Hanna Sarkkinen

Elokuva-alan kansainvälinen tuotantotuki toisi Suomelle työtä, rahaa ja mainetta

Suomessa pitäisi ottaa käyttöön kansainvälisille elokuva- ja tv-tuotannoille suunnattu tuotantotuki. Tein asiasta talousarvioaloitteen valtion ensi vuoden budjettiin. Eduskunta hyväksyy budjetin joulukuussa, joten silloin näemme, millaisen vastaanoton aloitteeni saa.

Kansainväliset elokuva- ja tv-tuotannot kuluttavat isoja määriä rahaa niissä maissa, joissa tuotantoja toteutetaan. Rahaa kulutetaan av-alan lisäksi mm. majoitukseen, tukipalveluihin ja ravintolapalveluihin. Tuotannot hakeutuvat yleensä maihin, jotka tarjoavat eri tukijärjestelmien kautta mahdollisuuden saada tuotantokulujen osittaispalautus kansallisen tukijärjestelmän kautta.

Tuotantotuki toimisi niin, että Suomessa kuvattavat ulkomaiset elokuvat ja tv-ohjelmat voisivat jälkikäteen saada osan Suomessa palveluihin ja palkkoihin käytetyistä rahoista takaisin. Osittaispalautuksen suuruus voisi olla esimerkiksi 10–20 % hyväksyttävistä kuluista.                 

Tuotantotuki maksaisi itsensä välittömästi takaisin lisääntyneenä työnä ja rahavirtoina. Saksassa vastaava tuotantotuki on maksanut itsensä takaisin arviolta kuusinkertaisena. Lisäksi Suomen maine maailmalla kasvaisi kun olisimme esillä elokuvissa ja suomalaisen av-alan osaaminen kasvaisi.

Viime vuosina lukuisat maat ovat lanseeranneet ja jatkokehittäneet omia kannustinjärjestelmiään kansainvälisten tuotantojen houkuttelemiseksi, mutta Suomessa tällainen puuttuu. Suomi saa nyt vain murto-osan niistä elinkeino-, vienti-, matkailu- ja verotuloista, joita kilpailijamaat saavat tuotannoista. Etenkin Pohjois-Suomi olisi houkutteleva kuvauskohde ainutlaatuisen luontonsa vuoksi. Kun muut maat käyttävät tuotantotukia, niin myös Suomen olisi syytä olla pelissä mukana eikä vaan seurailla menoa vaihtopenkillä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kiva, että joillain kansanedustajilla on jotain raikkaita, eteenpäin katsovia ideoita eikä ole jäänyt levy pyörimään turvapaikanhakijoista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset