesti, odottamatta kirkon virallisia päätöksiä.&nbsp;</p><p>Tänään päätettiin äänin 59-46, että Jukka Hautalan ja 21 muun Kirkolluiskokouedustajan aloitetta kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta samaa sukupuolta oleviin pareihin ei hyväksytä. Samalla päätettiin kuitenkin selvällä enemmistöllä. että asia lähetetään Piispainkokoukselle jatkovalmistelua varten.</p><p>Kirkolliskokous teki siis tänään 2 keskenään osin ristiriitaista päätöstä. Toisaalta hyväksyttiin yksimielisesti Kirkkolakl ja Kirkkojärjestys, joissa ei edelleenkään sanota mitään vihittävien sukupuolista. Tasa-arvoisen avioliittolain tultua voimaan yhteiskunta hyväksyy samaa sukupuolta olevien parien avioliitot, Kirkolla olisi ollut lakeja uudistettaessa uskonnonvapauteen perustuva mahdollisuus lisätä maininta vihittävien sukupuolista Kirkkolakiin ja/tai Kirkkojärjestykseen. Näin ei kuitenkaan tehty, eli samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä ei kielletty.</p><p>Toisaalta kirkon avioliittokäsitystä ei laajennettu koskemaan samaa sukupuolta olevia pareja, vaan asia lähetettiin Piispainkokoukseen jatkovalmistelua varten.</p><p>Mitä Piispainkokous voi tässä tilanteessa tehdä? Vaihtoehtoja on useita.</p><p>Perinteinen kirkollinen tapa olisi olla tekemättä mitään. Se johtaa kasvaviin ongelmiin, kun riitely kirkon linjasta jatkuu ja muutama sateenkaaripappi saa varoituksen joka vuosi,</p><p>Piispainkokous voi myös esittää, että maininta vihittävien sukupuolista lisätään Kirkkolakiin ja/tai Kirkkojärjestykseen. Joko niin, että samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen hyväksytään. Tai niin, että sateenkaariparien vihkiminen kielletään.</p><p>Pahaksi onneksi Piispainkokous on kysymyksessä yhtä jakautunut kuin Kirkolliskokous. Ainakin 4 nykyistä piispaa kannattaa samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä, ja vähintään yhtä moni vastustaa. Siinäkin tapauksessa, että Piispainkokous saisi aikaan päätöksen, Kirkkolain ja -järjestyksen muuttaminen vaatii 3/4 enemmistön Kirkolliskokouksessa. Tätä on vaikea saavuttaa. Esimerkiksi naispappeudesta äänestettiin monta kertaa 30 vuoden aikana ennen kuin ratkaisuun päästiin.</p><p>Piispainkokous voi myös antaa &quot;pastoraalisen ohjeen&quot; siitä, miten samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen on mahdollista. Toivon, että tähän päädytään muutamien piispojen vastustuksesta huolimatta. Se ratkaisisi kiistan.</p><p>Neljäs mahdollisuus on, että Piispainkokous toteaa lakien nykytilan ja päättää, että samaa sukupuolta olevia pareja vihkineiden pappien rankaiseminen lopetetaan, koska vihkikiellolle ei ole laillisia perusteita. Tämäkin johtaisi siihen, että tulevaisuudessa kaikki sitä pyytävät parit vihitään tai siunataan.</p> "Kirkollisesti vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä." Näin määrittelee kirkollisen vihkimisen edellytykset sekä vanha (1993) että uusi tänään 18.5. 2018 hyväksytty Kirkkojärjestys.

Näennäisesti mikään ei muuttunut, mutta silti kaikki on toisin. Luterilaisella kirkolla on 500-vuotinen perinne, että avioliitto on maallinen asia "..., halu ottaa vaimo, ..." (Augsburgin Tunnustus § 18) ja että avioliiton kriteereistä päättää valtio. "Antaa ruhtinaiden ja raatimiesten päättää sellaiset asiat." (Luther, Katekismuksen avioliitto-liite.)

Vuonna 1993 Kirkkolakiin ja -järjestykseen ei tarvittu mainintaa vihittävien sukupuolista, koska Suomen Laki salli vain miehen ja naisen väliset liitot. Tilanne muuttui 1.3. 2017, kun tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan. Siitä lähtien yhteiskunta hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Kirkossa tämä johti ristiriitaiseen tilanteeseen. Toisaalta kirkon perinteinen käsitys on, että avioliitto on 1 miehen ja 1 naisen (mieluiten elinikäinen) liitto. Toisaalta Lutherin ja Tunnustuskirjojen selkeä kanta on, että avioliitto on maallinen asia, jonka ehdot määrää yhteiskunta, nykysuomessa Eduskunta. Lutherista ja Luterilaisesta Tunnustuksesta on siis vaikea tai mahdoton löytää tukea samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen kiellolle.

Tämä perinteen ja Tunnustuksen ristiriita on johtanut siihen, että että Suomen Luterilainen kirkko ja sen Kirkolliskokous on aidosti jakaantunut kysymyksessä samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseta vihkimisestä ja siunaamisesta.

Perinteisellä kannalla olevat löytävät ajattelulleen tukea muutamasta yksittäisestä Raamatun jakeesta, joissa homoseksuaaliset teot katsotaan synniksi. Tällä perusteella he katsovat, että sateenkaariparien kirkollinen vihkiminen ei ole mahdiollista. Kirkolliskokouksessa perinteisellä perinteisellä kannalla olivat yleisvaliokunnan vähemmistö ja perustevaliokunnan enemmistö.

Yleisvaliokunnan enemmistö ja perustevaliokunnan vähemmistö taas olivat sitä mieltä, että kirkon pitäisi hyväksyä samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen. Heilläkin on takanaan vahvat raamatulliset perusteet Luterilaisen Tunnustuksen lisäksi. Raamattuun sisältyvä Rakkauden kaksoiskäsky käskee rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseä. Ja Kultainen sääntö käskee tehdä toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän, jos olisit hänen asemassaan.

Yli puolet papistosta on jo päätynyt sille kannalle, että tämä tarkoittaa samaa sukupuoltqa olevien parien  kirkollista vihkimistä, jos he sitä pyytävät. Ja yli 300 "sateenkaaripappia" pitää jo nyt huolen, että kaikki sitä pyytävät parit vihitään tai siunataan kirkollisesti, odottamatta kirkon virallisia päätöksiä. 

Tänään päätettiin äänin 59-46, että Jukka Hautalan ja 21 muun Kirkolluiskokouedustajan aloitetta kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta samaa sukupuolta oleviin pareihin ei hyväksytä. Samalla päätettiin kuitenkin selvällä enemmistöllä. että asia lähetetään Piispainkokoukselle jatkovalmistelua varten.

Kirkolliskokous teki siis tänään 2 keskenään osin ristiriitaista päätöstä. Toisaalta hyväksyttiin yksimielisesti Kirkkolakl ja Kirkkojärjestys, joissa ei edelleenkään sanota mitään vihittävien sukupuolista. Tasa-arvoisen avioliittolain tultua voimaan yhteiskunta hyväksyy samaa sukupuolta olevien parien avioliitot, Kirkolla olisi ollut lakeja uudistettaessa uskonnonvapauteen perustuva mahdollisuus lisätä maininta vihittävien sukupuolista Kirkkolakiin ja/tai Kirkkojärjestykseen. Näin ei kuitenkaan tehty, eli samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä ei kielletty.

Toisaalta kirkon avioliittokäsitystä ei laajennettu koskemaan samaa sukupuolta olevia pareja, vaan asia lähetettiin Piispainkokoukseen jatkovalmistelua varten.

Mitä Piispainkokous voi tässä tilanteessa tehdä? Vaihtoehtoja on useita.

Perinteinen kirkollinen tapa olisi olla tekemättä mitään. Se johtaa kasvaviin ongelmiin, kun riitely kirkon linjasta jatkuu ja muutama sateenkaaripappi saa varoituksen joka vuosi,

Piispainkokous voi myös esittää, että maininta vihittävien sukupuolista lisätään Kirkkolakiin ja/tai Kirkkojärjestykseen. Joko niin, että samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen hyväksytään. Tai niin, että sateenkaariparien vihkiminen kielletään.

Pahaksi onneksi Piispainkokous on kysymyksessä yhtä jakautunut kuin Kirkolliskokous. Ainakin 4 nykyistä piispaa kannattaa samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä, ja vähintään yhtä moni vastustaa. Siinäkin tapauksessa, että Piispainkokous saisi aikaan päätöksen, Kirkkolain ja -järjestyksen muuttaminen vaatii 3/4 enemmistön Kirkolliskokouksessa. Tätä on vaikea saavuttaa. Esimerkiksi naispappeudesta äänestettiin monta kertaa 30 vuoden aikana ennen kuin ratkaisuun päästiin.

Piispainkokous voi myös antaa "pastoraalisen ohjeen" siitä, miten samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen on mahdollista. Toivon, että tähän päädytään muutamien piispojen vastustuksesta huolimatta. Se ratkaisisi kiistan.

Neljäs mahdollisuus on, että Piispainkokous toteaa lakien nykytilan ja päättää, että samaa sukupuolta olevia pareja vihkineiden pappien rankaiseminen lopetetaan, koska vihkikiellolle ei ole laillisia perusteita. Tämäkin johtaisi siihen, että tulevaisuudessa kaikki sitä pyytävät parit vihitään tai siunataan.

]]>
6 http://pekkaelonheimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255510-sateenkaariparit-voittivat-ja-havisivat#comments Kotimaa Avioliitolaki Luterilainen kirkko Sateenkaaripapit Fri, 18 May 2018 14:08:12 +0000 Pekka Elonheimo http://pekkaelonheimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255510-sateenkaariparit-voittivat-ja-havisivat
Sopeutumiseläke on historiaa http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255501-sopeutumiselake-on-historiaa <p>Kahdeksan eduskuntaryhmää päätyi tänään kansan oikeustajun mukaiseen ratkaisuun lakkauttaessaan kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmän. Olen kritisoinut <a href="http://www.iltalehti.fi/politiikka/201803142200811340_pi.shtml">ilmenneitä väärinkäytöksiä</a> ja nyt niistä tehdään loppu.</p><p>Edustin sinistä eduskuntaryhmää puheenjohtajien välisissä neuvotteluissa. Yhteiseen esitykseen sitoutuivat kaikki muut paitsi perussuomalaiset.</p><p>Jatkossa kaikki kansanedustajat saavat tehtävänsä jälkeen sopeutumisrahaa, joka on ollut jo käytössä vuonna 2011 ja sen jälkeen valituilla kansanedustajilla.&nbsp;Sopeutumisrahaa maksetaan 1-3 vuotta sen perusteella kuinka pitkään on ollut kansanedustajan tehtävässä. Tämä perustuu neuvottelujen aikana saamiimme perustuslakiasiantuntijoiden lausuntoihin.</p><p>Sopeutumisrahaa maksettaessa otetaan huomioon ansio- ja yrittäjätulojen lisäksi myös pääomatulot, joten mahdolliset väärinkäytökset estetään.</p><p>Edellinen puhemies <strong>Maria Lohela</strong> (sin.) aloitti työn sopeutumiseläkkeiden lakkauttamiseksi ja nykyinen puhemies <strong>Paula Risikko</strong> (kok.) vei työn ansiokkaasti loppuun. Kiitos kuuluu heille molemmille.</p><p>Eduskuntaryhmien puheenjohtajat poislukien perussuomalaiset tekevät uudistuksesta yhteisen lakialoitteen.</p> Kahdeksan eduskuntaryhmää päätyi tänään kansan oikeustajun mukaiseen ratkaisuun lakkauttaessaan kansanedustajien sopeutumiseläkejärjestelmän. Olen kritisoinut ilmenneitä väärinkäytöksiä ja nyt niistä tehdään loppu.

Edustin sinistä eduskuntaryhmää puheenjohtajien välisissä neuvotteluissa. Yhteiseen esitykseen sitoutuivat kaikki muut paitsi perussuomalaiset.

Jatkossa kaikki kansanedustajat saavat tehtävänsä jälkeen sopeutumisrahaa, joka on ollut jo käytössä vuonna 2011 ja sen jälkeen valituilla kansanedustajilla. Sopeutumisrahaa maksetaan 1-3 vuotta sen perusteella kuinka pitkään on ollut kansanedustajan tehtävässä. Tämä perustuu neuvottelujen aikana saamiimme perustuslakiasiantuntijoiden lausuntoihin.

Sopeutumisrahaa maksettaessa otetaan huomioon ansio- ja yrittäjätulojen lisäksi myös pääomatulot, joten mahdolliset väärinkäytökset estetään.

Edellinen puhemies Maria Lohela (sin.) aloitti työn sopeutumiseläkkeiden lakkauttamiseksi ja nykyinen puhemies Paula Risikko (kok.) vei työn ansiokkaasti loppuun. Kiitos kuuluu heille molemmille.

Eduskuntaryhmien puheenjohtajat poislukien perussuomalaiset tekevät uudistuksesta yhteisen lakialoitteen.

]]>
0 Kotimaa Eduskunta Sopeutumiseläke Fri, 18 May 2018 12:56:06 +0000 Simon Elo http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255501-sopeutumiselake-on-historiaa
Herätyshuuto puolustusrahoista http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255511-heratyshuuto-puolustusrahoista <p>Heitin Lännen Median <a href="https://www.aamulehti.fi/uutiset/puolustusministeri-jussi-niiniston-ehdotus-naiset-pois-armeijasta-syyna-saastot-200951173/" rel="noopener" target="_blank">haastattelussa</a> esille ajatuksen, että naisten vapaaehtoinen varusmiespalvelus jäädytettäisiin joksikin aikaa 2020-luvulla säästöjen hakemiseksi. Yhden vuoden jäädytys toisi neljä miljoonaa euroa, yhden saapumiserän kaksi miljoonaa. Ehdotus on odotetusti herättänyt kiivasta keskustelua ja joku on ehkä mielensä pahoittanutkin. Turhaan, sillä tämä ei ole mies/nais-kysymys vaan herätyshuuto maanpuolustuksen määrärahojen puolesta.</p><p>Huhtikuussa hallituksen kehysriihessä päätetty säästövaatimus (ns. JTS-miljardi) puolustusministeriön hallinnonalalle on vuonna 2020 noin viisi miljoonaa euroa, seuraavana vuonna 10 miljoonaa ja niin edelleen, nousten vuosikymmenen lopulla 50 miljoonaan. Tähän päälle tulevat vielä Senaatti-kiinteistöjen nousevat vuokrat puhumattakaan muista kustannuspaineista, kuten puolustusmateriaalin kallistumisesta.</p><p>Ikävä tosiasia on, että tällaisella kohtuuttomalla säästöpolitiikalla Suomen maanpuolustuksen uskottavuus 2020-luvulla vaarannetaan.</p><p>Viime vaalikaudella maanpuolustukselle tehtiin hallaa, kun muun muassa reserviläisten kertausharjoituksista ja varusmiesten maastoharjoituksista leikattiin. Tällä kertaa tätä virhettä ei toisteta. Toiminnan tasosta meillä ei yksinkertaisesti ole varaa enää tinkiä. Turvallisuusympäristömme on muuttunut. Se on muuttunut viimeistään Krimin valtauksen 2014 jälkeen ja Puolustusvoimissa mennään nyt valmius edellä ja valmius maksaa.</p><p>Näin ollen leikkausten tulee kohdistua asioihin, jotka eivät ole maanpuolustuksen kannalta aivan välttämättömiä. Naisten vapaaehtoisen varusmiespalveluksen jäädyttäminen vuodeksi on vain yksi osa tätä ei-toivottavaa pakettia. Keskeisempää on kiinnittää huomiota esimerkiksi Senaatti-kiinteistöjen yhä pahenevaan rahastukseen, josta kirjoitin aiemmassa <a href="http://jussiniinisto.fi/index.php/2018/05/senaatti-kiinteistot-pilkottava/" rel="noopener" target="_blank">blogissani</a>.</p><p>Mittani Senaatin kanssa on täynnä. Senaatti-kiinteistöt pilkkomalla ja siirtämällä puolustushallinnon käytössä olevat rakennukset takaisin omaan omistukseen olisi mahdollista puuttua puolustushallintoa kohtuuttomalla tavalla kuormittaviin, alati kasvaviin vuokramenoihin puhumattakaan muista Senaatin aiheuttamista hankaluuksista.</p><p>Vapaaehtoiset, erinomaiset motivoituneet isänmaalliset nuoret naiset tekevät loistavaa työtä puolustusvoimissa ja henkilökohtaisesti toivon, että näin on saumattomasti jatkossakin. Säästöpaine voi kuitenkin johtaa seurauksiin, jotka eivät ole kenellekään mieleen.</p><p>On myös muistettava, että ensi vuosikymmenellä toteutuvat strategiset hankkeet (merivoimien Laivue 2020 ja ilmavoimien HX-hanke) rahoitetaan puolustusbudjetin ulkopuolelta.</p> Heitin Lännen Median haastattelussa esille ajatuksen, että naisten vapaaehtoinen varusmiespalvelus jäädytettäisiin joksikin aikaa 2020-luvulla säästöjen hakemiseksi. Yhden vuoden jäädytys toisi neljä miljoonaa euroa, yhden saapumiserän kaksi miljoonaa. Ehdotus on odotetusti herättänyt kiivasta keskustelua ja joku on ehkä mielensä pahoittanutkin. Turhaan, sillä tämä ei ole mies/nais-kysymys vaan herätyshuuto maanpuolustuksen määrärahojen puolesta.

Huhtikuussa hallituksen kehysriihessä päätetty säästövaatimus (ns. JTS-miljardi) puolustusministeriön hallinnonalalle on vuonna 2020 noin viisi miljoonaa euroa, seuraavana vuonna 10 miljoonaa ja niin edelleen, nousten vuosikymmenen lopulla 50 miljoonaan. Tähän päälle tulevat vielä Senaatti-kiinteistöjen nousevat vuokrat puhumattakaan muista kustannuspaineista, kuten puolustusmateriaalin kallistumisesta.

Ikävä tosiasia on, että tällaisella kohtuuttomalla säästöpolitiikalla Suomen maanpuolustuksen uskottavuus 2020-luvulla vaarannetaan.

Viime vaalikaudella maanpuolustukselle tehtiin hallaa, kun muun muassa reserviläisten kertausharjoituksista ja varusmiesten maastoharjoituksista leikattiin. Tällä kertaa tätä virhettä ei toisteta. Toiminnan tasosta meillä ei yksinkertaisesti ole varaa enää tinkiä. Turvallisuusympäristömme on muuttunut. Se on muuttunut viimeistään Krimin valtauksen 2014 jälkeen ja Puolustusvoimissa mennään nyt valmius edellä ja valmius maksaa.

Näin ollen leikkausten tulee kohdistua asioihin, jotka eivät ole maanpuolustuksen kannalta aivan välttämättömiä. Naisten vapaaehtoisen varusmiespalveluksen jäädyttäminen vuodeksi on vain yksi osa tätä ei-toivottavaa pakettia. Keskeisempää on kiinnittää huomiota esimerkiksi Senaatti-kiinteistöjen yhä pahenevaan rahastukseen, josta kirjoitin aiemmassa blogissani.

Mittani Senaatin kanssa on täynnä. Senaatti-kiinteistöt pilkkomalla ja siirtämällä puolustushallinnon käytössä olevat rakennukset takaisin omaan omistukseen olisi mahdollista puuttua puolustushallintoa kohtuuttomalla tavalla kuormittaviin, alati kasvaviin vuokramenoihin puhumattakaan muista Senaatin aiheuttamista hankaluuksista.

Vapaaehtoiset, erinomaiset motivoituneet isänmaalliset nuoret naiset tekevät loistavaa työtä puolustusvoimissa ja henkilökohtaisesti toivon, että näin on saumattomasti jatkossakin. Säästöpaine voi kuitenkin johtaa seurauksiin, jotka eivät ole kenellekään mieleen.

On myös muistettava, että ensi vuosikymmenellä toteutuvat strategiset hankkeet (merivoimien Laivue 2020 ja ilmavoimien HX-hanke) rahoitetaan puolustusbudjetin ulkopuolelta.

]]>
30 http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255511-heratyshuuto-puolustusrahoista#comments Kotimaa Fri, 18 May 2018 12:31:06 +0000 Jussi Niinistö http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255511-heratyshuuto-puolustusrahoista
Antti Palolaa kannattaa kuunnella http://kaimykknen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255473-antti-palolaa-kannattaa-kuunnella <p>STTK:n puheenjohtaja Antti Palola teki eilen perustellun ehdotuksen siitä, että ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta olisi korkea aika luopua nyt, kun yli kolmannes työpaikoista valittaa työvoimapulaa kasvun esteenä kaikissa maakunnissa. Tarveharkinnan ongelma on, että se tuhoaa sellaisia työsuhteita, jotka eivät synny, jos hommaan ei voi palkata juuri sitä ihmistä, jonka myötä yrittäjä on työsuhdetta alkanut puuhata. Ei se välttämättä johda siihen, että palkataan joku paikallinen vaan siihen, että työsuhde jää kokonaan syntymättä. Näitä tilanteita kuulee.&nbsp;</p><p>Vielä merkittävämpi on kuitenkin se sivuvaikutus, että tarveharkinta vaikeuttaa työperäisen oleskeluluvan käsittelyn nopeuttamista. Nykyisin käsittelyn säädetty aika on 4 kuukautta, joka on jaettu kahtia TE-toimiston työvoimapoliittiseen harkintaan ja Maahanmuuttoviraston oleskelulupaharkintaan. Kumpikin pää pitäisi ja digitalisaation myötä myös voitaisiin vähintään puolittaa. Ikääntyvä Suomi tarvitsee työikäisiä tekijöitä, eikä meillä ole varaa siihen, että vaikutamme hankalalta tai nuivalta maalta varsinkaan töihin muuttamisen byrokratiassa.&nbsp;</p><p>Avoimia työpaikkoja syntyy nyt ennätystahtiin - jopa enemmän kuin kuumimpana aikana juuri ennen finanssikriisiä. Pitää takoa kun rauta on kuumaa. Jokainen yrittäjä sen tietääkin. Moni on nyt sen onnellisen pulman edessä, että keikkoja olisi enemmän kuin ehtii tehdä. Palkkaamispäätös edellyttäisi kuitenkin työntekijän saamista ketjuun nyt eikä neljän kuukauden päästä syssymmällä.</p><p>Vielä riittää puutteita korjattavaksi, mutta tapahtuuhan koko ajan hyvääkin. Eilen tein innostavan visiitin International House Helsinkiin - <a href="http://ihhelsinki.fi/"><u>ihhelsinki.fi</u></a> .</p><p>KELA-kortti, henkilötunnus, verotiedot ja TE-toimiston tsekkaukset vierekkäisiltä luukuilta samassa salissa - aivan mahtavaa! Pian tuomme riviin myös Maahanmuuttoviraston palvelupöydän, jonka myötä varsinkin EU-kansalaisten maahan rekisteröityminen käy kätevästi muiden papereiden ohessa.</p><p>Tähän asti työn perässä Suomeen muuttava on usein yrittänyt väärälle luukulle ensin ja palautettu viikoksi lähtöruutuun ihmettelemään. International House Helsinki -konseptissa kaikki luvat saa kerralla odottaessa. Oleellinen nopeuttaja on yhdistetty yleisneuvontapiste, joka piirtää hakijalle reitin, millä luvat ja paperit saa nopeasti kuntoon. Tätä lisää!</p><p>Antti Palola muistutti eilen aivan oikein myös siitä, että tarveharkinnasta luovuttaessa täytyy tehostaa työolojen ja työehtojen valvontaa. Ulkomaisen työvoiman laitonta hyväksikäyttöä ei pidä hyväksyä. Tätä myös työministeri Jari Lindström on aivan oikein korostanut. Viranomaiset ovat avainasemassa, mutta tärkeää voi olla myös työn perässä meille muuttavien neuvonta. Siksi ilahduinkin huomatessani eilen, että International House Helsingissä on mukana myös SAK, joka neuvoo keskuksen avulla maahanmuuttoaan hoitavia työehtoihin liittyvissä asioissa.</p> STTK:n puheenjohtaja Antti Palola teki eilen perustellun ehdotuksen siitä, että ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta olisi korkea aika luopua nyt, kun yli kolmannes työpaikoista valittaa työvoimapulaa kasvun esteenä kaikissa maakunnissa. Tarveharkinnan ongelma on, että se tuhoaa sellaisia työsuhteita, jotka eivät synny, jos hommaan ei voi palkata juuri sitä ihmistä, jonka myötä yrittäjä on työsuhdetta alkanut puuhata. Ei se välttämättä johda siihen, että palkataan joku paikallinen vaan siihen, että työsuhde jää kokonaan syntymättä. Näitä tilanteita kuulee. 

Vielä merkittävämpi on kuitenkin se sivuvaikutus, että tarveharkinta vaikeuttaa työperäisen oleskeluluvan käsittelyn nopeuttamista. Nykyisin käsittelyn säädetty aika on 4 kuukautta, joka on jaettu kahtia TE-toimiston työvoimapoliittiseen harkintaan ja Maahanmuuttoviraston oleskelulupaharkintaan. Kumpikin pää pitäisi ja digitalisaation myötä myös voitaisiin vähintään puolittaa. Ikääntyvä Suomi tarvitsee työikäisiä tekijöitä, eikä meillä ole varaa siihen, että vaikutamme hankalalta tai nuivalta maalta varsinkaan töihin muuttamisen byrokratiassa. 

Avoimia työpaikkoja syntyy nyt ennätystahtiin - jopa enemmän kuin kuumimpana aikana juuri ennen finanssikriisiä. Pitää takoa kun rauta on kuumaa. Jokainen yrittäjä sen tietääkin. Moni on nyt sen onnellisen pulman edessä, että keikkoja olisi enemmän kuin ehtii tehdä. Palkkaamispäätös edellyttäisi kuitenkin työntekijän saamista ketjuun nyt eikä neljän kuukauden päästä syssymmällä.

Vielä riittää puutteita korjattavaksi, mutta tapahtuuhan koko ajan hyvääkin. Eilen tein innostavan visiitin International House Helsinkiin - ihhelsinki.fi .

KELA-kortti, henkilötunnus, verotiedot ja TE-toimiston tsekkaukset vierekkäisiltä luukuilta samassa salissa - aivan mahtavaa! Pian tuomme riviin myös Maahanmuuttoviraston palvelupöydän, jonka myötä varsinkin EU-kansalaisten maahan rekisteröityminen käy kätevästi muiden papereiden ohessa.

Tähän asti työn perässä Suomeen muuttava on usein yrittänyt väärälle luukulle ensin ja palautettu viikoksi lähtöruutuun ihmettelemään. International House Helsinki -konseptissa kaikki luvat saa kerralla odottaessa. Oleellinen nopeuttaja on yhdistetty yleisneuvontapiste, joka piirtää hakijalle reitin, millä luvat ja paperit saa nopeasti kuntoon. Tätä lisää!

Antti Palola muistutti eilen aivan oikein myös siitä, että tarveharkinnasta luovuttaessa täytyy tehostaa työolojen ja työehtojen valvontaa. Ulkomaisen työvoiman laitonta hyväksikäyttöä ei pidä hyväksyä. Tätä myös työministeri Jari Lindström on aivan oikein korostanut. Viranomaiset ovat avainasemassa, mutta tärkeää voi olla myös työn perässä meille muuttavien neuvonta. Siksi ilahduinkin huomatessani eilen, että International House Helsingissä on mukana myös SAK, joka neuvoo keskuksen avulla maahanmuuttoaan hoitavia työehtoihin liittyvissä asioissa.

]]>
28 http://kaimykknen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255473-antti-palolaa-kannattaa-kuunnella#comments Kotimaa Tarvehankinta Työperäinen maahanmuutto Työttömyys Fri, 18 May 2018 06:38:30 +0000 Kai Mykkänen http://kaimykknen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255473-antti-palolaa-kannattaa-kuunnella
Susanna Koski ja empaattiset inkvisiittorit http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255466-susanna-koski-ja-empaattiset-inkvisiittorit <p><object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/G0MpOgxr6EU?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/G0MpOgxr6EU?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><p>Tämä lienee viimeistään se kannanotto, joka tuhoaa poliittisen urani, mutta nyt alkaa mennä julkinen keskustelu niin mauttomaksi, etten voi olla puuttumatta asiaan. Kyse on Ylen A-studiossa nähdystä kansanedustaja Susanna Kosken ja työttömän Anna-Maija Tikkasen tapaamisesta Ylen A-studion haastattelussa.</p><p>Pöyristyneet kansalaisaktiivit, poliitikot, puoluelehdet sekä pelkät otsikot lehdistä ja sosiaalisesta mediasta lukeneet ihmiset ovat rummuttaneet Kosken empatiakyvyttömyyttä julmetulla vimmalla viimeiset pari päivää. Miksi? Siksi, että Tikkasen vedotessa omiin rajoitteisiinsa edes työn hakemisen esteinä Koski totesi, että kaikilla meillä on rajoitteita.</p><p>Asiayhteydestä irrotettuna tuo kommentti toki vaikuttaa siltä, että paha porvari siinä nauraa kurjalle köyhälle, mutta todellisuudessa keskustelua edelsi pitkä pohdinta siitä, miten pitkäaikaistyöttömän ja monisairaankin ihmisen voisi olla mahdollista nostaa elintasoaan omalla työllään. Ja juuri se uskoakseni onkin useimpien työttömien haave, päästä takaisin työelämään ja elättää itsensä omalla työllään. Siksi on niin surullista, että erittäin tarpeellinen keskustelu keinoista työttömien, köyhien ja muiden vähäosaisten auttamiseksi jäi täysin epäolennaisuuksien pimentoon.</p><p>Vaikka lause kaikkia koskevista rajoitteista tietysti sinällään on töksähtävä, niin se on myös totta. Huonosta ulosannista huolimatta uskoisin Kosken tarkoituksena olleen ilmaista, että vaikka Tikkasen fyysinen terveydentila on työikäiselle poikkeuksellisen heikko, niin hänellä on koulutus, työkokemusta ja edelleen leikkaava järki, jotka tarvittaessa mahdollistavat monien töiden teon esimerkiksi tietokoneella kotoa käsin.&nbsp;</p><p>Markkinaliberaaliin ajatteluun kuuluu olennaisena osana ajatus siitä, ettei kenenkään pitäisi joutua rajoitteidensa takia täysin ulos työelämästä tai muuten mielekkäästä ja aktiivisesta arjesta, vaan jokaiselle voi löytyä kykyjensä mukainen toimi, kunhan työmarkkinoiden annetaan toimia mahdollisimman vapaasti. Ja jos kaikesta huolimatta yksilö ei voi huolehtia itsestään taloudellisesti, niin sitten yhteiskunta tulee hätiin ja takaa tarvittavan määrän apua.</p><p>Minusta paras osoitus Kosken empaattisuudesta on nimenomaan se, että hän uskoo Tikkasen rajoitteineenkin olevan kyvykäs työelämään, kunhan järjestelmäämme muutetaan mahdollistamaan monisairaillekin paremmat edellytykset työllistyä. Epäempaattisuutta, ainakin minun mielestäni, on se, että ihminen tuomitaan työkelvottomaksi ja toivottomaksi tapaukseksi, sekä syrjäytetään yhteiskunnasta kietomalla hänet yhteiskunnan tukiverkkoihin niin tiukkaan, ettei niistä pääse edes rimpuilemalla irti.</p><p>On myös tärkeää myös muistaa, että useimmiten ratkaisu työttömyyteen tai sen aiheuttamaan köyhyyteen ei ole tulonsiirtojen kasvattaminen, vaan sellaiset työmarkkina- ja sosiaalipoliittiset reformit, jotka takaavat kaikille kohtuullisen perustoimeentulon, mahdollisuuden työllistyä vaihtelevista elämäntilanteista huolimatta sekä työnteon kannattavuuden. Iso osa Kosken höhlällä sanavalinnalla nyt ilakoivista leimakirveen heiluttajista kannattanee itsekin kuvatun kaltaista järjestelmää, aivan kuten keskustelun perusteella myös Tikkanen ja Koskikin, joka on avannut aatettaan aiheesta samassa ohjelmassa varsin järkevästi.</p><p>Niinpä Kuplat-ohjelman leikkaus vaikutti aika erikoiselta ottaen huomioon, että sen piti olla kahden erimielisen mahdollisuus avata omaa ajatusmaailmaansa avoimesti keskustelemalla. Kosken ja Tikkasen keskustelu oli parituntinen, ja siinä päästiin selkeästi kohti yhteisymmärrystä esimerkiksi lamaannuttavaa byrokratiaa vähentävän perustulon tarpeellisuudesta. Onkin ihmeellistä, että toimitus oli valinnut korostaa räikeää vastakkainasettelua eikä analyyttistä yhteiskunnallista keskustelua. Totuus tietysti paljastuu vasta, jos koko haastattelu julkaistaan, mutta vahinko julkiselle keskustelulle on jo ehtinyt ikävä kyllä tapahtua, ja kaikki vieläpä Yleisradion toimituksen johdolla.</p><p>Leimallinen ongelma nykyiselle keskustelukulttuurille on myös se, että pöyristyjiltä itseltään ei vaadita perusteltuja ratkaisuja kritisoimiinsa ongelmiin. Tässäkään tapauksessa yksikään Koskea ripittävistä kärkipoliitikoista ei ole antanut uskottavaa näkemystä siihen, millä keinoilla työttömiä nostetaan takaisin työn syrjään ja miten köyhät voisivat nostaa elintasoaan? Kaikki poliitikot tietävät, ettei nykyisessä uhrikulttia rakentavassa julkisen keskustelun ilmapiirissä kansanedustajalla ole mitään muuta keinoa antaa itsestään oikeaa kuvaa kuin luvata lisää tulonsiirtoja köyhille.</p><p>Koski yritti ratkaisukeskeistä linjaa ja katsokaa miten kävi: Yksi helposti asiayhteydestä irroitettava lause, eikä leimakirveiden lyönneistä meinaa tulla loppua. Nykyisissä pöyristymisorgioissa noitaroviolle joutunut leimataan armotta epäempaattiseksi, mutta oletteko te leimakirvestä heiluttavat miettineet, mitä joukkolynkkaaminen kertoo omasta empatiakyvystänne? Ja mitä luulette, monellako poliitikolla on tällaisten ryöpytysten jälkeen rohkeutta lähteä krivikansalaisen kanssa tällaiseen keskusteluun, kun yksi tahatonkin virhe vie viikoksi jalkapuuhun?</p><p>No mitä sitten pitäisi tehdä? Aivan ensimmäisenä toivoisin Anna-Maijan ottavan yhteyttä minuun tai Päivän Byrokraatin Facebook-profiiliin. Juu, tiedän, että se vaatii tietokoneella käyntiä, mutta se on tässä tapauksessa ainoa keino. Joka tapauksessa, olemme löytäneet jo useamman vapaaehtoisen lahjoittamaan tietokoneensa sinulle. Yritimme saada yhteystietojasi Ylen toimitukselta, mutta koska se ei onnistunut, niin toivomme yhteydenottoasi tai jotakuta välittämään viestin Anna-Maijalle. Asia kyllä järjestyy, kunhan saamme linjat kerran kuumiksi. Toivoisin myös teitä katsojia välittämään viestiä eteenpäin.</p><p>Mitä tulee järjestelmätason muutoksiin, niin meillä Suomessa olisi tehtävänä pitkä liuta sosiaaliturvaan, työmarkkinapolitiikkaan ja verotukseen liittyviä reformeja. Niiden myötä voisimme poistaa kannustinloukkuja, joustavoittaa eri elämäntilanteissa olevien ihmisten työllistymistä sekä antaa yhä useammalle suomalaiselle mahdollisuuden työllistyä kykyjensä mukaisesti ja rajoitteistaan huolimatta. Videon pituuden takia en malta avata näitä ideoita tässä pidemmälle, mutta osa löytyy jo aikaisemmista videoistani ja osan jäsentelen tekstiksi vasta myöhemmin.</p><p>Muuten siitä empatiakyvystä vielä. Juuri empatia on motiivina myös meillä markkinaliberaaleilla poliitikoilla, ei se ole mikään tulonsiirroilla ääniä ostavien populistien yksinoikeus. Minä tiedän, että voin syystä tai toisesta tipahtaa milloin tahansa pahnan pohjimmaiseksi ja jäädä riippuvaiseksi muiden avusta. Ymmärrän myös, että moni kärsii työttömyydestään ja köyhyydestään tavoilla, joista minä en välttämättä ole edes tietoinen. Ja juuri näistä syistä haluan muuttaa järjestelmäämme sellaiseksi, jossa yhteiskuntamme vähäosaisten edellytyksiä työntekoon, hyvään henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin ja merkityksellisyyden kokemukseen parannetaan.&nbsp;</p><p>Juuri empatia muita kohtaan on se syy, miksi minä, monien muiden kataliksi köyhien vihaajiksi leimattujen markkinaoikeistolaisten tavoin, käytän huomattavan määrän vapaa-aikaa kirjoittelemalla käsikirjoituksia, editoimalla videoita, keskustelemalla sosiaalisessa mediassa ja pyrkimällä eduskuntaan tekemään päätöksiä. Siis siitäkin huolimatta, että leivän saisi pöytään helpomminkin, joutumatta kuuntelemaan täysin mauttomia henkilökohtaisuuksia ja taistelemaan tahallaan asioita väärin ymmärtävien räyhänhenkien olkiukkoja vastaan. Uskon, että sama idealismi koskee myös Susanna Koskea ja muitakin kansanedustajia, vaikka keinoista olemmekin omasta mielestämme perustellusti eri mieltä.</p><p>Silti, normaalisti äänekkäimmät stereotypioiden ja yleistämisen vastustajat ovat hakanneet niin Kokoomusta puolueena ja kuin koko hallitustakin leimakirveillään. Miettikääpä, jopa eräiden vasemmistopuolueiden puheenjohtajisto maalailee julkisesti kokoomuslaisista kuvaa köyhiä silkkaa pahuuttaan kurjistavina sortajina, joiden mielestä vähäosaisuus on ihmisen omaa syytä. Mikään tuosta maalailusta ei tietenkään ole totta, mutta silti poliittisen vastustajan epäinhimillistämisestä on jostain syystä tullut vasemmistolaisille hyväksytty politiikan teon muoto. Koittakaapa keksiä jokin ihmisryhmä, josta vaikkapa Kokoomuksen puoluejohtaja saisi käyttää moista kieltä joutumatta pyytämään välittömästi anteeksi?</p><p>Ja siis ihanko oikeasti jopa vasemmistopuolueiden puheenjohtajia myöten osa ihmisistä kuvittelee kokoomuslaisten olevan pahantahtoisia köyhiä kohtaan? Että kaikista puheistani huolimatta minä silti muka salaa ja aivan silkkaa pahuuttani, toivoisin vähäosaisille kurjuutta vain siksi, että olen esimerkiksi kokoomuslainen tai markkinaliberaali? Koska juuri tätä Li Andersson, Ville Niinistö, Touko Aalto, Aino-Kaisa Pekonen ja niin moni muu vasemmistopoliitikko on nyt julkisesti esittänyt.&nbsp;</p><p>Moinen propaganda on niin typerää ja haitallista koko poliittiselle järjestelmällemme, että toivoisin median vetävän myös vasemmistopuolueiden kärkinimiä tilille sanomisistaan. Näin eritoten tällaisessa tapauksessa, jossa epäempaattisuudesta muita syyttävät kansanedustajat yrittävät vahvaa värikynää käyttäen epäinhimillistää poliittisia vastustajiaan.</p><p>On todella masentavaa, että äärimmäisen tarpeellinen keskustelu kansanedustajan ja elämän patarouvan käteen saaneen ihmisen välillä tuhotaan tekemällä asiasta täysi poliittinen sirkus. Tällaista vuoropuhelua sosioekonomisen janan eri päiden välillä ei monissa yhteiskunnissa edes harkittaisi, vaikka se varmasti olisi hyödyllistä kaikkialla. Tämä keskustelu oli meille kaikille paikka oppia uutta ja ymmärtää toisiamme paremmin, mutta nyt huomio on keskittynyt metakeskusteluun siitä, miten keskustelua pitää käydä. Siinä sivussa meistä kaikista on lähinnä tullut tyhmempiä, äkkipikaisempia ja aggressiivisempia.</p><p>Selkeän imagoriskin ja tarjolla olevien poliittisten irtopisteiden takia varsinkaan poliittisen pyramidin huipulta ei löydy tässä tapauksessa sen vertaa selkärankaa tai sillanrakennuskykyä, että Kosken sanomisia yritettäisiin tulkita muuten kuin kaikkein äärimmäisen pahan kautta. Jokainen näistä räkyttäjistä voisi puolestani mennä peilin eteen kysymään, onko tämä todella se tapa, jolla aikuiset ja vastuulliset ihmiset reagoivat aina, kun on pienikin mahdollisuus ponnistella toisten silmäkuopista oman edun tavoittelemiseksi? Tällaisen julkisen keskustelun kauttako tämä meidän yhteinen Suomi-niminen projektimme, viiden ja puolen miljoonan ihmisen massiivinen hanke, jatkaa onnistumisia hamaan tulevaisuuteen? Enpä usko.</p><p><a href="https://areena.yle.fi/1-4435283" title="https://areena.yle.fi/1-4435283">https://areena.yle.fi/1-4435283</a><br /><a href="https://areena.yle.fi/1-4252568" title="https://areena.yle.fi/1-4252568">https://areena.yle.fi/1-4252568</a><br /><a href="https://www.facebook.com/ainokaisa/posts/10156422440903817" title="https://www.facebook.com/ainokaisa/posts/10156422440903817">https://www.facebook.com/ainokaisa/posts/10156422440903817</a><br /><a href="https://www.facebook.com/niinistoville/posts/1919032038115509" title="https://www.facebook.com/niinistoville/posts/1919032038115509">https://www.facebook.com/niinistoville/posts/1919032038115509</a><br /><a href="https://www.facebook.com/lindrssn/posts/1918684678166398" title="https://www.facebook.com/lindrssn/posts/1918684678166398">https://www.facebook.com/lindrssn/posts/1918684678166398</a><br /><a href="https://yle.fi/uutiset/3-10203464" title="https://yle.fi/uutiset/3-10203464">https://yle.fi/uutiset/3-10203464</a><br /><a href="https://www.facebook.com/koskensusanna/posts/2201441653205638" title="https://www.facebook.com/koskensusanna/posts/2201441653205638">https://www.facebook.com/koskensusanna/posts/2201441653205638</a><br /><a href="http://www.iltalehti.fi/politiikka/201805152200945645_pi.shtm" title="http://www.iltalehti.fi/politiikka/201805152200945645_pi.shtm">http://www.iltalehti.fi/politiikka/201805152200945645_pi.shtm</a><br /><a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005681536.html" title="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005681536.html">https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005681536.html</a><br /><a href="https://yle.fi/uutiset/3-10206848" title="https://yle.fi/uutiset/3-10206848">https://yle.fi/uutiset/3-10206848</a></p> www.youtube.com/watch?v=G0MpOgxr6EU

Tämä lienee viimeistään se kannanotto, joka tuhoaa poliittisen urani, mutta nyt alkaa mennä julkinen keskustelu niin mauttomaksi, etten voi olla puuttumatta asiaan. Kyse on Ylen A-studiossa nähdystä kansanedustaja Susanna Kosken ja työttömän Anna-Maija Tikkasen tapaamisesta Ylen A-studion haastattelussa.

Pöyristyneet kansalaisaktiivit, poliitikot, puoluelehdet sekä pelkät otsikot lehdistä ja sosiaalisesta mediasta lukeneet ihmiset ovat rummuttaneet Kosken empatiakyvyttömyyttä julmetulla vimmalla viimeiset pari päivää. Miksi? Siksi, että Tikkasen vedotessa omiin rajoitteisiinsa edes työn hakemisen esteinä Koski totesi, että kaikilla meillä on rajoitteita.

Asiayhteydestä irrotettuna tuo kommentti toki vaikuttaa siltä, että paha porvari siinä nauraa kurjalle köyhälle, mutta todellisuudessa keskustelua edelsi pitkä pohdinta siitä, miten pitkäaikaistyöttömän ja monisairaankin ihmisen voisi olla mahdollista nostaa elintasoaan omalla työllään. Ja juuri se uskoakseni onkin useimpien työttömien haave, päästä takaisin työelämään ja elättää itsensä omalla työllään. Siksi on niin surullista, että erittäin tarpeellinen keskustelu keinoista työttömien, köyhien ja muiden vähäosaisten auttamiseksi jäi täysin epäolennaisuuksien pimentoon.

Vaikka lause kaikkia koskevista rajoitteista tietysti sinällään on töksähtävä, niin se on myös totta. Huonosta ulosannista huolimatta uskoisin Kosken tarkoituksena olleen ilmaista, että vaikka Tikkasen fyysinen terveydentila on työikäiselle poikkeuksellisen heikko, niin hänellä on koulutus, työkokemusta ja edelleen leikkaava järki, jotka tarvittaessa mahdollistavat monien töiden teon esimerkiksi tietokoneella kotoa käsin. 

Markkinaliberaaliin ajatteluun kuuluu olennaisena osana ajatus siitä, ettei kenenkään pitäisi joutua rajoitteidensa takia täysin ulos työelämästä tai muuten mielekkäästä ja aktiivisesta arjesta, vaan jokaiselle voi löytyä kykyjensä mukainen toimi, kunhan työmarkkinoiden annetaan toimia mahdollisimman vapaasti. Ja jos kaikesta huolimatta yksilö ei voi huolehtia itsestään taloudellisesti, niin sitten yhteiskunta tulee hätiin ja takaa tarvittavan määrän apua.

Minusta paras osoitus Kosken empaattisuudesta on nimenomaan se, että hän uskoo Tikkasen rajoitteineenkin olevan kyvykäs työelämään, kunhan järjestelmäämme muutetaan mahdollistamaan monisairaillekin paremmat edellytykset työllistyä. Epäempaattisuutta, ainakin minun mielestäni, on se, että ihminen tuomitaan työkelvottomaksi ja toivottomaksi tapaukseksi, sekä syrjäytetään yhteiskunnasta kietomalla hänet yhteiskunnan tukiverkkoihin niin tiukkaan, ettei niistä pääse edes rimpuilemalla irti.

On myös tärkeää myös muistaa, että useimmiten ratkaisu työttömyyteen tai sen aiheuttamaan köyhyyteen ei ole tulonsiirtojen kasvattaminen, vaan sellaiset työmarkkina- ja sosiaalipoliittiset reformit, jotka takaavat kaikille kohtuullisen perustoimeentulon, mahdollisuuden työllistyä vaihtelevista elämäntilanteista huolimatta sekä työnteon kannattavuuden. Iso osa Kosken höhlällä sanavalinnalla nyt ilakoivista leimakirveen heiluttajista kannattanee itsekin kuvatun kaltaista järjestelmää, aivan kuten keskustelun perusteella myös Tikkanen ja Koskikin, joka on avannut aatettaan aiheesta samassa ohjelmassa varsin järkevästi.

Niinpä Kuplat-ohjelman leikkaus vaikutti aika erikoiselta ottaen huomioon, että sen piti olla kahden erimielisen mahdollisuus avata omaa ajatusmaailmaansa avoimesti keskustelemalla. Kosken ja Tikkasen keskustelu oli parituntinen, ja siinä päästiin selkeästi kohti yhteisymmärrystä esimerkiksi lamaannuttavaa byrokratiaa vähentävän perustulon tarpeellisuudesta. Onkin ihmeellistä, että toimitus oli valinnut korostaa räikeää vastakkainasettelua eikä analyyttistä yhteiskunnallista keskustelua. Totuus tietysti paljastuu vasta, jos koko haastattelu julkaistaan, mutta vahinko julkiselle keskustelulle on jo ehtinyt ikävä kyllä tapahtua, ja kaikki vieläpä Yleisradion toimituksen johdolla.

Leimallinen ongelma nykyiselle keskustelukulttuurille on myös se, että pöyristyjiltä itseltään ei vaadita perusteltuja ratkaisuja kritisoimiinsa ongelmiin. Tässäkään tapauksessa yksikään Koskea ripittävistä kärkipoliitikoista ei ole antanut uskottavaa näkemystä siihen, millä keinoilla työttömiä nostetaan takaisin työn syrjään ja miten köyhät voisivat nostaa elintasoaan? Kaikki poliitikot tietävät, ettei nykyisessä uhrikulttia rakentavassa julkisen keskustelun ilmapiirissä kansanedustajalla ole mitään muuta keinoa antaa itsestään oikeaa kuvaa kuin luvata lisää tulonsiirtoja köyhille.

Koski yritti ratkaisukeskeistä linjaa ja katsokaa miten kävi: Yksi helposti asiayhteydestä irroitettava lause, eikä leimakirveiden lyönneistä meinaa tulla loppua. Nykyisissä pöyristymisorgioissa noitaroviolle joutunut leimataan armotta epäempaattiseksi, mutta oletteko te leimakirvestä heiluttavat miettineet, mitä joukkolynkkaaminen kertoo omasta empatiakyvystänne? Ja mitä luulette, monellako poliitikolla on tällaisten ryöpytysten jälkeen rohkeutta lähteä krivikansalaisen kanssa tällaiseen keskusteluun, kun yksi tahatonkin virhe vie viikoksi jalkapuuhun?

No mitä sitten pitäisi tehdä? Aivan ensimmäisenä toivoisin Anna-Maijan ottavan yhteyttä minuun tai Päivän Byrokraatin Facebook-profiiliin. Juu, tiedän, että se vaatii tietokoneella käyntiä, mutta se on tässä tapauksessa ainoa keino. Joka tapauksessa, olemme löytäneet jo useamman vapaaehtoisen lahjoittamaan tietokoneensa sinulle. Yritimme saada yhteystietojasi Ylen toimitukselta, mutta koska se ei onnistunut, niin toivomme yhteydenottoasi tai jotakuta välittämään viestin Anna-Maijalle. Asia kyllä järjestyy, kunhan saamme linjat kerran kuumiksi. Toivoisin myös teitä katsojia välittämään viestiä eteenpäin.

Mitä tulee järjestelmätason muutoksiin, niin meillä Suomessa olisi tehtävänä pitkä liuta sosiaaliturvaan, työmarkkinapolitiikkaan ja verotukseen liittyviä reformeja. Niiden myötä voisimme poistaa kannustinloukkuja, joustavoittaa eri elämäntilanteissa olevien ihmisten työllistymistä sekä antaa yhä useammalle suomalaiselle mahdollisuuden työllistyä kykyjensä mukaisesti ja rajoitteistaan huolimatta. Videon pituuden takia en malta avata näitä ideoita tässä pidemmälle, mutta osa löytyy jo aikaisemmista videoistani ja osan jäsentelen tekstiksi vasta myöhemmin.

Muuten siitä empatiakyvystä vielä. Juuri empatia on motiivina myös meillä markkinaliberaaleilla poliitikoilla, ei se ole mikään tulonsiirroilla ääniä ostavien populistien yksinoikeus. Minä tiedän, että voin syystä tai toisesta tipahtaa milloin tahansa pahnan pohjimmaiseksi ja jäädä riippuvaiseksi muiden avusta. Ymmärrän myös, että moni kärsii työttömyydestään ja köyhyydestään tavoilla, joista minä en välttämättä ole edes tietoinen. Ja juuri näistä syistä haluan muuttaa järjestelmäämme sellaiseksi, jossa yhteiskuntamme vähäosaisten edellytyksiä työntekoon, hyvään henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin ja merkityksellisyyden kokemukseen parannetaan. 

Juuri empatia muita kohtaan on se syy, miksi minä, monien muiden kataliksi köyhien vihaajiksi leimattujen markkinaoikeistolaisten tavoin, käytän huomattavan määrän vapaa-aikaa kirjoittelemalla käsikirjoituksia, editoimalla videoita, keskustelemalla sosiaalisessa mediassa ja pyrkimällä eduskuntaan tekemään päätöksiä. Siis siitäkin huolimatta, että leivän saisi pöytään helpomminkin, joutumatta kuuntelemaan täysin mauttomia henkilökohtaisuuksia ja taistelemaan tahallaan asioita väärin ymmärtävien räyhänhenkien olkiukkoja vastaan. Uskon, että sama idealismi koskee myös Susanna Koskea ja muitakin kansanedustajia, vaikka keinoista olemmekin omasta mielestämme perustellusti eri mieltä.

Silti, normaalisti äänekkäimmät stereotypioiden ja yleistämisen vastustajat ovat hakanneet niin Kokoomusta puolueena ja kuin koko hallitustakin leimakirveillään. Miettikääpä, jopa eräiden vasemmistopuolueiden puheenjohtajisto maalailee julkisesti kokoomuslaisista kuvaa köyhiä silkkaa pahuuttaan kurjistavina sortajina, joiden mielestä vähäosaisuus on ihmisen omaa syytä. Mikään tuosta maalailusta ei tietenkään ole totta, mutta silti poliittisen vastustajan epäinhimillistämisestä on jostain syystä tullut vasemmistolaisille hyväksytty politiikan teon muoto. Koittakaapa keksiä jokin ihmisryhmä, josta vaikkapa Kokoomuksen puoluejohtaja saisi käyttää moista kieltä joutumatta pyytämään välittömästi anteeksi?

Ja siis ihanko oikeasti jopa vasemmistopuolueiden puheenjohtajia myöten osa ihmisistä kuvittelee kokoomuslaisten olevan pahantahtoisia köyhiä kohtaan? Että kaikista puheistani huolimatta minä silti muka salaa ja aivan silkkaa pahuuttani, toivoisin vähäosaisille kurjuutta vain siksi, että olen esimerkiksi kokoomuslainen tai markkinaliberaali? Koska juuri tätä Li Andersson, Ville Niinistö, Touko Aalto, Aino-Kaisa Pekonen ja niin moni muu vasemmistopoliitikko on nyt julkisesti esittänyt. 

Moinen propaganda on niin typerää ja haitallista koko poliittiselle järjestelmällemme, että toivoisin median vetävän myös vasemmistopuolueiden kärkinimiä tilille sanomisistaan. Näin eritoten tällaisessa tapauksessa, jossa epäempaattisuudesta muita syyttävät kansanedustajat yrittävät vahvaa värikynää käyttäen epäinhimillistää poliittisia vastustajiaan.

On todella masentavaa, että äärimmäisen tarpeellinen keskustelu kansanedustajan ja elämän patarouvan käteen saaneen ihmisen välillä tuhotaan tekemällä asiasta täysi poliittinen sirkus. Tällaista vuoropuhelua sosioekonomisen janan eri päiden välillä ei monissa yhteiskunnissa edes harkittaisi, vaikka se varmasti olisi hyödyllistä kaikkialla. Tämä keskustelu oli meille kaikille paikka oppia uutta ja ymmärtää toisiamme paremmin, mutta nyt huomio on keskittynyt metakeskusteluun siitä, miten keskustelua pitää käydä. Siinä sivussa meistä kaikista on lähinnä tullut tyhmempiä, äkkipikaisempia ja aggressiivisempia.

Selkeän imagoriskin ja tarjolla olevien poliittisten irtopisteiden takia varsinkaan poliittisen pyramidin huipulta ei löydy tässä tapauksessa sen vertaa selkärankaa tai sillanrakennuskykyä, että Kosken sanomisia yritettäisiin tulkita muuten kuin kaikkein äärimmäisen pahan kautta. Jokainen näistä räkyttäjistä voisi puolestani mennä peilin eteen kysymään, onko tämä todella se tapa, jolla aikuiset ja vastuulliset ihmiset reagoivat aina, kun on pienikin mahdollisuus ponnistella toisten silmäkuopista oman edun tavoittelemiseksi? Tällaisen julkisen keskustelun kauttako tämä meidän yhteinen Suomi-niminen projektimme, viiden ja puolen miljoonan ihmisen massiivinen hanke, jatkaa onnistumisia hamaan tulevaisuuteen? Enpä usko.

https://areena.yle.fi/1-4435283
https://areena.yle.fi/1-4252568
https://www.facebook.com/ainokaisa/posts/10156422440903817
https://www.facebook.com/niinistoville/posts/1919032038115509
https://www.facebook.com/lindrssn/posts/1918684678166398
https://yle.fi/uutiset/3-10203464
https://www.facebook.com/koskensusanna/posts/2201441653205638
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201805152200945645_pi.shtm
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005681536.html
https://yle.fi/uutiset/3-10206848

]]>
132 http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255466-susanna-koski-ja-empaattiset-inkvisiittorit#comments Kotimaa Keskustelukulttuuri köyhyys Susanna Koski Työkyvyttömyys Yle Fri, 18 May 2018 05:00:00 +0000 Tere Sammallahti http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255466-susanna-koski-ja-empaattiset-inkvisiittorit
Sanna Ukkolan tapauksen tärkein opetus http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255451-sanna-ukkolan-tapauksen-tarkein-opetus <p>Ilmeisesti hauskaksi tarkoitettu intiaanipäähineen käyttö Pressiklubi-ohjelmassa johti Yleisradion kannalta noloon lopputulokseen, kun yhtiö sai tapauksen jälkimainingeista <a href="https://www.jsn.fi/">Julkisen sanan neuvostolta JSN:ltä langettavan</a>.</p><p>JSN arvioi, että &rdquo;Yle oli rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 4, jonka mukaan toimittaja ei saa käyttää asemaansa väärin. Neuvosto totesi, että Yle toimi väärin julkaistessaan toimittajansa kolumnin, jossa hän pyrki puhdistamaan mainettaan kritisoimalla yksipuolisesti ja liioittelevasti tunnistettavissa olevaa yleisön edustajaa&rdquo;.</p><p>Ukkola kertoi edellä mainitussa kolumnissa, kuinka hänen henkilönsä kimppuun oli hyökätty asiattomasti ja pani linkin Twitter-tilille.</p><p>Neuvoston päätöksessä pidettiin &rdquo;paheksuttavana myös sitä, että toimittaja oli työstään saamansa kritiikin vuoksi yhteydessä yleisön edustajan työnantajaan ja kehotti keskustelemaan asiasta työpaikalla&rdquo;.&nbsp;</p><p>Toimittaja Sanna Ukkola&nbsp;ylitti media-alan itsesääntelyelimen näkemyksen mukaan sopivuuden rajan ottamalla sähköpostitse yhteyttä häneen kriittisesti suhtautuneen henkilön työnantajaan.</p><p>Loukkaantumisen aiheutti Helsingin Uutisten mukaan Twitter-äänestys, jossa kysyttiin, sopisiko intiaanipäähinettä käyttäneen Ukkolan päähän seuraavan lähetykseen aasinhattu, persujen lippalakki, KKK-huppu vai pullollinen Erikeeperiä. Saman kyselyn Ukkola mainitsi kolumnissaan.</p><p>Ukkola ei saanut toiminnastaan Yleltä varoitusta, mutta yhteydenottoa työantajaan ei pidetty julkisen palvelun yhtiössä asiallisena. &nbsp;<a href="https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/ylen-sanna-ukkola-valttyi-varoitukselta-kohutviittaaja-aikoo-valittaa-jsnaan-ja-harkitsee-rikosilmoitusta/">Tästä on kertonut Suomen Kuvalehti</a>.</p><p>Ukkolan tapauksen tärkein opetus on se, että toimittajien pitää olla paksunahkaisia ja kestää yleisöltä jyrkkääkin arvostelua lähtemättä vastatoimiin. Uhkailua ei meidänkään pidä sietää, mutta toimittajaan kohdistuvasta uhkailusta ei tässä tapauksessa ollut siis kysymys.</p><p>Samat pelisäännöt koskevat poliitikkoja ja muita julkisuudessa toimivia henkilöitä.</p> Ilmeisesti hauskaksi tarkoitettu intiaanipäähineen käyttö Pressiklubi-ohjelmassa johti Yleisradion kannalta noloon lopputulokseen, kun yhtiö sai tapauksen jälkimainingeista Julkisen sanan neuvostolta JSN:ltä langettavan.

JSN arvioi, että ”Yle oli rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 4, jonka mukaan toimittaja ei saa käyttää asemaansa väärin. Neuvosto totesi, että Yle toimi väärin julkaistessaan toimittajansa kolumnin, jossa hän pyrki puhdistamaan mainettaan kritisoimalla yksipuolisesti ja liioittelevasti tunnistettavissa olevaa yleisön edustajaa”.

Ukkola kertoi edellä mainitussa kolumnissa, kuinka hänen henkilönsä kimppuun oli hyökätty asiattomasti ja pani linkin Twitter-tilille.

Neuvoston päätöksessä pidettiin ”paheksuttavana myös sitä, että toimittaja oli työstään saamansa kritiikin vuoksi yhteydessä yleisön edustajan työnantajaan ja kehotti keskustelemaan asiasta työpaikalla”. 

Toimittaja Sanna Ukkola ylitti media-alan itsesääntelyelimen näkemyksen mukaan sopivuuden rajan ottamalla sähköpostitse yhteyttä häneen kriittisesti suhtautuneen henkilön työnantajaan.

Loukkaantumisen aiheutti Helsingin Uutisten mukaan Twitter-äänestys, jossa kysyttiin, sopisiko intiaanipäähinettä käyttäneen Ukkolan päähän seuraavan lähetykseen aasinhattu, persujen lippalakki, KKK-huppu vai pullollinen Erikeeperiä. Saman kyselyn Ukkola mainitsi kolumnissaan.

Ukkola ei saanut toiminnastaan Yleltä varoitusta, mutta yhteydenottoa työantajaan ei pidetty julkisen palvelun yhtiössä asiallisena.  Tästä on kertonut Suomen Kuvalehti.

Ukkolan tapauksen tärkein opetus on se, että toimittajien pitää olla paksunahkaisia ja kestää yleisöltä jyrkkääkin arvostelua lähtemättä vastatoimiin. Uhkailua ei meidänkään pidä sietää, mutta toimittajaan kohdistuvasta uhkailusta ei tässä tapauksessa ollut siis kysymys.

Samat pelisäännöt koskevat poliitikkoja ja muita julkisuudessa toimivia henkilöitä.

]]>
27 http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255451-sanna-ukkolan-tapauksen-tarkein-opetus#comments Kotimaa Yleisradio Thu, 17 May 2018 13:38:00 +0000 Markku Huusko http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255451-sanna-ukkolan-tapauksen-tarkein-opetus
Viesti Susanna Koskelle http://kamalpalanijafi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255433-viesti-susanna-koskelle <p>Ihmiset, jotka eivät ole koskaan olleet köyhiä tai joilla ei ole kosketuspintaa köyhyyteen voivat pahimmillaan kuvitella, että köyhät ovat tehneet jotain väärin tai köyhyys olisi ihmisen oma vika. Näinä vaikeina taloudellisina aikoina köyhien ja köyhyyttä kokemattomien välinen kuilu on entistä syvempi.</p><p>Köyhyyttä kokemattomat voivat ajatella, että he eivät ole köyhiä, koska ovat ansainneen kaikki tulonsa kovan työn ja ahkeruuden takia. Vastaavasti ajatellaan, että köyhyys johtuu laiskuudesta tai asennevammaisuudesta. Tutkimuksen mukaan joka neljäs varakas suomalainen on sitä mieltä, että köyhyys on köyhän ihmisen oma syy. Köyhyys on yhtä vähän ihmisen oma syy kuin vauraaseen perheeseen syntyminen on ihmisen oma ansio, vaikka vauras mielellään ajattelisi, että on ihan itse ansainnut oman vaurautensa.</p><p>&nbsp;</p><p>Moni ajattelee, että ihmisillä olisi yhtä hyvät lähtökohdat päästä pois köyhyydestä. Väite ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Ihminen ei voi vaikuttaa siihen, mihin perheeseen, ympäristöön tai maahan syntyy. Köyhyys voi tarkoittaa myös sitä, että ei ole mahdollista vaikuttaa omiin elinoloihin. Vaikka köyhyyden takana olisi yksilöllisiä tekijöitä, harjoitetulla politiikalla on roolinsa. Jos köyhyys ei kosketa poliitikkoa itseään, hänen perhettään eikä läheisiään, köyhän elämää voi olla vaikea ymmärtää. Siksi poliitikkojen on tultava torneistaan alas ihmisten arjen tasolle katsomaan, mitä köyhyys todella tarkoittaa ja mitä köyhien haasteet ovat. Siksi sinunkin on tultava tornistasi alas Susanna Koski.</p><p>&nbsp;</p><p>Pitkään jatkuvasta köyhyydestä seuraa itsearvostuksen puutetta, heikentyvää itsetuntoa, ulkopuolisuuden tunnetta. Kun joutuu koko ajan pohtimaan sitä mistä on puutetta, elämä rajautuukin pieneksi. Puhumattakaan siitä, että miten ihmisen sairaudet ja rajoitteet kuormittavat yksilöä. Ja kun ei kelpaa yhdellekään työnantajalle tai ei enää ole työkykyinen, se voi johtaa osattomuuden kokemukseen, näköalattomuuteen ja voimattomuuteen.</p><p>Susanna Kosken asenne perustuu haluun olla näkemättä köyhyyttä tai köyhiä ihmisiä ihmisinä. Muista Susanna Koski, ettei se riitä vain avaat suusi köyhän ihmisen kanssa, on osattava kuunnella ja olla aidosti läsnä myös, jos joskus päätät ottaa köyhyyden vakavasti. Jos köyhyydestä halutaan päästä eroon, se edellyttää mahdollisuuden antamista köyhyydessä eläville nousta ylöspäin, ei heidän siivoamista pois silmistä, niin houkuttelevaa ja muodikasta kuin se onkin.</p><p>&nbsp;</p><p>Jos kykenit valmistumaan hallintotieteiden maisteriksi, niin köyhyyden ymmärtämisen opetteleminen ei varmasti ole sinulle Susanna vaikeaa. Siinä onkin sinulle kotiläksyjä ensi kerraksi, kun päätät uudelleen pureutumaan köyhyyteen ja köyhien ihmisten elämään. Haluan uskoa siihen, ettet ole paha ihminen. Teot puhukoot sen suhteen, että millainen ihminen sinä olet ja oletko kykeneväinen empatian antamiseen.</p> Ihmiset, jotka eivät ole koskaan olleet köyhiä tai joilla ei ole kosketuspintaa köyhyyteen voivat pahimmillaan kuvitella, että köyhät ovat tehneet jotain väärin tai köyhyys olisi ihmisen oma vika. Näinä vaikeina taloudellisina aikoina köyhien ja köyhyyttä kokemattomien välinen kuilu on entistä syvempi.

Köyhyyttä kokemattomat voivat ajatella, että he eivät ole köyhiä, koska ovat ansainneen kaikki tulonsa kovan työn ja ahkeruuden takia. Vastaavasti ajatellaan, että köyhyys johtuu laiskuudesta tai asennevammaisuudesta. Tutkimuksen mukaan joka neljäs varakas suomalainen on sitä mieltä, että köyhyys on köyhän ihmisen oma syy. Köyhyys on yhtä vähän ihmisen oma syy kuin vauraaseen perheeseen syntyminen on ihmisen oma ansio, vaikka vauras mielellään ajattelisi, että on ihan itse ansainnut oman vaurautensa.

 

Moni ajattelee, että ihmisillä olisi yhtä hyvät lähtökohdat päästä pois köyhyydestä. Väite ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Ihminen ei voi vaikuttaa siihen, mihin perheeseen, ympäristöön tai maahan syntyy. Köyhyys voi tarkoittaa myös sitä, että ei ole mahdollista vaikuttaa omiin elinoloihin. Vaikka köyhyyden takana olisi yksilöllisiä tekijöitä, harjoitetulla politiikalla on roolinsa. Jos köyhyys ei kosketa poliitikkoa itseään, hänen perhettään eikä läheisiään, köyhän elämää voi olla vaikea ymmärtää. Siksi poliitikkojen on tultava torneistaan alas ihmisten arjen tasolle katsomaan, mitä köyhyys todella tarkoittaa ja mitä köyhien haasteet ovat. Siksi sinunkin on tultava tornistasi alas Susanna Koski.

 

Pitkään jatkuvasta köyhyydestä seuraa itsearvostuksen puutetta, heikentyvää itsetuntoa, ulkopuolisuuden tunnetta. Kun joutuu koko ajan pohtimaan sitä mistä on puutetta, elämä rajautuukin pieneksi. Puhumattakaan siitä, että miten ihmisen sairaudet ja rajoitteet kuormittavat yksilöä. Ja kun ei kelpaa yhdellekään työnantajalle tai ei enää ole työkykyinen, se voi johtaa osattomuuden kokemukseen, näköalattomuuteen ja voimattomuuteen.

Susanna Kosken asenne perustuu haluun olla näkemättä köyhyyttä tai köyhiä ihmisiä ihmisinä. Muista Susanna Koski, ettei se riitä vain avaat suusi köyhän ihmisen kanssa, on osattava kuunnella ja olla aidosti läsnä myös, jos joskus päätät ottaa köyhyyden vakavasti. Jos köyhyydestä halutaan päästä eroon, se edellyttää mahdollisuuden antamista köyhyydessä eläville nousta ylöspäin, ei heidän siivoamista pois silmistä, niin houkuttelevaa ja muodikasta kuin se onkin.

 

Jos kykenit valmistumaan hallintotieteiden maisteriksi, niin köyhyyden ymmärtämisen opetteleminen ei varmasti ole sinulle Susanna vaikeaa. Siinä onkin sinulle kotiläksyjä ensi kerraksi, kun päätät uudelleen pureutumaan köyhyyteen ja köyhien ihmisten elämään. Haluan uskoa siihen, ettet ole paha ihminen. Teot puhukoot sen suhteen, että millainen ihminen sinä olet ja oletko kykeneväinen empatian antamiseen.

]]>
68 http://kamalpalanijafi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255433-viesti-susanna-koskelle#comments Kotimaa Kokoomus Köyhyys Suomessa Porvari- poliitikot Susanna Koski Thu, 17 May 2018 08:38:39 +0000 Kamal Palani Jafi http://kamalpalanijafi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255433-viesti-susanna-koskelle
Pääkaupunkiseutua ei voi ostaa pilkkua siirtämällä http://janvapaavuori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255430-paakaupunkiseutua-ei-voi-ostaa-pilkkua-siirtamalla <p>Pääkaupunkiseudun neljän kaupungin, Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten valtuustot antoivat toissapäivänä historiallisen yhteisen lausunnon, jossa hyvin selkeäsanaisesti ja hyvin merkittävällä enemmistöllä todettiin, ettei sote- ja maakuntauudistusta nyt esitetyssä muodossaan voi hyväksyä.</p><p>Emme olisi halunneet lähteä näin jyrkälle tielle. Hallituksen välinpitämättömyys aiempia kannanottojamme kohtaan sekä itselleen asettama tiukka aikataulu eivät kuitenkaan antaneet meille enää muita mahdollisuuksia.</p><p>Esimerkiksi Helsingin kaupunki on viime vuosien aikana antanut yli 20 lausuntoa vireillä olevasta uudistuksesta. Olemme esittäneet kohdennettua kritiikkiä ja tehneet muutosehdotuksia. Helsinki on tehnyt aiheeseen liittyviä kompromissiesityksiä, samoin Helsingin ja Tampereen pormestarit yhdessä. Nämä toistuvat kannanotot eivät ole johtaneet muutoksiin esityksen sisällössä.</p><p>Itse asiassa näihin vakavalla mielellä esitettyihin huoliin ei pääsääntöisesti ole edes pyritty antamaan vastauksia. Samoin on käynyt lukuisien muiden asiantuntijoiden esittämälle kritiikille &ndash; kaupunkitutkijoista HUS:iin, suurista kaupungeista Raimo Sailakseen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Helsingin valtuuston, kuuden suurimman kaupungin ja 21 suurimman kaupungin yhteiset kannanotot on ohitettu olankohautuksin.</p><p>Hallitus on valinnut linjakseen, ettei se vastaa juuri lainkaan esitettyyn kritiikkiin, vaan pyrkii omalla vaitiolollaan vaientamaan itselleen kiusallisen keskustelun. Jos keskusteluun on ylipäänsä osallistuttu, silloinkin on arvioitu uudistusta vastustavien motiiveja &ndash; rimanalitus, johon syyllistytään yleensä, kun asialliset argumentit loppuvat &ndash; tai lauottu perustelemattomia latteuksia &rdquo;koko maan edusta&rdquo; tai että &rdquo;uudistusta on yritetty jo 15 vuotta&rdquo;.</p><p>Tällainen toiminta ei ole kunniaksi demokratian mallimaaksi julistautuneelle Suomelle. Kyse ei ole mistä tahansa ratkaisusta, vaan maamme itsenäisyyden historian suurimmasta hallintoremontista, jota hallitus yrittää runnoa läpi erittäin pienellä eduskuntaenemmistöllä, hirvittävällä kiireellä ja korviahuumaavassa hiljaisuudessa, vastoin jyrkkää ja laajaa yhteiskunnallista kritiikkiä.</p><p>Koko pääkaupunkiseudun 1,2 miljoonaa ihmistä edustavien valtuustojen jymäkkää lausuntoa ei kuitenkaan voi edes Sipilän-Orpon-Terhon hallitus sivuuttaa.</p><p>Näen kuitenkin jo sieluni silmin, miten hallitus pyrkii tästä pyristelemään irti. En yllättyisi lainkaan, jos hallitus nyt askartelisi Uudellemaalle jonkinlaisia siirtymäaikatarjouksia, valinnanvapauskokeiluihin liittyviä karkkirahoja tai joitain muita näennäisvastaantuloja. Pääkaupunkiseutua ei kuitenkaan voi tällaisilla silmänkääntötempuilla ostaa uudistuksen kelkkaan.</p><p>Tällaisia pilkunviilauksia on nähty ennenkin. Niillä on perinteisesti vain helpotettu paikallisten kansanedustajien oloa, jotta he voivat tanssahdella eduskunnassa olkiukkojen kanssa ja hokea ympärilleen, että &rdquo;kaikki huolet on nyt huomioitu&rdquo;.</p><p>Nyt tämä ei onnistu. Koko pääkaupunkiseutua ei noin vain voi viilata linssiin. On myös olennaista mieltää, että hallituksen malli ei ole ainoastaan yksityiskohdiltaan huono, vaan se on perusteiltaan ja toimintalogiikaltaan modernille maailmalle vieras. Siksi sitä ei voi korjata pienin justeerauksin.</p><p>Jos hallituksesta löytyy puolue, joka vähänkin samaistuu tai näiden piiristä kansanedustajia, jotka vähänkin samaistuvat metropolialueen 1,2 miljoonan asukkaan todellisuuteen, nyt olisi aika toimia ja kaataa tämä historiallisen huono uudistus.</p><p>Artikkeli <a href="http://vapaavuori.net/paakaupunkiseutua-ei-voi-ostaa-pilkkua-siirtamalla/" rel="nofollow">Pääkaupunkiseutua ei voi ostaa pilkkua siirtämällä</a> julkaistiin ensimmäisen kerran <a href="http://vapaavuori.net" rel="nofollow">Jan Vapaavuori</a>.</p> Pääkaupunkiseudun neljän kaupungin, Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten valtuustot antoivat toissapäivänä historiallisen yhteisen lausunnon, jossa hyvin selkeäsanaisesti ja hyvin merkittävällä enemmistöllä todettiin, ettei sote- ja maakuntauudistusta nyt esitetyssä muodossaan voi hyväksyä.

Emme olisi halunneet lähteä näin jyrkälle tielle. Hallituksen välinpitämättömyys aiempia kannanottojamme kohtaan sekä itselleen asettama tiukka aikataulu eivät kuitenkaan antaneet meille enää muita mahdollisuuksia.

Esimerkiksi Helsingin kaupunki on viime vuosien aikana antanut yli 20 lausuntoa vireillä olevasta uudistuksesta. Olemme esittäneet kohdennettua kritiikkiä ja tehneet muutosehdotuksia. Helsinki on tehnyt aiheeseen liittyviä kompromissiesityksiä, samoin Helsingin ja Tampereen pormestarit yhdessä. Nämä toistuvat kannanotot eivät ole johtaneet muutoksiin esityksen sisällössä.

Itse asiassa näihin vakavalla mielellä esitettyihin huoliin ei pääsääntöisesti ole edes pyritty antamaan vastauksia. Samoin on käynyt lukuisien muiden asiantuntijoiden esittämälle kritiikille – kaupunkitutkijoista HUS:iin, suurista kaupungeista Raimo Sailakseen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Helsingin valtuuston, kuuden suurimman kaupungin ja 21 suurimman kaupungin yhteiset kannanotot on ohitettu olankohautuksin.

Hallitus on valinnut linjakseen, ettei se vastaa juuri lainkaan esitettyyn kritiikkiin, vaan pyrkii omalla vaitiolollaan vaientamaan itselleen kiusallisen keskustelun. Jos keskusteluun on ylipäänsä osallistuttu, silloinkin on arvioitu uudistusta vastustavien motiiveja – rimanalitus, johon syyllistytään yleensä, kun asialliset argumentit loppuvat – tai lauottu perustelemattomia latteuksia ”koko maan edusta” tai että ”uudistusta on yritetty jo 15 vuotta”.

Tällainen toiminta ei ole kunniaksi demokratian mallimaaksi julistautuneelle Suomelle. Kyse ei ole mistä tahansa ratkaisusta, vaan maamme itsenäisyyden historian suurimmasta hallintoremontista, jota hallitus yrittää runnoa läpi erittäin pienellä eduskuntaenemmistöllä, hirvittävällä kiireellä ja korviahuumaavassa hiljaisuudessa, vastoin jyrkkää ja laajaa yhteiskunnallista kritiikkiä.

Koko pääkaupunkiseudun 1,2 miljoonaa ihmistä edustavien valtuustojen jymäkkää lausuntoa ei kuitenkaan voi edes Sipilän-Orpon-Terhon hallitus sivuuttaa.

Näen kuitenkin jo sieluni silmin, miten hallitus pyrkii tästä pyristelemään irti. En yllättyisi lainkaan, jos hallitus nyt askartelisi Uudellemaalle jonkinlaisia siirtymäaikatarjouksia, valinnanvapauskokeiluihin liittyviä karkkirahoja tai joitain muita näennäisvastaantuloja. Pääkaupunkiseutua ei kuitenkaan voi tällaisilla silmänkääntötempuilla ostaa uudistuksen kelkkaan.

Tällaisia pilkunviilauksia on nähty ennenkin. Niillä on perinteisesti vain helpotettu paikallisten kansanedustajien oloa, jotta he voivat tanssahdella eduskunnassa olkiukkojen kanssa ja hokea ympärilleen, että ”kaikki huolet on nyt huomioitu”.

Nyt tämä ei onnistu. Koko pääkaupunkiseutua ei noin vain voi viilata linssiin. On myös olennaista mieltää, että hallituksen malli ei ole ainoastaan yksityiskohdiltaan huono, vaan se on perusteiltaan ja toimintalogiikaltaan modernille maailmalle vieras. Siksi sitä ei voi korjata pienin justeerauksin.

Jos hallituksesta löytyy puolue, joka vähänkin samaistuu tai näiden piiristä kansanedustajia, jotka vähänkin samaistuvat metropolialueen 1,2 miljoonan asukkaan todellisuuteen, nyt olisi aika toimia ja kaataa tämä historiallisen huono uudistus.

Artikkeli Pääkaupunkiseutua ei voi ostaa pilkkua siirtämällä julkaistiin ensimmäisen kerran Jan Vapaavuori.

]]>
16 http://janvapaavuori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255430-paakaupunkiseutua-ei-voi-ostaa-pilkkua-siirtamalla#comments Kotimaa Helsingin pormestari Helsinki Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus Sote- ja maakuntauudistus Uusimaa Thu, 17 May 2018 07:01:14 +0000 Jan Vapaavuori http://janvapaavuori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255430-paakaupunkiseutua-ei-voi-ostaa-pilkkua-siirtamalla
Huumeiden testauspalvelu on tehokasta päihdetyötä http://miritasaxberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255414-huumeiden-tunnistus-osaksi-ennaltaehkaisevaa-paihdetyota <p>Nuorten satunnaisen huumeiden käytön arkipäiväistyminen on päivittäin otsikoissa. Tänään iltapäivälehden toimittaja kertoi saaneensa ladattua Tor-verkon käyttöön tarvittavat sovellukset ja mahdollistettua pirin hankkimisen kahdessa minuutissa.<br /><br />Suurin osa huumeita käyttävistä ihmisistä on nykyisen päihdetyön tavoittamattomissa. Nimetön 24h avoinna oleva huumekauppa käy netissä vilkkaana.<br /><br />Poliittisten linjausten mukaan panostuksia kohdennetaan ennaltaehkäisevään päihdetyöhön. Silti poliisin mukaan huumepääkaupunki Helsingissä huumausainerikokset ovat lisääntyneet tasaisesti jo vuosia. Vuonna 2017 kaupungissa tehtiin yli 4000 huumeisiin liittyvää rikosilmoitusta. Erityisen suurta kasvu on ollut käyttörikosten kohdalla.<br /><br />Suomen nykyinen päihdepalvelujärjestelmä ei ole riittävän tehokas tunnistamaan riskejä ja puuttumaan huumeiden käyttöön kyllin varhaisessa vaiheessa. Usein huumeiden käyttöön liittyviä haittoja aletaan vähentämään vasta, kun ongelmat ovat syventyneet hallitsemattomiksi. Nykytilanne tulee kalliiksi sekä inhimillisesti että taloudellisesti.<br /><br />Lukumääräisesti suurin osa käyttäjistä käyttää huumeita vain satunnaisesti tai kokeilee niitä. On monelle jo aivan tavallista, että kadunkulmassa tuoksuu kukka. Satunnainen &quot;pilven polttelu&quot; harvoin aiheuttaa kuoleman vaaraa, mutta vahvempien aineiden kokeiluun ja satunnaiseen käyttöön liittyy merkittäviä riskejä. Eräs suurimmista riskeistä on se, ettei tiedetä mitä ainetta oikeasti käytetään. 2010-luvulla markkinoille on tullut aiempaa suurempi valikoima aineita. On viitteitä esimerkiksi metamfetamiinin ja tiettyjen muuntohuumeiden myynnistä amfetamiinina.<br /><br />What&#39;s in my bag? Kansainvälisesti on saatu lupaavia esimerkkejä käyttäville ihmisille suunnatusta ammatillisesta päihdetyöstä, jossa esimerkiksi terveysneuvonnan, palveluohjauksen ja vertaistoiminnan yhteydessä tarjotaan myös mahdollisuus huumeiden kemialliseen tunnistukseen (drug checking).<br /><br />Mm. A-klinikkasäätiö on tutkinut tehokkaita puuttumisen keinoja: huumausaineiden testauspalveluiden avulla tavoitetaan henkilöitä, joilla ei ole ollut aiemmin kontaktia päihdepalveluihin. &quot;Tällaisilla menetelmillä on mahdollista mm. estää osa kaikkein vaarallisimpien aineiden käytöstä, vähentää yliannostuksia, kertoa eri aineisiin liittyvistä riskeistä, sekä parantaa varhaisen puuttumisen edellytyksiä.&quot;<br /><br />Julkaisin tänään valtuustoaloitteen siitä, että Helsingin kaupunki selvittäisi mahdollisuudet toteuttaa huumeiden tunnistusta osana muuta päihdetyötä. Huumeet on kuulemma poliittisesti herkkä aihe, josta ei pitäisi puhua, jos ei halua menettää mainettaan. Haastan kuitenkin kaikki helsinkiläiset valtuutetut allekirjoittamaan aloitteen. Riskeerataan mieluummin maineemme, kuin kymmenien tuhansien nuorten elämä.</p> Nuorten satunnaisen huumeiden käytön arkipäiväistyminen on päivittäin otsikoissa. Tänään iltapäivälehden toimittaja kertoi saaneensa ladattua Tor-verkon käyttöön tarvittavat sovellukset ja mahdollistettua pirin hankkimisen kahdessa minuutissa.

Suurin osa huumeita käyttävistä ihmisistä on nykyisen päihdetyön tavoittamattomissa. Nimetön 24h avoinna oleva huumekauppa käy netissä vilkkaana.

Poliittisten linjausten mukaan panostuksia kohdennetaan ennaltaehkäisevään päihdetyöhön. Silti poliisin mukaan huumepääkaupunki Helsingissä huumausainerikokset ovat lisääntyneet tasaisesti jo vuosia. Vuonna 2017 kaupungissa tehtiin yli 4000 huumeisiin liittyvää rikosilmoitusta. Erityisen suurta kasvu on ollut käyttörikosten kohdalla.

Suomen nykyinen päihdepalvelujärjestelmä ei ole riittävän tehokas tunnistamaan riskejä ja puuttumaan huumeiden käyttöön kyllin varhaisessa vaiheessa. Usein huumeiden käyttöön liittyviä haittoja aletaan vähentämään vasta, kun ongelmat ovat syventyneet hallitsemattomiksi. Nykytilanne tulee kalliiksi sekä inhimillisesti että taloudellisesti.

Lukumääräisesti suurin osa käyttäjistä käyttää huumeita vain satunnaisesti tai kokeilee niitä. On monelle jo aivan tavallista, että kadunkulmassa tuoksuu kukka. Satunnainen "pilven polttelu" harvoin aiheuttaa kuoleman vaaraa, mutta vahvempien aineiden kokeiluun ja satunnaiseen käyttöön liittyy merkittäviä riskejä. Eräs suurimmista riskeistä on se, ettei tiedetä mitä ainetta oikeasti käytetään. 2010-luvulla markkinoille on tullut aiempaa suurempi valikoima aineita. On viitteitä esimerkiksi metamfetamiinin ja tiettyjen muuntohuumeiden myynnistä amfetamiinina.

What's in my bag? Kansainvälisesti on saatu lupaavia esimerkkejä käyttäville ihmisille suunnatusta ammatillisesta päihdetyöstä, jossa esimerkiksi terveysneuvonnan, palveluohjauksen ja vertaistoiminnan yhteydessä tarjotaan myös mahdollisuus huumeiden kemialliseen tunnistukseen (drug checking).

Mm. A-klinikkasäätiö on tutkinut tehokkaita puuttumisen keinoja: huumausaineiden testauspalveluiden avulla tavoitetaan henkilöitä, joilla ei ole ollut aiemmin kontaktia päihdepalveluihin. "Tällaisilla menetelmillä on mahdollista mm. estää osa kaikkein vaarallisimpien aineiden käytöstä, vähentää yliannostuksia, kertoa eri aineisiin liittyvistä riskeistä, sekä parantaa varhaisen puuttumisen edellytyksiä."

Julkaisin tänään valtuustoaloitteen siitä, että Helsingin kaupunki selvittäisi mahdollisuudet toteuttaa huumeiden tunnistusta osana muuta päihdetyötä. Huumeet on kuulemma poliittisesti herkkä aihe, josta ei pitäisi puhua, jos ei halua menettää mainettaan. Haastan kuitenkin kaikki helsinkiläiset valtuutetut allekirjoittamaan aloitteen. Riskeerataan mieluummin maineemme, kuin kymmenien tuhansien nuorten elämä.

]]>
6 http://miritasaxberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255414-huumeiden-tunnistus-osaksi-ennaltaehkaisevaa-paihdetyota#comments Kotimaa Ehkäisevä päihdetyö Huumausainepolitiikka Huumeet Huumeiden testaus Wed, 16 May 2018 20:03:47 +0000 Mirita Saxberg http://miritasaxberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255414-huumeiden-tunnistus-osaksi-ennaltaehkaisevaa-paihdetyota