*

Hanna Sarkkinen

Suomalainen maatalous on pelastettava

Suomalainen maatalous on kriisissä. Venäjän vastapakotteiden vaikutus vientiin, tukien maksun käsittämättömät myöhästymiset, viime vuoden huono sato, maitokiintiöiden poisto ja kauppojen hintakilpailu ovat romahduttaneet maatilojen talouden. Maatilojen yrittäjätulo oli viime vuonna hurjat 40 prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna. Monet tilat eivät selviydy edes vakuutusmaksuista tai sähkölaskuista saati että viljelijät saisivat palkkaa tekemälleen työlle.

Vasemmistoliitto otti jo pari viikkoa sitten voimakkaasti kantaa suomalaisen maatalouden pelastamiseksi. Esitimme tilojen taloudelliseen ahdinkoon ja maatalouden kehittämiseen omia ratkaisujamme, kuten esimerkiksi uudenlainen sopeutumislaina, kotimaisen ruuan suosiminen julkisissa hankinnoissa, kiertotalousratkaisujen edistäminen sekä ympäristö- ja eläinsuojelun vahvistaminen EU-tasolla. Pääsimme avauksellamme Maaseudun tulevaisuuden haastatteluun ja pääkirjoitukseenkin – lehti toivoi, että muutkin puolueet olisivat aloitteellisia maataloudessa.

Nyt olemmekin tehneet KD:n johdolla Vihreiden ja RKP:n kanssa välikysymyksen suomalaisen maatalouden kriisistä. Julkistimme välikysymyksen tänään, ja keskustelu siitä käydään eduskunnassa parin viikon sisällä. Suomalainen maatalous on nyt siinä jamassa, että myös eduskunnan ja hallituksen on vakavasti pohdittava keinoja ahdingon helpottamiseen ja hallituksen on esitettävä uskottava suunnitelma tilanteen hoitamiseksi.

Myös maanviljelijä ansaitsee tekemästään työstä kohtuullisen palkan. Mutta maatalouden tila on maanviljelijöiden toimeentuloa laajempi kysymys. On muistettava, että maatilojen ahdinko vaikuttaa myös koko elintarviketeollisuuteen ja sen työllisyyteen. Maatalouden tila vaikuttaa koko maaseudun elinvoimaan. Kuluttajanäkökulmasta on tärkeää, että tarjolla on puhdasta suomalaista ruokaa. Huoltovarmuusnäkökulmasta on tärkeää, että kriisin sattuessa meillä on omaa maataloutta emmekä me täällä pohjolan perukoilla kuole nälkään. Välikysymys on järeä toimenpide, mutta tilanne on niin vakava, että sen käyttö on perusteltua.

Ei voi kuin ihmetellä tilannetta, jossa Maalaisliitto-Keskustan ollessa hallituksessa nähdään historiallinen traktorimarssi. Maanviljelijät ovat nyt oikeutetusti huolestuneita ja vihaisiakin, eivätkä kepulainen pääministeri tai maatalousministeri ole pystyneet heidän puoliaan pitämään. Tästä näemme, ettei maataloutta voi jättää pelkästään Keskustan monopoliksi.

Äänestämme siis pian hallituksen luottamuksesta. Sipilän oikeistohallitus ei nauti minun luottamustani juuri millään osa-alueella, ei edes maatalouspolitiikan hoitajana.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Onhan siellä 10.000 virkamiestä sitä pelastamassa. Yksi virkamies per 5 maatalousyrittäjä.

Lisäksi suuri lauma lomittajia jne.

Pitäisikö heidän määräänsä nostaa?

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Hyvä kirjoitus ja painaisin Suosittelen-nappia monta kertaa, jos sovellusohjelma sallisi.

On tärkeää, että Suomessa on hyvinvoiva maatalous ja mahdollisimman omavarainen ruuan tuotanto. Elintarviketeollisuudestakin on paljon hyötyä, kun ihmiset käyvät työssä kodin ulkopuolella ja muutenkin.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Vasemmistoliittolaiselta Sarkkiselta aikamoinen takinkääntö. Sitä voisi kutsua jopa populismin populismiksi. Mihin ovat unohtuneet vielä viime vaalikaudella vasemmistoliiton edustajien puheet maatalousyrittäjien saamista perusteettomista tukiaista. Sarkkinen ja aatetoverinne löytyisikö jotain tolkkua äänien kosiskeluun. Vaalit ovat vasta 2019.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

On aikoihin eletty, kommunisti puolustaa kulakkia!
Muutama vuosikymmen sitten vasemmistonuoret lauloivat kuinka vilja kasvaa vain kolhoosissa.

Käyttäjän steffers kuva
Tatu Ahponen

Kannattaisi Loikkasenkin elää jossain muualla kuin siellä muutaman vuosikymmenen takana jos luulee Hanna Sarkkista kommunistiksi.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Takinkääntö on tapahtunut nyt parempaanpäin, jos meillä ei ole omavaraista elintarvikkeiden-ja energian tuotantoa, niin emme tarvitse puolustusvoimiakaan, sillä meillä ei ole mitä puollustaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset