CETA-sopimuksen riskit liian suuria

Eduskunnassa käsitellään monia isoja asioita, jotka eivät aina näy julkisuudessa. Tällä viikolla on esimerkiksi keskusteltu ja äänestetty EU:n ja Kanadan vapaakauppa- ja investointisopimuksesta CETA:sta. Esitimme sopimuksen hylkäämistä, mutta hävisimme äänestyksen. Hylkäämisen kannalla olivat Vasemmistoliitto, Vihreät ja Perussuomalaiset. Vaikka eduskunta hyväksyi sopimuksen, niin sopimus ei ole vielä taputeltu, sillä kaikkien EU-maiden tulee se hyväksyä.

Esitimme CETA-sopimuksen hylkäämistä, sillä vaikka kaupan edistäminen EU:n ja Kanadan välillä on myönteistä, liittyy CETA-sopimukseen perustavanlaatuisia ongelmia erityisesti siihen sisältyvän investointisuojan takia. Investointisuoja sellaisenaan on sinänsä erillinen osa kauppasopimuksessa, ja kauppasopimus voitaisiin aivan hyvin tehdä ilman investointisuojaakin. On siis ihmeellistä, että vaikka investointisuojaan sisältyy merkittäviä ongelmia, se halutaan silti runnoa tässä samassa yhteydessä läpi ja ottaa suuria riskejä verrattain pienien ja epävarmojen hyötyjen tähden.

Sopimukseen sisältyvä uusi versio pysyvästä investointituomioistuimesta on avoimempi ja parempi kuin aiempi versio välimiestuomioistuimesta, mutta investointisuojaan liittyviä keskeisiä ongelmia ei ole ratkaistu. CETA-sopimus ohittaa kansalliset tuomioistuimet ja antaa ulkomaisille sijoittajille oikeuksia, joita kotimaisilla sijoittajilla tai kansalaisilla ei ole. Kanadalaiselle sijoittajalle annetaan oikeus nostaa kanne investointituomioistuimeen EU-valtiota vastaan, mikäli se katsoo valtion toiminnan loukanneen sen oikeuksia, mutta kotimaisella sijoittajalla ei ole vastaavaa mahdollisuutta. Myöskään valtiot, kansalaiset tai muut toimijat eivät voi haastaa yrityksiä investointituomioistuimeen sopimusrikkomus- tai väärinkäytöstilanteissa.

EU ja Kanada ovat vakaita oikeudenkäyttöalueita. Ei ole kestäviä perusteita sille, miksi ulkomaisille sijoittajille luotaisiin kansallisen oikeuden ohittava tuomioistuinjärjestelmä. Vähintäänkin tulisi olla niin, että investointituomioistuin ottaisi asian käsiteltäväksi vasta, kun asia on ensin käynyt läpi kaikki kansalliset oikeusasteet, ja tuomioistuimeen tulisi olla yhtäläinen pääsy eri toimijoilla.

Vaikka sopimus teknisesti ottaen mahdollistaisi esimerkiksi ympäristö- ja työsuojelumääräysten kiristämisen, tosiasiallisesti ehdotettu järjestelmä uhkaa kaventaa demokraattista päätöksentekovaltaa. Riski kalliista ja pitkistä oikeusprosesseista voi vaikuttaa valtiolliseen tai alueelliseen päätöksentekoon, kun päättäjien ja virkamiesten pitää huomioida kanadalaisten sijoittajien intressi. Sopimukseen sisältyvä reilun kohtelun periaate on jäänyt edelleen niin epämääräiseksi, että se voi mahdollistaa myös ympäristön kannalta perusteltuun tai muuten yleisen edun mukaisen sääntelyyn puuttumisen.

Vaikka kanteet eivät menestyisi, muodostaa jo kalliiden ja hankalien oikeusprosessien uhka tilanteen, jossa demokraattisen päätöksenteon ala käytännössä voi kaventua. Uhka sääntelyvallan kapenemisesta ei ole täysin hypoteettinen, sillä useissa maissa on nähty, että esimerkiksi tupakka- ja kaivosyhtiöt nostavat kanteita toimialoja sääteleviä valtioita vastaan investointisopimusten nojalla. Suomessa kaivosteollisuutta on paljon, joten näin voi käydä täälläkin. Jos esimerkiksi kaivoslakia haluttaisiin tulevaisuudessa tiukentaa ympäristömääräyksien osalta, voidaan olla siinä tilanteessa, että lain tiukennus tulee testattavaksi kanadalaisten kaivosyhtiöiden toimesta, jotka nostavat kanteen Suomea vastaan. Ja vaikka kanne ei menestyisi, niin kanne jo itsessään luo kustannuksia ja voi sitä kautta myös estää uutta sääntelyä.

Jos mitään huolia sääntelyvallan kapenemisesta ei ole, niin miksi ulkoasiainvaliokunta on todennut lausumassaan, että kaivoslakia olisi muutettava pikaisesti ennen CETA:n sijoittajansuojan voimaatuloa? Tämä myös hallituspuolueiden jäsenten hyväksymä lausuma vahvistaa näkemyksen siitä, että säätelyvalta uhkaa kaventua ja siihen on olemassa tosiasiallinen riski.

Riski ei ole vain teoreettinen: Juuri tällä hetkellä Kanadan valtio on joutumassa maksamaan satojen miljoonien korvaukset yhdysvaltalaiselle kaivosfirmalle, joka haastoi Kanadan joitakin vuosia sitten välitystuomioistuimeen, kun maan viranomaiset olivat estäneet yrityksen ympäristölle tuhoisan hankkeen. Kanadan oikeuslaitos on todennut välitystuomioistuimen päätöksen kohtuuttomaksi, mutta kansalliselle tuomioistuimelle ei ole välitystuomioistuimen päätökseen sananvaltaa. Kanne on nostettu Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen Naftan nojalla, mutta siinä taustalla ovat samankaltaiset ”reilun ja tasapuolisen kohtelun” periaatteet, jotka sisältyvät myös CETA:an.

CETA-sopimukseen sisältyy erityinen tulkintainstrumentti, jonka tarkoituksena on poistaa huoli liittyen valtioiden sääntelyoikeuteen. Tulkintainstrumentti on tervetullut, mutta on epäselvää, mikä sen sitovuus suhteessa itse sopimuksen kirjauksiin lopulta on ja kuinka sitä tullaan tulkitsemaan investointituomioistuimessa. Tulkintainstrumentti ei myöskään poista yrityksen mahdollisuutta nostaa kanteita ja siten vähintäänkin epäsuorasti vaikuttaa julkiseen valtaan.

Kokonaisuudessaan CETA-sopimuksessa tulisi saattaa yritysten oikeudet ja velvollisuudet nykyistä parempaan tasapainoon. On ongelmallista, että yritysten ja sijoittajien oikeudet ovat sitovaa sääntelyä mutta velvollisuudet koskien esimerkiksi ympäristöä ja työntekijöiden suojelua sisältyvät niin sanotun kestävän kehityksen kappaleisiin, joihin ei liity sanktiomenettelyä toisin kuin valtiolle asetettuihin velvoitteisiin.

Ceta-sopimus edistää alueiden välistä kauppaa ja taloudellisia suhteita ja voi siten hyödyttää alueiden yrityksiä ja taloutta. Kokonaisuutena vaikutus on kuitenkin hyvin pieni. Lisäksi hyödyt ja haitat jakaantuvat epätasaisesti: Kanada on tässä isompi voittaja, ja myös EU:n sisällä toiset maat hyötyvät enemmän kuin toiset. Mutta ennen kaikkea on muistettava, että CETA-sopimuksen mukanaan tuomat taloudelliset hyödyt olisivat saavutettavissa myös kestävämmällä ja demokraattisemmalla sopimuskokonaisuudella, mikäli sijoittajansuojaan ja kestävän kehityksen sopimusvelvoitteiden sitovuuteen liittyvät ongelmat ratkaistaisiin. Sopimuksen mahdollisia taloudellisia vaikutuksia ei voi pitää niin merkittävänä, etteikö demokratian ja kestävän kehityksen kannalta keskeisten ongelmien korjaamiseen olisi aikaa ja perusteita.

HannaSarkkinen
Vasemmistoliitto Oulu

Sosiaali- ja terveysministeri, kansanedustaja ja Oulun kaupunginvaltuutettu.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu