Hanna Sarkkinen

Pohjoinen tarvitsee musiikkikasvatuksen osaajia

Oulun yliopiston hallitus ilmoitti yllättäen viime viikolla suunnitelmista lopettaa musiikkikasvatuksen pääaine.  Lopullinen lakkautuspäätös aiotaan tehdä jo yliopiston hallituksen kokouksessa huomenna 15.6.

Musiikkikasvatus on vetovoimainen pääaine ja lähes kaikki valmistuneet työllistyvät. On ihmeellistä, miksi yliopisto haluaa ajaa alas näin menestyksekkään koulutusohjelman. Asian valmistelu on tehty salassa ja nopealla aikataululla kuulematta henkilökuntaa tai opiskelijoita. On demokratian ja verorahojen avoimen käytön vastaista valmistella ja tehdä päätöksiä julkisuudelta pimennossa näin nopealla aikataululla.

Jo nyt Pohjois-Suomessa on monin paikoin pulaa pätevistä musiikkikasvatuksen ammattilaisista. Oulun yliopistosta valmistuneet musiikkikasvatuksen ammattilaiset ovat työllistyneet lähes sataprosenttisesti. Jos musiikkikasvatuksen pääaine lakkaa, Pohjois-Suomen osaajapula pahenee. Onko yliopiston hallitus ottanut tätä lainkaan huomioon? Mihin on unohtunut yliopiston vastuu turvata osaavaa työvoimaa pohjoiseen?

Lakkauttamiselle ei ole painavia taloudellisia perusteita. Vaikuttaa siis siltä, että lakkautuksen peruste on enemmänkin yleinen halu ja paine päästä eroon pienistä pääaineista. Tämä valtakunnallinen suuntaus on uhkana monitieteelliselle ja monipuoliselle koulutukselle ja tieteen tekemiselle.

Kulttuurialan osaajilla on merkitystä myös alueen kulttuurielämälle. On todella surullista, jos Pohjois-Suomessa unohdetaan kulttuurin merkitys. Ei Pohjois-Suomi ja Oulun alue elä pelkästä metsästä ja tietotekniikasta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Sinänsä hyvä että tartutaan näihin yksittäistaisteluihin (musiikki Oulussa, kirjallisuus Jyväskylässä ym). Sitäkin tärkeämpää ja sodan voittamisen kannalta ratkaisevaa on nähdä laajempi kokonaisuus eli sotien synnyn pohjustanut asetelma. Ylivoimaisesti tärkein on yliopistolaki vuodelta 2010. Lailla luotiin nykyinen yliopistojen vallankäyttörakennelma, joka on erittäin tuomittava ja epälegitiimi. Kaikki valta on yliopistojen hallituksilla ja niitä päsmäröi epärelevantit ulkopuoliset tahot. Keitä kuuluu Oulun yliopiston hallitukseen? Tässä linkki:
http://www.oulu.fi/yliopisto/node/34699

On absurdia että hallituksessa on esim. Varman johtaja Risto Murto. Ja onko puheenjohtaja Juha Vidgren yhtä kuin Ponsse? Siinä ei pohjoisen Suomen musiikit paina kun Varmat ja Ponsset möyryävät, oikein tieteen kentällä.

Valtarakenteen muita osapuolia ovat ministeriö OKM (Lehikoinen ennen kaikkea) ja maan hallitus joka tarkoituksellisesti nöyryyttää yliopistoväkeä ja nöyryyttämällä alistaa. Kaiken kaikkiaan tämä on massiivinen valtarakennelma jonka pohjimmainen perusta on yliopistolaki.

Tämän hetken valoisin ilmiö Suomessa on yliopistojen sisältä virinnyt liike yliopistolain kumoamiseksi ja yliopistojen vallankäytön uusimiseksi. Tästä ei Vihreät puhu sanallakaan, Ville Niinistö ja Johanna Karimäki hehkuttivat 2010 yliopistolain uljautta mutta nyt keräävät irtopisteitä leikkauspopulismilla. Hiljaa yliopistolaista on myös Vasemmistoliitto. Onko liian vaikea asia tälle "nuorten naisten värisuoralle" (Anna Kontulan luonnehdinta)?

Johannes Hissa

Ponsen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgrén on valmistunut kasvatustieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta. Oikeastaan musiikkikasvatuksen lopettaminen on selvää jatkumoa Kajaanin opettajakoulutuksen lakkauttamiselle.

Käyttäjän TimoVirtanen11 kuva
Timo Virtanen

Eikös noita seminaareja ole lopetettu useita muitakin ? Vastaan itse: kyllä. Ja vähän turhalta tuntuu se Kajaaninkin seminaari, jos ja kun miljoonaomaisuuden perintönä saanut Ponssen tj on siellä käynyt koulunsa. Tj:n titteli on sekin tullut perintöjen kautta. Kajaanin seminaariopinnoilla ei ole siihen osaa eikä arpaa. Ei ole ollut aikomustakaan ryhtyä opettamaan meitä "katajaisen kansan" kovakalloisia lapsokaisia. Hukkaan on mennyt koulutuspanostus ( valtion rahat) näiltä osin. Nähtävästi tarkoitus on ollut saada joku oppiarvo kotoa käsin opiskelulla.

Käyttäjän VesaPuuronen kuva
Vesa Puuronen

Tervehdys, Oulun yliopiston hallitus päätti, että musiikkikasvatusta ei lopeteta vaan koulutusohjelmaan otetaan 20 uutta opiskelijaa myös vuonna 2017, kuten tänäkin vuonna.

Yliopistolaki on seurausta Suomen koulutuspolitiikan suunnan muuttamisesta, joka on alkanut jo 1980-luvulla, lakiin kirjattiin ja sillä vahvistettiin jo alkanut muutos. Koulutuspolitiikka ml. yliopistolaki ei ole irrallaan muusta yhteiskuntapolitiikasta vaan se liittyy laajempaan yhteiskuntapolitiikan suunnan muuttumiseen.

Toimituksen poiminnat