Hanna Sarkkinen

Kotivakuutus oltava jokaisen saatavilla

Koti kuuluu kaikille, mutta valitettavasti vakuutusyhtiöiden käytännöt voivat ajaa ihmisiä asunnottomuuteen.

Vuokra-asunnon saamisen edellytyksenä on yleensä kotivakuutuksen ottaminen. Usein vakuutusyhtiöt eivät kuitenkaan myönnä vakuutuksia henkilöille, joilla on maksuhäiriömerkintä. Suomessa on yli 370 000 maksuhäiriömerkintäistä, joiden asunnon saanti ja koko elämä voi vaikeutua kotivakuutuksen saamisen vuoksi.

Tilanne ei ole yksin vakuutusyhtiöiden syytä, sillä nykyinen lainsäädäntö on epäselvä. Lakia pitäisikin muuttaa siten, että vakuutusyhtiöt velvoitettaisiin myöntämään kotivakuutus kaikille, pakollisen liikennevakuutuksen tapaan.

Jätin tänään aiheesta alla olevan kirjallisen kysymyksen:

 

Kirjallinen kysymys maksuhäiriömerkintäisten kotivakuutuksen saamisesta

Maksuhäiriömerkintä on usein este kotivakuutuksen saamiselle ja vuokra-asunnon saaminen taas useimmiten edellyttää voimassaolevan kotivakuutuksen hankkimista. Näin voi muodostua tilanteita, joissa maksuhäiriömerkinnän omaava henkilö jää vaille vuokra-asuntoa puuttuvan kotivakuutuksen vuoksi.

Vakuutusyhtiöillä ei ole lakisääteistä velvollisuutta myöntää vapaaehtoisia vakuutuksia kuten kotivakuutusta. Sen sijaan vakuutusyhtiöillä on velvollisuus myöntää pakollinen liikennevakuutus. Maksuhäiriömerkintä ei kuitenkaan saa olla automaattinen este kotivakuutuksen epäämiselle. Tästä huolimatta monet vakuutusyhtiöt käyttävät maksuhäiriömerkintää automaattisena vakuutuksen epäämisen perusteena.

Tällä hetkellä jotkut yhtiöt epäävät hakemuksen pelkän maksuhäiriömerkinnän perusteella, mutta toiset saattavat kotivakuutuksen myöntää yksityiskohtaisten selvitysten jälkeen. Tämä epäselvä lainsäädännöllinen tilanne asettaa vakuutuksen hakijat keskenään eriarvoiseen asemaan, kun vakuutuksen saaminen perustuu siihen, miten vakuuttavia perusteita kykenee kirjallisesti tuottamaan.  Vakuutusyhtiöt puolestaan joutuvat keskenään eriarvoiseen asemaan, kun lain henkeä noudattavien yhtiöiden riski ja työmäärä kasvaa suuremmaksi kuin toisten.

Vakuutusyhtiöiden käytäntö voi aiheuttaa ihmisille merkittäviä ongelmia ja erittäin vaikeita tilanteita. Se voi osaltaan olla mukana aiheuttamassa jopa asunnottomuutta. Suomessa on tällä hetkellä yli 370 000 maksuhäiriömerkintäistä henkilöä, joiden elämää ja asunnon saantia vakuutusyhtiöiden käytäntö voi merkittävästi vaikeuttaa. Asunto on ihmisen elämän perusedellytys, jonka saamisen tiellä ei saisi olla tämän kaltaisia esteitä.

On selvää, että lakia on muutettava näiltä osin. Nykyistä vakuutussopimuslakia (28.6.1994/543) valmisteltaessa annetun hallituksen esityksen perustelutekstissä on annettu ohjeistus siitä, että maksuhäiriömerkintä ei yksistään ole hyväksyttävä syy vakuutushakemuksen epäämiselle ei selvästikään ole käytännössä riittävä tai riittävän sitova tai takaa kansalaisten oikeuksia riittävällä ja kohtuullisella tavalla.  ("Valmistelussa päädyttiin siihen, että vakuutuksen hakijan asema voidaan riittävästi turvata asettamalla vakuutuksenantajalle velvollisuus perustella vakuutushakemuksen hylkäävä päätöksensä. Hylkäysperusteen olisi oltava hyvän vakuutustavan mukainen. " HE 63/2009 vp, luku 2.4.)

Vakuutussopimuslakia tulisi muuttaa siten, että vakuutusyhtiöillä olisi velvollisuus myöntää kotivakuutus samaan tapaan kuin niillä on velvollisuus myöntää liikennevakuutus, tai muutoin lainsäädännöllä ja ohjeistuksella varmistaa, että kaikki kansalaiset saavat kotivakuutuksen ilman kohtuuttomia esteitä eikä vakuutuksen saaminen vaikeuta asunnon saamista.

 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä sen varmistamiseksi, että vakuutusyhtiöt jatkossa myöntävät kotivakuutuksia myös maksuhäiriömerkinnän omaaville henkilöille ja ettei kotivakuutuksen saaminen ole este asunnon saamiselle?

Aikooko hallitus esittää vakuutussopimuslain muuttamista siten, että vakuutusyhtiöille säädetään velvollisuus myöntää kotivakuutus pakollisen liikennevakuutuksen tapaan?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Juhani Nurminen

Olen monelle luottotiedottomalle neuvotellut vakuutuksen.
Ihmettelen, että miksi keskustelun aloittaja ei siihen pysty?
-vai onko edes yrittänyt?

* * *

Jotta olen sanani takana, niin maksan sata euroa sille henkilölle joka ei saa kotivakuutusta sen jälkeen kun Hanna Sarkkinen sen neuvottelee ja takaa.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Hanna Sarkkinen. Mukaan pitäisi laittaa myös verkkopalveluun vahvaa tunnistautumista kuten pankkitunnukset.

Kimmo Tiilikainen oli sen esitellyt aikoinaan, liitän tähän sähköpostini:

"Olisi kysyttävää aloitteestanne LA 88/2014

Olen yrittänyt etsiä ympäri nettiä aloitteestanne verkkopankkitunnusten antamisesta maksuhäiriöisille ihmisille, kun yhä enevässä määrin kansalaisille suunnatut verkkopalvelut perustuvat vahvaan tunnistautumiseen.

Mutta viimeksi tarkistin viime vuonna ja sen eteneminen jäi maaliskuussa 2015 kesken. Nyt en löydä yhtään mitään tietoa muuta kuin pöytäkirjat.

Mitä tälle asialle kuuluu? Eduskunnan sivut ovat hitaita ja monimutkaisia, että pakko oli turvautua googlettamaan ja sieltä tiedot löytyivät helpommin.

Osaisitko kertoa enemmän? Tämä kiinnostaa siksi, kun Anu Vehviläinen oli kertonut Suomenmaa-lehdessä, että valtio harkitsisi siirtymistä kokonaan sähköiseen virkapostiin. Pasi Sillanpää taas yrittää ehdottaa, että robotit korvaisivat viranhaltijat, jolloin asioiden käsittely toimisi nopeammin.

Sähköisessä on muutamia olennaisia puutteita: Osa ihmisistä eivät käytä tietokoneita tai internettiä. Kotisivujen monimutkaisuudet ja puutteet liitteiden lisäämisissä, allekirjoitukset. Asiapapereiden selaaminen ja niiden saanti jostakin ilman erillisiä pyyntöjä verkkopankkitunnuksilla.

Näin nopeasti ajateltuna huomasin sisältävän kosolti ongelmia.

Roboteilla Pasi unohtaa yhden asian: järki, joustavuus, inhimillisyys. Byrokratiaa ei näin vähennetä. Sen sijaan lakeja ja kaikkia säädöksiä pitäisi putsata reilulla kädellä kiusaamasta ihmisiä.

Ystävällisesti vastaustanne odottaen

Topi Rantakivi"

Mutta totta se on, nykyään halutaan mahdollisimman laajaa kotivakuutusta. Putkiremontin jälkeen isännöintitoimisto toivoi jokaisilta asukkailta laajaa kotivakuutusta, jotta voitaisiin vakuutusyhtiöiden kautta maksatuttaa tapahtuneet vahingot.

Mutta siinä ei kerrottu, että mitä tapahtuu niille, keillä ei ole vakuutuksia. Tämä tiedote oli alkukeväällä 2016.

Taidan lähettää teille varmuuden vuoksi sähköpostia, jos olette niitä ihmisiä, ketkä eivät koskaan keskustele blogeissa...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kotivakuutuksella vakuutta vuokralainen vain irtaimitonsa ja palovakuutuksesta huolehtii kiinteistön omistaja.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@3. Aimo. Tuskin omistaja haluaa maksaa kaikesta itse vaan edellyttää vuokralaisilta tai osakkeenomistajilta laajaa kotivakuutusta vahinkojen varalta.

Minulla seisoo sellainen paperi tuolla seinässä tiedotteena. Onneksi on laaja kotivakuutus olemassa, kun minulle sellainen onneksi myönnettiin kun vilkaistiin vähän historiaani.

Isompi ongelma onkin, että jälkeenpäin kukaan ei vuokraa yhtään kenellekään, joilla on maksuhäiriöt olemassa.

Juhani Nurminen

Noin se on, ja menee, Mutta Hanna Sarkkinen asiasta viis veisaa. Ehkä tällä saa muutaman äänen?

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Tuota noin missä kohtaa Hanna Sarkkisen blogi sait sellaisen käsityksen että hän haluaisi taata jonkun vakuutuksia ja että hän viis veisaisi ihmisistä joilla on maksuhäiriöitä? Tuo aloitehan nimenomaan todistaa muuta. Olen samaa mieltä että kotivakuutukset ja pankkien nettipalvelut pitäisi kuulua kaikille maksuhäiriöstä huolimatta.

Jyrki Paldán Vastaus kommenttiin #9

Ei missään. Olet vain aitiopaikalla todistamassa puolueallergiaa.

Toiset ihmiset vain ovat allergisia tietyille puolueille, ja sen seurauksena muuttavat hyvän argumentointitavan mukaisen suopeuden periaatteen päinvastaiseksi jo heti ensimmäisen tavun luettuaan.

Juhani Nurminen Vastaus kommenttiin #9

Niinhän ne kuuluvatkin. Jokaisella on oikeus saada kotivakuutus, olipa maksuhäiriöitä tai ei. Sen takaa laki jo nykyisin, koska laki kieltää henkilöön perustuvan syrjinnän. Sarkkisen "aloite" on siis turha. Pitää vaan vaatia, että vakuutusyhtiöt noudattavat lakia myös silloin kun minä en vaadi.

Juhani Nurminen

Odotan yhö sitä "maksuhäirikköä" joka ilmoittautuu, ja jolle Hanna antaa takuun. Vai pitääkö minun antaa jos Hanna ei kykene? Vakuutus saadaan kyllä!

Petteri Räty

Mielummin muutetaan vakuutussopimuslakia niin, että yhtiöillä olisi velvollisuus tarjota maksutavaksi ennakkomaksua. Kun maksaa ennakolta, luottotietolaki ei salli luottotietojen tarkistamista. Tällöin asiansa hyvin hoitavien maksuja ei tarvitse nostaa, jotta luottotappiot voitaisiin kattaa Hanna Sarkkisen ehdottamassa mallissa.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Tuota, miten maksuhäiriöinen sinänsä saisi vuokra-asunnon yksityisiltä tahoilta, jotka liki poikkeuksetta tarkastavat vuokranhakijan luottotiedot ?

Vasta tämän jälkeen ilmenee tarve vuokrasopimukselle ja kotivakuutukselle, mikäli luottotiedot ovat puhtaat.

Juhani Nurminen

" liki poikkeuksetta"

Juurikin niin - ja siksi. Aikoinaan kun olin vuokranantaja niin kaikki vuokralaiseni omasivat maksuhäiriömerkinnän. He saivat myös kotivakuutuksen. Itse näin tärkeämpänä henkilön luotettavuuden, en sitä, että oliko olemassa, ja kuinka monta, merkintää rekisterissä.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

En koe olevani huono-osainen ja jotain vailla, vaikkei minulla kotivakuutusta ole... vain pakollinen liikennevakuutus. Kovin ovat niitä minulle tyrkyttäneet kotivakuutusta ja vaikka mitä. Ehkä maailma ei ole vielä hirvittävästi muuttunut tuon dokumentin teon jälkeen.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/07/17/vakuutusas...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Pakollinen liikennevakuutus on myönnettävä luottotiedoista huolimatta.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

A.R:"Pakollinen liikennevakuutus on myönnettävä luottotiedoista huolimatta."

Mutta vuosimaksu maksettava etukäteen.

Eiköhän se kotivakuutuskin hoidu, kun vaan riittävän suuri summa maksetaan ennakkoon.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Korvaako kotivakuutus enää juuri niitä niitä vahinkoja, joihin ihmiset sen haluaisivat ottaa? Kun ei ole itselleni sattunut, niin en tiedä.

Vertailin aikanaan ehtoja ja tämä kysymys nousi itselleni mieleeni. Esimerkiksi vesivahingon suhteen oli rajoituksia, jos kuluneisuudesta johtuu niin ei korvannut . Tämä oli useissa ehdoissa aikanaan, nyt en tiedä mikä on tilanne.

Ei eihkä ole liiketaloudellisesti kannattavaa korvata yleisimpiä vahinkoja, joihin ihmiset vakuutuksen haluaisivat.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Aikoja takaperin oli Kuningaskuluttaja -ohjelmassa näistä kotivakuutuksista ja ohjelmassa todettiin, ettei vakuutus kata juurikaan yli kolme vuotta vanhaa irtaimistoa ja niistä korvaus oli täysin olematon.

Ainoa mahdollinen vuokrakiinteistössä sattuva toisille aiheutettu vahinko lienee vesivahinko ja niitä ei satu jos putkistot ovat kunnossa ja kiinteistö muutenkin oikein rakennettu (esim vuodot tulevat ilmi ja näkyviin).

Eli en ymmärrä tuota vuokranantajien kotivakuutuskiimaa, kun on minullakin muutama huoneisto vuokrattuna ja en ole keneltäkään edellyttänyt moista... ja luottotiedottomillekin on täytynyt vuokrata ja aika on näyttänyt vuokranmaksukyvyn sitten.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset