*

Hanna Sarkkinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Eläinsuojelulaki

Eläimet ansaitsevat paremman lain

Eläinsuojelulain kokonaisuudistus on ollut tekeillä pitkään (http://mmm.fi/elainsuojelulaki). Erilaisten käänteiden jälkeen saimme tällä viikolla kuulla, mitä lakiin on tulossa. Uudistusta on odotettu ristiriitaisin tuntein: eläinsuojelulaki on jo 20 vuotta vanha ja kaipaa kipeästi uudistusta, mutta toisaalta on pelätty mitä uudistuksesta tämän hallituksen käsissä tulee.

SM-Pilkki 2017 rikkoo Suomen lakia

Olen harrastanut kalastusta n. 20-vuotta. Kalastus on antanut minulle hyviä luontokokemuksia ja ravintoa ruokapöytään. Vapaa-ajankalastuksen, metsästyksen ja muiden luontoharrastusten suhteen olen pyrkinyt toimimaan luontoa ja eläimiä kohtaan kunnioittavasti ja niin etten aiheuta turhaa haittaa luonnolle tai eläimille.

Eläin ei ole esine

Maa- ja metsätalousministeriössä on käynnissä eläinsuojelulain kokonaisuudistus ja lakiluonnos on tarkoitus saada lausunnolle loppuvuodesta. Tarve lain uudistamiselle on suuri, sillä nykyinen laki on 1990-luvulta, eikä se enää vastaa nykyisiin tarpeisiin. Tutkimustietoa eläinten hyvinvoinnista on saatu merkittävästi lisää ja samalla asenteemme eläimiä kohtaan ovat muuttuneet.
 

Eläinsuojelu ja kipu

Parhaillaan on tekeillä eläinsuojelulain uudistus. Eläinsuojelulaki pyrkii varmistamaan etteivät ihmisten kanssa tekemisissä olevat eläimet kärsisi turhaan. Kipu on iso osa sitä eläinten turhaa kärsimystä mitä ihminen aiheuttaa.

Eläinsuojelurikoksen yritys tulee kriminalisoida

Tänä keväänä moni koiranomistaja on joutunut viemään koiransa kiireellä eläinlääkärin hoidettavaksi ja kantamaan ylimääräistä suurta huolta parhaasta ystävästään. Osa on selvinnyt säikähdyksellä, mutta valitettavasti osa on joutunut jättämään parhaalle ystävälle jäähyväiset aivan liian aikaisin. 

Tuulivoima ja tuotantoeläimet

Keskustelu tuulivoimasta kääntyy eipäs-juupas väittelyksi, kun vähänkin söhii tuulivoimauskovaisten lähes hurmoksellista uskoa tuulivoimasta, kuten eilisessä keskustelussa Siikaslaisesta kanalasta, jossa kanojen väitettiin kuolleen tuulivoimaloiden läheisyydessä, ilman näkyvää syytä.

 

YLEn uutispalvelu tuotti monenlaista tietoa, minkin vierailusta kanalasta, kuolleesta pässistä, kunnan eläinlääkärin asiaan liittyvistä lausunnoista etc.

 

Eläinsuojeluvalvontaan tarvitaan lisäresursseja

Helsingissä tehtiin viime vuonna 359 eläinsuojelutarkastusta. Suurin osa tarkastuksista kohdistui yksityisiin asuntoihin, mutta myös eläinkauppoja ja -tapahtumia tarkastettiin. Eläinsuojelullisia toimenpiteitä vaativien tarkastusten osuus oli hyvin korkea (51 %) ja jopa 18 prosentissa tarkastuksista jouduttiin ryhtymään kiireellisiin eläinsuojelulain mukaisiin toimenpiteisiin. Kiireellisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin tapauksissa, joissa omistaja oli hylännyt lemmikkinsä tai omistaja oli muutoin vakavasti laiminlyönyt velvoitteensa eläimen hyvinvoinnista huolehtimisesta. 

Joulurauha possuille

On koittanut aika miettiä joululahjoja. Kun uskonnollinen henkevyys hupenee joulusta, on syytä panostaa edes joululahjojen henkevyyteen. Hyvyys on keskeisintä joulun sanomassa, jos maallistuneesti ajatellaan. Tällöin joulu ei saisi muodostua kärsimysnäytelmäksi kenellekään. Antakaamme possuille joululahjaksi joulurauha.

Halal hiipii S-ketjun lihatiskeihin

Suuren maahanmuuttajavyöryn myötä meille kotiutuvat myös Suomen yhteiskuntaan kuulumattomat lieveilmiöt. Kuten muslimien tapa aiheuttaa eläimille tuskaa uskontonsa varjolla. Halal-teurastus on puhdasta barbariaa. Siitä huolimatta S-ryhmä vaivihkaa alkaa myymään tätä rituaaliteurastettua lihaa kaupoissaan.

Yksi syy lisää boikotoida S-kauppoja. Ja luulisi, että Oikeutta Eläimille-järjestöjä ja vastaavia kiinnostaisi tässä tapauksessa myös eläinten raaka kohtelu. Kamerat vain pyörimään. Vai ajaako poliittinen korrektius tässä tapauksessa kaiken edelle?

Eläinseksikö hyväksyttävää?

Niin liberaalia minusta ei saa, jotta eläinseksiä mitenkään ymmärtäisin saatikka ihmistä, joka sellaista ”harrastaa”!

Sexpon toiminnanjohtajan eläinseksimyönteisyys hämmentää

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä